Oulun yliopisto - Etusivulle University of Oulu in English
Etusivu | Ajankohtaista | Haku tietoturvasivuilta | Palaute/Kysymykset

 

 

Oulun yliopiston tietoturvapolitiikka

 

Käsitelty turvallisuusjohtoryhmän kokouksessa 29.4.2008 ja YT-neuvottelukunnassa 19.5.2008.


Hyväksytty yliopiston hallituksen päätöksellä 21.5.2008


Tämä tietoturvapolitiikka korvaa v. 1998 hyväksytyn tietoturvapolitiikan.


 

Johdanto

Tavoitteet

Organisointi ja vastuut

Toteutuskeinot

Tietoturvallisuuden seuranta ja ongelmien käsittely

 

Liitteet:

 

Keskeiset yliopiston omat tietoturvallisuuteen liittyvät määräykset, säännöt ja ohjeet

Yliopiston tietoturvallisuutta ohjaavia säädöksiä, suosituksia ja ohjeita

Tietoturvallisuuteen liittyvää käsitteistöä


 


Johdanto

 

Yliopiston toiminta ja palvelut ovat yhä enemmän riippuvaisia tietotekniikkapalveluiden saatavuudesta ja luotettavasta toiminnasta. Tietotekniikan hyödyntäminen ja tietoturvallisuuteen panostaminen ovat johdon strategisia päätöksiä, joilla vaikutetaan yliopiston toimintakykyyn merkittävällä tavalla.


Yliopiston toiminta perustuu tietoon. Tiedon turvaaminen on oleellinen osa yliopiston toiminnan ja palveluiden laatua, kokonaisturvallisuutta ja yliopistossa tapahtuvaa päivittäistä tietojen käsittelyä. Tietoturvallisuuden hyvä hallinta edellyttää kaiken toiminnan jatkuvaa seurantaa, pitkäjänteistä suunnittelua, varautumista uhkatilanteisiin, sovittujen toimintatapojen noudattamista, ohjeita, koulutusta ja viestintää. Tavoitteena on luoda ja ylläpitää luotettava ja turvallinen ympäristö henkilökunnan, opiskelijoiden sekä muun yliopistoyhteisön ja sen piirissä toimivien sidosryhmien tietojen käsittelyyn.


Tietoturvapolitiikka on Oulun yliopiston johdon kannanotto, joka määrittelee tietojen turvaamisen tavoitteet, vastuut ja toteutuskeinot yliopistossa.


Tietoturvapolitiikka annetaan tiedoksi kaikille yliopistoyhteisön jäsenille tietoturvan perusasiakirjana. Politiikkaa tarkennetaan erikseen annetuissa tietoturvallisuuden toteutuksen periaatteissa, tietojen käsittelyn säännöissä, ohjeissa ja käytänteissä. Nämä ovat koottuna osoitteessa http://tietoturva.oulu.fi.

 

1 Tavoitteet


Tietoturvallisuus koostuu tiedon luottamuksellisuudesta, eheydestä ja käytettävyydestä. Yliopiston tavoitteena on turvata riittävällä ja tarkoituksenmukaisella tasolla toiminnalleen tärkeiden tietojen, tietojärjestelmien, palveluiden ja tietoverkkojen toiminta, estää niiden valtuudeton käyttö sekä tahaton tai tahallinen tiedon tuhoutuminen ja vääristyminen.


Tietojen turvallisuudesta on huolehdittava manuaalisesti ja tietotekniikan avulla tapahtuvassa tiedon käsittelyssä, tiedon kaikissa olomuodoissa ja tiedon koko elinkaaren ajan.


Tietoturvatyö on jatkuvaa kehittämistä, suunnittelua, toteuttamista ja seurantaa koko yliopiston osalta. Sillä pyritään ehkäisemään sisäisistä ja ulkoisista tietoon kohdistuvista uhkista aiheutuvat vahingot tai rajoittamaan ne hyväksyttävälle tasolle sekä varautumaan poikkeamatilanteista toipumiseen. Yliopisto varautuu tietoturvatoimillaan häiriö- ja poikkeustiloihin siten, että yliopiston toimintaa voidaan jatkaa mahdollisimman häiriöttömästi kaikissa olosuhteissa.


Yliopiston kunkin yksikön perusluonne ja tarpeet turvallisuuden tehostamiseen otetaan huomioon tietoturvan suunnittelussa ja toteutuksissa.


