Työpajat / Workshoppar / Workshops

Ajan kielioppia

Järjestäjät: Tuomas Huumo (Turun yliopisto), Jaakko Leino (Helsingin yliopisto), Markus Hamunen (Tampereen yliopisto) ja Aki Kyröläinen (Turun yliopisto)

Ajan kulumisen kielellinen ilmaiseminen liikemetaforien avulla on viime vuosina noussut kansainvälisen kognitiivisen kielitieteen piirissä keskeisen huomion kohteeksi. Journal of Pragmatics omisti teemalle erikoisnumeron vuonna 2011 (43:3), ja aihepiiristä on ilmestynyt myös runsaasti monografioita (mm. Tenbrink 2007, Evans 2013, Moore 2014) sekä kokoomateoksia (mm. Filipovic & Jaszczolt toim. 2012 a–b). Ilmiö on saanut huomiota myös psykolingvistiikan piirissä (mm. Boroditsky 2000; Boroditsky ym. 2011; Matlock ym. 2005; Matlock ym. 2011). Koska aika on abstrakti ja vaikeasti tajuttava ilmiö, ihmiskielen keinot puhua ajan kulumisesta perustuvat usein spatiaalisiin metaforiin. Tyypillinen ajan kulumista kuvaava metafora esittää ajan liikkeenä: Adventtipyhät tulevat joulun edellä, vuodenvaihde kiitää ohi, syöksymme kohti uutta talouskriisiä, ponnistelemme talven yli ja mielialamme paranee kevättä pitkin. Esimerkeissä ajan kulumista kuvataan liikeverbeillä (tulla, kiitää, syöksyä) sekä liikettä ilmaisevilla adpositioilla (edellä, ohi, kohti, yli ja pitkin), joista monet ilmaisevat spatiaalisessa käytössään liikeväylää (Juna kiitää ohi, Hyppäsin ojan yli), muoto edellä taas asetelmaa, jossa kaksi osallistujaa liikkuu perätysten samaan suuntaan (Poliisiauto ajoi juhlakulkueen edellä). Tämä merkitys motivoi myös muodon aikametaforakäyttöä: kun sanomme adventtipyhien tulevan joulun edellä, tarkastelemme aikaa jonomaisena muodostelmana, jossa se, mikä tapahtuu aikaisemmin, on ajallisesti edellä sitä, mikä tapahtuu myöhemmin (Huumo 2015). Metaforisten ajanilmausten ohella monet kieliopin ilmiöt ja kategoriat liittyvät aikaan joko suoraan tai epäsuorasti. Keskeisiä kieliopillistuvia aikakategorioita ovat tempus ja aspekti, ja niiden ohella mm. deiksis, tietyt alistuskonjunktiot, adverbit ja infiniittiset rakenteet ilmaisevat aikaa ja asiaintilojen suhdetta siihen.

Kutsumme työpajaamme mukaan eri kieliä tutkivia kielitieteilijöitä, joita ajan kulumisen kieliopillinen ilmaiseminen kiinnostaa. Työpajaan sopivat liikemetaforien kielioppia tarkastelevien aiheiden lisäksi mm. aspektiin, tempukseen ja ajallisten suhteiden leksikaaliseen ilmaisemiseen paneutuvat esitelmät.

Lähteet:

Boroditsky, Lera. 2000. Metaphoric structuring: understanding time through sptial metaphors. Cognition 75: 1–28.
Boroditsky, L., Fuhrman, O., and McCormick, K. 2011. Do English and Mandarin speakers think about time differently? Cognition 118: 123–129.
Evans, Vyvyan 2013. Language and time: A cognitive linguistic approach. Cambridge: Cambridge University Press.
Filipovic, Luna and Kasia M. Jaszczolt (eds.) 2012a. Space and time in languages and cultures. Volume I: Linguistic diversity. Human cognitive processing 36. Berlin: DeGruyter Mouton.
Filipovic, Luna and Kasia M. Jaszczolt (eds.) 2012b. Space and time in languages and cultures. Volume II: Language, culture, and cognition. Human cognitive processing 37. Berlin: DeGruyter Mouton.
Huumo, Tuomas 2015. Temporal frames of reference and the locative case marking of the Finnish adposition ete- ‘in front of / ahead’. Lingua 164: 45–67.
Matlock, Teenie; Ramscar, Michael, and Boroditsky, Lera 2005. The experiential link between spatial and temporal language. Cognitive Science 29: 655–664.
Matlock, Teenie; Kevin J. Holmes, Mahesh Srinivasan and Michael Ramscar 2011. Even Abstract Motion Influences the Understanding of Time. Metaphor and Symbol 26:4: 260-271.
Moore, Kevin Ezra. 2014. The spatial language of time. Human cognitive processing 42. Amsterdam: John Benjamins.
Tenbrink, Thora 2007. Space, time, and the use of language: An investigation of relationships. Berlin: Mouton de Gruyter.