Yliopiston tietoturvallisuudesta huolehditaan Suomessa voimassa olevien kansallisten ja kansainvälisten tietoturvallisuutta koskevien säädösten mukaisesti sekä noudattaen valtionhallinnon tietoturvallisuudesta annettuja ohjeita ja suosituksia.

 

2 Organisointi ja vastuut


Tietoturvallisuuden kehittäminen ja toteuttaminen on jatkuvaa laaja-alaista toi-mintaa, jota ei voida asettaa vain muutaman vastuuhenkilön kannettavaksi, vaan johon tarvitaan tiivistä ja rakentavaa yhteistyötä kaikkien yliopistoyhteisöön kuuluvien henkilöiden ja ryhmien kesken. Tietoturvallisuus toteutuu tehokkaimmin, kun toimintaa ohjaavat nimetyt vastuuhenkilöt ja kaikki tiedon käsit-telijät huolehtivat oman tehtäväkenttänsä turvallisuudesta parhaalla mahdollisella tavalla.


Jokaisella yliopistoyhteisön jäsenellä on siten vastuu tietoturvallisuuden toteuttamisesta ja valvonnasta ja velvollisuus noudattaa yliopiston antamia tietoturvallisuuteen liittyviä sääntöjä ja ohjeita.


Vastuu yliopiston toiminnasta ja myös sen turvallisuudesta on yliopiston ylimmällä johdolla. Hallitus hyväksyy yliopiston tietoturvapolitiikan sekä päättävät yliopiston tietoturvallisuuden kehittämisen linjauksista, strategisesta ohjauksesta ja resursseista.


Tietoturvallisuus on osa yliopiston kokonaisturvallisuutta. Turvallisuusjohtoryhmä koordinoi tietoriskien hallintaa ja tietoturvallisuuden kehittämisen toimenpiteitä osana yliopiston kokonaisturvallisuuden kehittämistä.


Hallintojohtaja vastaa tietoturvallisuuden toimeenpanosta yliopiston laajuudessa.


Dekaani vastaa tiedekunnan tietoturvallisuudesta. Tiedekuntien yksiköiden ja erillisten laitosten esimiehet vastaavat kukin yksikkönsä tietoturvallisuudesta.


Yksikön johtaja vastaa yksikkönsä tietoturvallisuuden kehittämistoimien resursoinnista ja toimeenpanosta yliopistolle hyväksyttyjen tietoturvaperiaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Yksikön johtaja nimeää yksikkönsä omistamien tietojärjestelmien ja palveluiden vastuuhenkilöt ja yksikön tietoturvavastaavan.


Tietojärjestelmien omistajat vastaavat tietoturvallisuuden toteutumisesta järjestelmissä.


Tietoturvavastaava valvoo ja avustaa tietoturvallisuuden toteutumista yksiköissä.


Yliopiston yksiköt varautuvat toimintasuunnitelmissaan oman ympäristönsä tietoturvallisuuden toteuttamisen kustannuksiin.


Tietoturvapäällikkö vastaa yliopiston tietoturvallisuuden toimintajärjestelmästä. Tähän kuuluvat toiminnasta ja säädöksistä syntyneiden tarpeiden tunnistaminen, tietoriskien arvioinnin menettely ja tietoturvatietouden edistäminen, hallintajärjestelmään kuuluvat suunnitelmat ja niiden päivittäminen, to-teutuneen toiminnan seuranta sekä tietoturvallisuuden tason raportointi johdolle ja turvallisuusjohtoryhmälle. Tietoturvapäällikköä avustavat yksiköiden johtajien nimeämät tietoturvavastaavat.

Tietohallintojohtaja vastaa tietohallintopalvelut-yksikön hallinnoimien ja tuottamien järjestelmien ja palveluiden kuten tietoliikenneverkon sekä keskeisten järjestelmien ja verkkopalveluiden tietoturvan toteutumisesta.

 

3 Toteutuskeinot


Yliopiston tietojärjestelmien ja toimintojen tulee täyttää yliopiston tietoturvasuunnitelmassa kuvatut tietoturvallisuuden perustason toimenpiteet.


Tietoturvallisuuden ylläpito ja kehittäminen on jatkuva prosessi, jossa käytetään hallinnollisia, fyysisiä ja tietoteknisiä ratkaisuja.