 

Approaches to multimodality in face-to-face interaction

Organizers: Elise Kärkkäinen (Oulun yliopisto) and Sylvaine Tuncer (Oulun yliopisto)

Conversation analysis looks at the way turns at talk are designed and recognized as conversational actions through the complex combination of grammatical, syntactic, semantic and prosodic features adjusted to the sequential unfolding of conversation. With a different approach but also in an endeavor to explore the way language practices are shaped according to the situation where they emerge (Goodwin and Duranti, 1992), linguistics has widened its scope beyond verbal language. A new, full-fledged direction has since emerged, facilitated by the accessibility of video recordings and the spreading of analytic methods, to study action formation in face-to-face interaction. Referring to the innumerable ways copresent participants can assemble a variety of cues from different semiotic streams adjusted to local contingencies, and to how these complex interactional moves contribute to building and organizing participation frameworks, multimodality is now widely considered as a constitutive feature of talk-in-interaction.

Research on multimodality now faces at least two complementary, analytic tasks: 1) one focuses on one semiotic field to display the way it is regularly associated to other fields: verbal language including turn design, sequential placement, intonation, etc.; gesture, body posture and movements, facial expression; and the way embodied action is embedded in the material features of the environment: the use of objects, orientation to screens and other technological devices, furniture, physical boundaries, spaces of shared visibility or hearing, and mobility. 2) Another direction is to focus on specific activities and settings and display the methodical procedures through which copresent participants produce and organize the interaction, by taking into account and analyzing the variety of resources involved.

The aim of this panel is to share recent progress, present topics of interests and ongoing research, and to encourage discussion of future directions on multimodality broadly speaking. We invite students to more advanced researchers in linguistics, conversation analysis and related fields, to propose empirical contributions relying on recorded data from mediated or copresent activities, in a variety of settings. Among other possibilities, we encourage presentations about the following topics: the way non-verbal actions contribute to the organization of courses of action (Hayashi, 2005; Thompson and Suzuki, 2014, Ruusuvuori and Peräkylä, 2012); the multimodal achievement of pre-beginnings (Rauniomaa and Keisanen, 2012), action projection (Mondada, 2007), (pre-)closings and other transition sequences; the multimodal resources specific to a setting or an activity (Nishizaka, 2014; Hindmarsh and Pilnick, 2007); and the way mobility contributes to the formation of recognizable patterns or methodical procedures (Broth and Mondada, 2013; Keevalik, 2013). The language of the contributions is English.

References:

Broth, M. and Mondada, L. (2013). Walking away: The embodied achievement of activity closings in mobile interaction. Journal of Pragmatics, 47: 41–58.
Hayashi, M. (2005). Joint turn construction through language and the body: Notes on embodiment in coordinated participation in situated activities. Semiotica, 156(1/4): 21–53.
Hindmarsh, J. and Pilnick, A. (2007). Knowing bodies at work: Embodiment and ephemeral teamwork in anaesthesia. Organization Studies, 28: 1395–1416.
Keevallik, L. (2013). The interdependence of bodily demonstrations and clausal syntax. Research on Language and Social Interaction, 46(1): 1–21.
Mondada, L. (2007). Multimodal resources for turn-taking: Pointing and the emergence of possible next speakers. Discourse Studies, 9(2): 194–225.
Nishizaka, A. (2014). Instructed perception in prenatal ultrasound examinations. Discourse Studies, 16(2): 217–246.
Rauniomaa, M. and Keisanen T. (2012). Two multimodal formats for responding to requests. Journal of Pragmatics, 44: 829–842.
Ruusuvuori, J. and Peräkylä, A. (2012). Facial and verbal expressions in assessing stories and topics. Research on Language and Social Interaction, 42(4): 377–394.
Thompson, S.A. and Suzuki, R. (2014). Re-enactments in conversation: Gaze and recipiency. Discourse Studies, 16(6): 816–846.

 

Multimodaalinen sosiaalinen toiminta ja vuorovaikutus luonnossa

Järjestäjät: Tiina Keisanen (Oulun yliopisto) ja Mirka Rauniomaa (Helsingin yliopisto)

Työpajassa tarkastellaan tilanteita, joissa ihmiset toimivat yhdessä luonnossa, rakennetun asuinympäristönsä ulkopuolella. Tarkastelun kohteena on, miten ihmiset käyttävät kielellisiä, kehollisia ja muita keinoja luonnon kokemisessa ja käsittämisessä sekä miten he jakavat hetki hetkeltä rakentuvat luontokokemuksensa ja -käsityksensä muiden kanssa. Tilanteita tarkastellaan lähinnä etnometodologian ja keskustelunanalyysin avulla.

Työpajan lähtökohtana on ajatus ihmisen toiminnan ja sosiaalisen vuorovaikutuksen multimodaalisesta luonteesta (ks. Nevile ym. 2014; Streeck ym. 2011). Ajatukseen liittyy myös sen tunnistaminen, että luodessaan yhteistä pohjaa havainnoille, tulkinnoille ja yhteisymmärrykselle maailmasta ihmiset käyttävät kaikkia aistejaan (esim. Fasulo & Monzoni 2009; Goodwin 2000; Rauniomaa & Heinemann 2014; Wiggins 2002), oli kyse sitten välittömästä fyysisestä tilanteesta tai esimerkiksi jonkin teknologian, kuten GPS-laitteen, välityksellä tapahtuvasta toiminnasta (esim. Weilenmann & Juhlin 2011).

Toivomme työpajan esitelmissä käsiteltävän luontoympäristöissä tapahtuvaa omaehtoista tai järjestettyä toimintaa, joka voi vaihdella muodollisuudessaan. Toivomme esitelmäehdotuksia erityisesti tilanteista, joissa kokeneempi osallistuja ohjaa tai opastaa kokemattomampaa luonnossa toimimiseen, esimerkiksi vanhempi lasta tai kouluttaja koulutettavaa. Ihmisten lisäksi tilanteissa voi olla mukana lemmikki- ja miksei villieläimiäkin, ja työpajan esitelmissä voidaan siten laajentaa tarkastelukulmaa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ihmisten ja eläinten väliseen kanssakäymiseen.

Työpajaan voi osallistua suomen-, ruotsin- tai englanninkielisellä esitelmällä.

Lähteet:

Fasulo, A. & C. Monzoni 2009. Assessing mutable objects: A multimodal analysis. Research on Language and Social Interaction 42, 362–376.
Goodwin, C. 2000. Practices of color classification. Mind, Culture and Activity 7, 19–36.
Nevile, M., P. Haddington, T. Heinemann & M. Rauniomaa (toim.) 2014. Interacting with Objects: Language, Materiality and Social Activity. Amsterdam: Benjamins.
Rauniomaa, M. & T. Heinemann 2014. Organising the soundscape: Participants’ orientation to impending sound when turning on auditory objects in interaction. Teoksessa Interacting with Objects (toim. M. Nevile ym.), 141–164.
Streeck, J., C. Goodwin & C. LeBaron (toim.) 2011. Embodied Interaction. Language and Body in the Material World. New York: Cambridge University Press.
Weilenmann, A. & O. Juhlin 2011. Understanding people and animals: The use of a positioning system in ordinary human–canine interaction. Proceedings of the 29th International Conference on Human Factors in Computing Systems.
Wiggins, S. 2002. Talking with your mouth full: Gustatory mmms and the embodiment of pleasure. Research on Language and Social Interaction 35, 311–336.

 

Nimien ja nimistöntutkimuksen kurkotteluja

Järjestäjät: Terhi Ainiala ja Saila Salonen (Helsingin yliopisto)

Nimistöntutkimus on jo vanhastaan kurkotellut tieteenalarajojen yli. Nimiä on käytetty mm. historian, arkeologian, luonnontieteen ja kirjallisuudentutkimuksen aloilla. Nimet ovat voineet esimerkiksi vastata kysymyksiin alueen asutuksen alkuperästä, asutusliikkeistä, kasvillisuuden leviämisestä ja kirjallisen hahmon merkityksestä romaanissa.

Aiemmat ja tutut yhteydet elävät nykyisessäkin nimistöntutkimuksessa, mutta niiden rinnalle on tullut uusia. Arkeologiaa ja nimistöntutkimusta yhdistettäessä voidaan löytää jopa vanha kirkonpaikka, kuten Kaarinan Ravattulan Ristimäki osoittaa. Länsi-Uudenmaan asutushistoriaa tutkittaessa puolestaan nimet ja nimityypit voivat paljastaa, miltä seuduilta alueen alkuperäiset asukkaat ovat tulleet ja mitä kieltä he kenties ovat puhuneet. Esihistoriallisia suomalais-ugrilaisia henkilönnimisysteemejä taas selvitetään mm. folkloristien kanssa, kun tutkitaan niitä kulttuurisia konteksteja ja kontakteja, joissa nimiä vuosisatoja sitten on annettu. Monitieteisessä kaupunki- ja aluetutkimuksessa tutkitaan yhdessä mm. historiantutkijoiden, kansatieteilijöiden, taidehistorioitsijoiden ja kirjallisuudentutkijoiden kanssa sitä, millaisia merkityksiä kaupunkilaiset oman ympäristönsä paikoille antavat ja millaisia identiteettejä nimien avulla rakennetaan. Internetin nimistöä taas tutkitaan mm. pelitutkimuksen näkökulmasta. Laajojen aineistojen käsittelyssä tilastotieteen menetelmien hyödyntäminen on hyödyllistä. Kaupallisen nimistön tutkijalle kaupalliset tieteet ja markkinoinnin ja brändien tunteminen puolestaan on luontevaa. Kaikkien edellä mainittujen tieteenalojen lisäksi jo olemassa olevia ja potentiaalisia yhteistyökumppaneita on monia muitakin.