Tietoturvatoimien riittävä ja oikea taso varmistetaan tietoturvallisuuden riskienhallinnan keinoin. Toimintaan, palveluihin ja järjestelmiin kohdistuva riskienarviointi toteutetaan säännöllisin väliajoin ja merkittävien muutosten yhteydessä. Tunnistettujen puutteiden korjaamiseen ja riskien pienentämiseen tarvittavat toimenpiteet kootaan tietoturvallisuuden kehittämisohjelmaksi. Korjaavien ja ehkäisevien toimenpiteiden suorittamisesta vastaavat tietojen ja järjestelmien omistajat. Yksiköiden tietoturvatoteutukset kuvataan tarvittaessa erillisissä suunnitelmissa.


Yksiköitä avustetaan tietoriskien hallinnassa menettelyohjeilla, suosituksilla sekä riskejä tunnistavalla ja ehkäisevällä välineistöllä. Henkilökunnalle ja opiskelijoille tiedotetaan ja heille järjestetään koulutusta tietoturvallisuudesta ja heitä koskevista säännöistä ja suosituksista.


Toiminnan muutoksiin ja palveluiden tai järjestelmien hankintoihin tulee sisällyttää tietoriskien arviointi ja tietoturvavaatimusten määrittely jo suunnitteluvaiheessa ja valvoa vaatimusten täyttyminen ennen hankkeen hyväksyntää. Keskeisiin hankkeisiin tulee ottaa tietoturvallisuuden asiantuntija mukaan alkuvaiheista lähtien.


Tietojen turvallisesta käsittelystä solmitaan sopimukset myös yliopiston tietoja käsittelevien organisaatioiden sekä muiden yhteistyökumppanien kanssa.


Tietoturvallisuus tulee huomioida yliopiston toimintaprosessien kehittämisessä ja toiminnan ja yksiköiden vuosisuunnittelussa.


Yliopiston tietoturvallisuutta koskevat asiat eivät ole aktiivisen ulkoisen tiedottamisen aihe. Tietoturvallisuuteen liittyvästä tiedottamisesta vastaa tietoturvapäällikkö.


4 Tietoturvallisuuden seuranta ja ongelmien käsittely


Tietoturvallisuudesta huolehtiminen edellyttää jatkuvaa seurantaa sekä turvallisuustason ja poikkeamien raportointia. Seurantaa toteutetaan teknisin ja hallinnollisin toimin. Tietoturvapäällikkö koordinoi tietoturvallisuuden seurantaa ja raportoi tietoturvallisuuden tasosta ja poikkeamista yliopiston johdolle ja turvallisuusjohtoryhmälle.


Tietoturvapäällikkö voi tarvittaessa käynnistää yliopiston tietojen käsittelyn turvallisuuteen liittyviä kartoituksia ja ryhtyä toimenpiteisiin havaittujen puutteiden korjaamiseksi.


Yliopiston tietojenkäsittelyä ja tietojärjestelmien tietoturvallisuuden tasoa arvioidaan omavalvonnan ja sisäisen tarkastuksen keinoin, tarvittaessa myös ulkoista tarkastusta käyttäen, lain ja toiminnan vaatimusten mukaisuuden toteamiseksi sekä parannettavien kohteiden havaitsemiseksi.


Kunkin tietojärjestelmän, aineiston tai palvelun turvallisuuden valvonnan toteutumisesta on vastuussa sen omistaja.


Jokaisen tiedonkäsittelijän velvollisuus on viipymättä ilmoittaa havaitsemistaan tietoturvallisuuden puutteista ja epäilemistään väärinkäytöksistä tai tietoturvarikkomuksista tiedon tai tietojärjestelmän omistajalle tai yksikkönsä tietoturvavastaavalle.


Yksiköissä tietoturvallisuuden seurannasta vastaa yksikön johtaja tietoturvavastaavan avulla. Seuranta on kattavaa ja jatkuvaa. Yksiköt raportoivat puutteista ja poikkeamista tietoturvapäällikölle.


Jos tietojärjestelmästä tai tiedon hallintatavasta on uhkaa yliopiston tai sen sidosryhmän tietoturvallisuudelle, voi tietoturvapäällikkö määrätä sille teknisiä tai hallinnollisia rajoituksia.


Tietoturvapäällikkö vastaa tietoturvapoikkeamien jatkotoimenpiteistä. Vähäiset poikkeamat käsitellään yksikössä, mutta raportoidaan tietoturvapäällikölle. Tietoturvapäällikkö johtaa merkittävien poikkeamien sisäistä tutkintaa ja vastaa yhteydenpidosta viranomaisiin.


Tietotekniikkarikkomusten seuraamuskäytännöstä määritellään erillisessä ohjeessa.