Nykyinen nimistöntutkija on entistä vahvemmin kytkeytynyt myös muun kielentutkimuksen kentälle. Keskusteluntutkimus, sosiolingvistiikka, sanastontutkimus ja kognitiivinen kielentutkimus ovat suosittuja keskustelukumppaneita ja kuuluvat monen nimistöntutkijan metodeihin. Myös monikielisyys ja kielten kohtaaminen näkyvät esimerkiksi kaksi- ja monikielisten perheiden nimenantoa tutkivien töissä. Nimistöntutkijan aineistot ovat myös aiempaa monipuolisempia, kun nimikokoelmien ja -listojen rinnalla käytetään mm. laajoja teksti- ja keskusteluaineistoja.

Työpajassa tarkastellaan nimistöntutkimuksen monitieteisiä ulottuvuuksia. Tervetulleita ovat sekä nimistöntutkimuksen alan esitykset sekä nimiä muutoin aineistonaan hyödyntävät työt. Tarkasteltavana voivat olla paikannimet, henkilönnimet, kaupalliset nimet tai muut nimikategoriat ja näiden yhdistelmät. Yhä keskeinen teema on kysymys nimen määrittelystä ja nimen ja appellatiivin välisestä rajanvedosta. Mitkä ilmaukset milloinkin eri konteksteissa ylipäänsä ovat nimiä? Entä mitä uusia nimikategorioita nykyisen nimistöntutkimuksen tulisi ottaa huomioon? Uudet avaukset ja näkökulmat ovat erityisen tervetulleita.

Även föredrag på svenska är välkomna. Papers in English are also welcome.

 

Normativity in language and in linguistics

Organizers: Aleksi Mäkilähde (University of Turku) & Ville Leppänen (Ludwig-Maximilians-Universität München)

The aim of this workshop is to encourage discussion on the metatheory of linguistics and its connection to linguistic research by focusing on the concept of normativity and its role in both language and linguistics. Reflecting on metatheoretical questions is a relevant undertaking for any and all linguists, since it helps us understand what it is in fact that we do.

Normativity is a central concept in the metatheory of linguistics, and it is closely connected to a view of language as a social institution. According to this view, language consists of norms (or rules/conventions) shared by the speaker community and known intuitively by the individual speakers. A norm can be understood here as a principle which enables one to judge actions as right or wrong and which guides people’s actions. Norms can be further divided into norms of correctness and norms of rationality: the former (i.e. rules of language) determine the (in)correctness of linguistic expressions, and they form the basic data of descriptive grammars. The rules of language determine, on the one hand, how forms connect to meanings, and on the other, how forms connect to each other. Norms of rationality (or rationality principles/situational norms) determine the (ir)rationality of actions, occupying a central position in, for example, pragmatics. Grice’s conversational maxims and the cooperative principle could be given as examples of ‘upper level’ rationality principles. Although the concepts discussed above are not necessarily utilised in all individual studies, the normativity of language is often an important background assumption.

The papers in this workshop adopt various perspectives in answering questions related to normativity. In what ways can the concept of norm be understood? How do norms relate to linguistic variation and change? What kind of a role do normativity and the concept of norm play in different fields of linguistics? What is the role of normativity in applied research? And what is the point of pondering about these things anyway?

Speakers (in alphabetical order) and the titles of their papers:

Tommi Alho: Normalitivity and Latin inscriptions
Emmi Hynönen: Norm and normativity as concepts in grammatical descriptions of Finnish language
Esa Itkonen: Normativity in language, linguistics, and in between
Markus Kortesmäki: Linguistic norms as motivating reasons for action
Ville Leppänen: Linguistic variation and change: a normative approach
Aleksi Mäkilähde: Norms, rationality and research on code-switching
Jordan Zlatec & Johan Blomberg: The embodied intersubjective roots of linguistics normativity: the case of non-actual motion expressions

 

Puhuttelun puolia: uusia näkökulmia puhuttelukäytänteiden tutkimukseen

Järjestäjä: Hanna Lappalainen (Helsingin yliopisto)

Puhuttelukäytänteet ovat herkkiä yhteiskunnallisille muutoksille, ja niissä saattaa tapahtua hyvinkin nopeasti radikaaleja muutoksia. Tämä kävi selväksi esimerkiksi 1960-luvun lopulla, kun sinutteluaalto pyyhkäisi Ruotsin ja Suomen yli. Kyseessä on myös ilmiö, joka kiinnostaa ja keskusteluttaa suurta yleisöä, mikä liittynee ainakin siihen, että puhuttelutavat yhdistetään vahvasti kohteliaisuuteen ja niistä ollaan varsin tietoisia. Puhuttelun tutkimukselle onkin vahva yhteiskunnallinen tilaus.

Aiempi tutkimus on keskittynyt pitkälti selvittämään puhutteluun liittyviä käsityksiä ja asenteita kyselylomakkeiden ja haastattelujen avulla. Huomattavasti vähemmän on tutkittu puhuttelun tosiasiallista käyttöä, ja se onkin siksi työpajamme keskiössä. Tutkimusaineistoina on sekä puhuttua että kirjoitettua aineistoa: täysistuntoja, luokkahuonevuorovaikutusta, asiointikeskusteluja, vuorovaikutustilanteita vanhainkodissa, televisiouutisia, mainosfilmejä, Facebook-keskusteluja ja yksityiskirjeitä. Näitä aineistoja lähestytään erilaisin menetelmin ja eri näkökulmista. Kielistä edustettuina ovat suomen lisäksi englanti, ranska, ruotsi ja unkari. Osa esityksistä keskittyy diakronisesti puhuttelutavoissa tapahtuneiden muutosten tarkasteluun, kun taas toisissa fokus on tietyn ajankohdan käytänteissä. Joissakin esitelmissä pääpaino on yhdessä puhuttelun ulottuvuudessa, kuten sinuttelun ja teitittelyn välisessä työnjaossa, kun taas toisissa kartoitetaan laajasti, millaisin kielellisin ja ei-kielellisin keinoin puhuttelua voidaan ilmaista ja mitä näillä keinoilla vuorovaikutuksessa tehdään. Olennainen kysymys on myös puhuttelun ja viittaamisen välinen suhde. Metodisesti ja teoreettisesti tutkimukset tukeutuvat sosiolingvistiikkaan (sen laajassa merkityksessä), sosiopragmatiikkaan, diskurssintutkimukseen ja keskustelunanalyysiin.

Työpajassa keskustellaan mm. seuraavista kysymyksistä:

  • Miten puhuttelukäytänteet ovat muuttuneet?
  • Millaisia eksplisiittisiä (esim. pronominit, nimet) ja implisiittisiä puhuttelukeinoja (esim. nollapersoona) kussakin tilanteessa käytetään?
  • Mitkä implisiittiset keinot voidaan tulkita puhutteluksi ja mikä on niiden suhde eksplisiittisempiin puhuttelukeinoihin? Mikä on esimerkiksi nollapersoonan ja pronominipuhuttelujen työnjako?
  • Mikä on kielellisten ja ei-kielellisten keinojen rooli? Miten esimerkiksi eleet liittyvät puhutteluun?
  • Mikä on viittaamisen ja puhuttelun suhde? Onko niiden raja aina selvä?
  • Miten puhuttelu ja viittaaminen kytkeytyvät erilaisiin vuorovaikutustoimintoihin (esim. evaluointi)? Miten ne muovaavat osallistumiskehikkoa? Miten puhuttelulla rakennetaan vuorovaikutusta kirjoitetussa kielessä?
  • Mikä on puhuttelun suhde kohteliaisuuteen?

Työpajan järjestää ”Miten puhutella? Puhuttelutapojen vaihtelu ja muutos” -tutkimushanke (HY), mutta esitelmöimässä on muitakin kuin hankkeen jäseniä.

Kirjallisuutta:

Clyne, Michael – Norrby, Catrin – Warren, Jane 2009: Language and human relations. Address in contemporary language. Cambridge: Cambridge University Press.
Isosävi, Johanna & Lappalainen, Hanna (toim.) 2015: Saako sinutella vai täytyykö teititellä? Tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Norrby, Catrin & Wide, Camilla (toim.) 2015: Address practice as social action. London: Palgrave Macmillan.
Paunonen, Heikki 2010: Kun Suomi siirtyi sinutteluun. Suomalaisten puhuttelutapojen murroksesta 1970-luvulla. – Hanna Lappalainen, Marja-Leena Sorjonen & Maria Vilkuna (toim.), Kielellä on merkitystä. Näkökulmia kielipolitiikkaan s. 325–368. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

 

Puhuttu kieli, persoona ja referenssi

Järjestäjät: Maria Kok (Itä-Suomen yliopisto), Katri Priiki (Turun yliopisto), Milla Uusitupa (Itä-Suomen yliopisto) ja Milja Väänänen (Turun yliopisto)

Työpajassamme tarkastellaan murteiden ja muun puhutun kielen ilmiöitä, jotka liittyvät erityisesti referenssiin, persoonaan ja subjektin merkitsemiseen. Puhutun kielen lisäksi työpajassa käytetään aineistona epämuodollisia, kirjoittamalla tuotettuja keskusteluja. Työpaja kokoaa yhteen eri yliopistojen tutkijoita ja esittelee tuoretta puhutun ja epämuodollisen kirjoitetun kielen tutkimusta.

Persoonan merkitseminen, referentiaalisuus ja subjektin määritteleminen ovat kaikki fennistiikan klassikkoaiheita. Persoonakategorian rajoja on pohdittu erityisesti passiivin, impersonaalisuuden, 3. persoonan ja infiniittisten verbinmuotojen näkökulmasta. Nykypuhekielessä TA-passiivia käytetään yleisesti monikon 1. persoonan funktiossa, ja käyttö on vanhastaan kuulunut myös eräisiin suomen itämurteisiin (Nirvi 1947; Shore 1986; Helasvuo 2006). Morfologisen passiivin toinen, puhujaeksklusiivinen käyttö taas tulee lähelle murteissa tunnettua monikon 3. persoonan impersonaalista käyttöä (Posio ja Vilkuna 2013). Yksikön 3. persoonan kohdalla on pohdittu erityisesti persoonapronominin hän työnjakoa demonstratiivi-pronominien tämä, tuo ja se kanssa. Ajatus jaosta toisaalta 1. ja 2. persoonan puheaktipersooniin ja toisaalta anaforiseen 3. persoonaan on osoitettu vanhentuneeksi. (Laury 1997; Seppänen 1998; Etelämäki 2006.)

Persoonan merkitseminen liittyy suomessa läheisesti subjektin merkitsemiseen. Jos eksistentiaalilauseet jätetään tarkastelun ulkopuolelle, subjektin referentti ilmenee persoonissa taipuvissa verbeissä aina verbin persoonapäätteestä. Lisäksi subjekti voidaan merkitä itsenäisellä NP:llä. Merkitsemisellä ja merkitsemättä jättämisellä voi olla diskurssifunktionaalisia tehtäviä (Helasvuo 2014). Yksipersoonaisissa konstruktioissa subjekti ei näy predikaatista, ja ilman ilmipantua subjekti-NP:tä ne saavat usein nollapersoonaisen tulkinnan (Laitinen 1992; 1995). Referenssin avoimuutta tai impersonaalisuutta on finiittiverbikonstruktioiden lisäksi tarkasteltu myös finiittiverbittömissä konstruktioissa (Visapää 2008).

Työpajassa lähestymme persoonan ja subjektin merkitsemiseen sekä referentiaalisuuteen liittyviä kysymyksiä mm. dialektologian, keskustelun-, nimistön- ja variaationtutkimuksen sekä vuorovaikutus-lingvistiikan näkökulmista. Aineistoina hyödynnetään murrehaastatteluja, kasvokkais- ja nettikeskusteluja sekä Arkisyn-korpusta. Kaikkia esitelmiä yhdistää tavoite ymmärtää kielen rakenteiden muotoa ja merkitystä niiden aidoissa käyttöympäristöissään. Työpajan käsitystä kielestä ja kieliopista voikin luonnehtia funktionaaliseksi ja käyttöpohjaiseksi.

Esitelmöitsijät:

Laura Arantola, Marja Etelämäki & Ilona Herlin (yhteisesitelmä), Hannele Forsberg, Marja-Liisa Helasvuo, Maria Kok, Katri Priiki, Saila Salonen, Milla Uusitupa, Maria Vilkuna ja Milja Väänänen

Lähteet:

Etelämäki, Marja 2006: Toiminta ja tarkoite. Helsinki: SKS.
Helasvuo, Marja-Liisa 2006: Passive – personal or impersonal? A Finnish perspective. – Helasvuo ja Campbell (toim.), Grammar from the human perspective. Amsterdam: John Benjamins.
Helasvuo, Marja-Liisa 2014: ”Jotta suomalaiset voisivat puhua enemmän”. Puhetilanteen osallistujat tekstiviestikeskustelussa. – Helasvuo, Johansson & Tanskanen (toim.), Kieli verkossa. Helsinki: SKS.
Laitinen, Lea 1992: Välttämättömyys ja persoona. Helsinki: SKS.
Laitinen, Lea 1995: Nollapersoona – Virittäjä.
Laury, Ritva 1997: Demonstratives in interaction. Amsterdam: John Benjamins.
Nirvi, R. E. 1947: Passiivimuotojen aktiivistumisesta. Helsinki: SKS.
Posio, Pekka – Vilkuna, Maria 2013: Referential dimensions of human impersonals in dialectal European Portuguese and Finnish. – Linguistics.
Seppänen, Eeva-Leena 1998: Läsnäolon pronominit. Helsinki: SKS.
Shore, Susanna 1986: Onko suomessa passiivia. Helsinki: SKS.
Visapää, Laura 2008: Infinitiivi ja sen infiniittisyys. Helsinki: SKS.

 

Studying social interaction online

Järjestäjät: Annamari Martinviita ja Marjukka Käsmä (Oulun yliopisto)

Internet research and the study of online social interaction is a multidisciplinary field that encompasses a multitude of viewpoints and methods of analysis. Within linguistic research on online interaction diverse approaches are employed, including but not limited to ethnography, nexus analysis, discourse analysis and corpus analysis. An interest in technologically mediated social interaction also characterizes researchers from many other fields from the humanities, educational sciences, social sciences and technical sciences. Indeed, a multidisciplinary perspective is required to understand most issues related to the role of the internet in society (Dutton & Graham, 2014:9).

Analysts of social interaction online must deal with the constant development and adoption of new technologies, causing often unpredictable changes in the social landscapes thus produced (Baym & Markham, 2009:vii). The complex intermeshing of online and offline activity poses a challenge of access as well as delimiting data; while vast amounts of data are shared every day online, researchers must find ways to make academically and ethically sound choices in data collection and analysis (Hine, 2009; Sveningsson Elm, 2009). At the same time, it may be difficult to gain a full understanding of social actions online without consideration of the offline realities which give rise to them (Hine, 2015; Orgad, 2009). Internet research is a young field, and discussions still centre on the best ways of doing research in this new environment, supported but unhampered by older methods and understandings which may not reflect current realities (Cavanagh, 2007:2).

The aim of this workshop is to bring together scholars from a variety of backgrounds who work with online data and share an interest in social interaction. Workshop participants are invited to discuss their own methods, interests in and approach to studying online interaction, with a view to fostering discussion on differences and similarities, shared challenges, and ultimately potential for collaboration and working towards common goals.

References:

Baym, N. K. & Markham, A. N. (2008). Introduction: Making Smart Choices on Shifting Ground. In Markham, A. N., & Baym, N. K. (Eds), Internet inquiry: Conversations about method (pp. vii–xix).
Cavanagh, A. (2007). Sociology in the Age of the Internet. Maidenhead: Open University Press.
Dutton, W. H. & Graham, M. (2014). Introduction. In M. Graham & W. H. Dutton (Eds.), Society & The Internet: How Networks of Information and Communication are Changing Our Lives (pp. 1–22).
Hine, C. (2015). Ethnography for the Internet: Embedded, Embodied and Everyday. London: Bloomsbury.
Orgad, S. (2008). How Can Researchers Make Sense of the Issues Involved in Collecting and Interpreting Online and Offline Data? In A. N. Markham & N. K. Baym (Eds.), Internet inquiry: Conversations about method (pp. 69–87).
Sveningsson Elm, M. (2008). How Do Various Notions of Privacy Influence Decisions in Qualitative Internet Research? In A. N. Markham & N. K. Baym (Eds.), Internet inquiry: Conversations about method (pp. 69–87).

 

Totuus piilee yksityiskohdissa: Työpaja etymologisen tutkimuksen metodiikasta ja mahdollisuuksista

Järjestäjät: Janne Saarikivi, Sampsa Holopainen, Juha Kuokkala ja Niklas Metsäranta (Helsingin yliopisto)

Työpajan järjestää Koneen säätiön rahoittama Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineen tutkimushanke Periytyminen ja lainautuminen uralilaisten kielten historiassa. Tutkimushankkeen keskeinen idea on, että monet uralilaisten kielten epäsäännölliset äännesuhteet ovat syntyneet, koska osa sanastosta ei periydy suoraan uralilaisesta kantakielestä nykykieliin vaan on lainautunut kielikunnan haarasta toiseen kantakielen jo hajottua. Tämä uusi näkökulma mahdollistaa periaatteessa etymologisissa sanakirjoissa esiintyvien kysymysmerkein varustettujen epäsäännöllisten etymologioiden uudenlaisen tarkastelun ja auttaa samalla löytämään suuren joukon uusia etymologioita. Kun vanhojen kantakielten sanastokorpuksesta pyyhitään myöhemmät sisäiset lainat pois, on mahdollista lähestyä myös täsmällisempää käsitystä niiden äännerakenteesta ja eri nykyisten suomalais-ugrilaisten kieliryhmien välisistä äännesuhteista.

Työpajaa jossain määrin vastaava symposiumi pidettiin Oulussa viime vuonna järjestetyn fennougristikonferenssin (CIFU12) yhteydessä (järjestäjä Ante Aikio). Nyt tarkoituksena on jatkaa tämän symposiumin linjaa ja herättää samalla uutta kiinnostusta etymologiaan suomalaisessa kielitieteellisessä yhteisössä laajemminkin. Kutsumme työpajaan paitsi fennougristeja ja fennistejä myös muiden kielten tutkijoita sekä sanaston, muoto- ja äännehistorian yhteyksistä kiinnostuneita kollegoja. Luonnollisesti sisäisen lainautumisen tutkijoiden ohella myös kielikuntien välisten kontaktien tutkijat ovat tervetulleita. Työpajassa pidettävien esitelmien pohjalta on tarkoitus toimittaa artikkelikokoelma tutkimushankkeen puitteissa.

 

Työelämän kieltä tutkimassa: Monitieteisiä kurkotteluja muuttuvaan yhteiskuntaan

Järjestäjät: Suvi Honkanen (Tampereen yliopisto) ja Riikka Nissi (Jyväskylän yliopisto)

Viime vuosikymmenten sisällölliset ja rakenteelliset muutokset työelämässä ovat luoneet uudenlaisia kytköksiä työn ja kielen välille (esim. Johansson ym. 2011; Nissi & Honkanen 2015). Samalla nämä muutokset ovat vaikuttaneet siihen, millaisia kielellisiä ja viestinnällisiä valmiuksia erilaisissa nyky-yhteiskunnan ammatillisissa konteksteissa toimiminen edellyttää. Monien organisaatioiden perustehtäviä hoidetaan nimenomaan kielen käytön avulla. Viestinnän ja vuorovaikutuksen rooli on keskeinen myös organisaatioiden johtamisessa ja kehittämisessä. Vaikka työn ”kielellistyminen” on ollut erityisen selvää tieto- ja asiantuntijatehtävissä, ovat tietoyhteiskunnan kehityskulut vain yksi kielentutkimukselle otollinen työelämän tutkimuksen konteksti. Kun työnteko digitalisoituu, globalisoituu, pirstaloituu ja eriarvoistuu, kysyntää on monenlaisille rinnakkaisille avauksille ja näkökulmille.

Tässä työpajassa kartoitetaan, millaista tutkimusta työelämän kielenkäytöstä ja työn ja kielen suhteista Suomessa tällä hetkellä tehdään. Samalla pohditaan, millaisesta kielityötä tai työn ja kielen yhteyksiä käsittelevästä tutkimuksesta suomalainen yhteiskunta ja kielentutkijat itse voisivat tulevaisuudessa hyötyä. Tarkasteltavaksi asettuu erityisesti kysymys kielitieteestä osana työelämätutkimuksen monitieteistä tutkimuskenttää sekä kielitieteellisten analyysien suhde tutkimuksen kohteena oleviin toimijoihin. Miltä muilta tieteenaloilta työelämän kielenkäyttöä tutkivat lingvistit ammentavat tai voisivat ammentaa? Mitä kielentutkija voi antaa kentälle itse? Kuinka lingvisti rantautuu tutkimuksen kohteena oleviin työelämäkonteksteihin keräämään aineistoa tai yleistajuistamaan ja soveltamaan tuloksiaan?

Työpaja kytkeytyy Suomen soveltavan kielitieteen yhdistyksen AFinLA:n yhteyteen marraskuussa 2015 perustetun Työelämän kieli -tutkimusverkoston toimintaan. Verkoston perustajajäsenet edustavat eri yliopistoja ja ovat tutkimuksessaan keskittyneet ammatillisen kielenkäytön tarkasteluun eri näkökulmista. Työelämän viestintä- ja vuorovaikutuskäytänteitä tutkii Suomessa kuitenkin laajempikin tutkijajoukko. Työpajan tavoitteena on koota tätä joukkoa yhteen ja helpottaa näin kontaktien luomista, meneillään olevista hankkeista keskustelemista, tutkimuksen eteenpäin kehittämistä sekä keskusteluyhteyksien vahvistamista työelämän kielenkäytön tutkijoiden ja (akateemisen maailman ulkopuolisen) työelämän välillä.

Työpajaan toivotaan esityksiä, jotka esittelevät meneillään olevaa tutkimusta työpajan keskeisiä kysymyksenasetteluja tematisoiden. Työpaja päätetään työpajan antia ja kielitieteellisen työelämätutkimuksen suuntia pohtivaan yleiskeskusteluun.

Lähteet:

Johansson, M., Nuolijärvi, P. & Pyykkö, R. (toim.) (2010). Kieli työssä: Asiantuntijatyön kielelliset käytännöt. Helsinki: SKS.
Nissi, R. & Honkanen, S. (2015). Kielityön uudet muodot – kielentutkijan katse tieto- ja osaamisyhteiskuntaan. – Kieli, koulutus ja yhteiskunta 12/2015.

Viimeksi päivitetty: 15.4.2016