Oulun yliopiston langattomien lähiverkkojen käyttösääntö
Tämä sääntö koskee yliopiston tietoliikenneverkkoon kytkettäviä WLAN-tukiasemia ja niitä WLAN-päätelaitteita, joilla halutaan olla yhteydessä yliopiston tietoverkon julkisiin tai rajattuihin palveluihin em. tukiasemien kautta. Säännöllä pyritään varmistamaan verkkoyhteyksien turvallisuus.
Yliopiston tiloissa on käytettävissä myös julkinen panOULU-verkko, josta pääsee internetiin ja sen kautta niihin yliopiston palveluihin, jotka yliopisto on avannut internetiin. panOULU-konsortio erikseen ohjeistaa panOULU-verkon käytöstä (http://www.panoulu.net).
Tietohallinto vastaa yliopiston tietoliikenneyhteyksien rakentamisesta ja toiminnasta
Tietohallinto vastaa yliopiston tietoliikenneverkon rakentamisen suunnittelusta, toteuttamisesta ja ylläpidosta. Tietohallinto asentaa runkoverkon, ulkoisten yhteyksien sekä laitosverkkojen (kiinteät ja langattomat yhteydet) rakentamiseen tarvittavat järjestelmät sekä valvoo niiden toimintaa ja suorituskykyä. Laitosverkkojen suunnittelussa huomioidaan laitosten erityistarpeet mahdollisuuksien mukaan.
Tietohallinnolla yksin on oikeus asentaa langattomia verkkoyhteyksiä yliopiston tietoliikenneverkkoon. Muiden kuin tietohallinnon asentamien tai hyväksymien tukiasemien liittäminen tietoliikenneverkkoon on kiellettyä. Tietohallinto poistaa luvattomat tukiasemat yliopiston tietoliikenneverkosta.
Yliopiston WLAN-yhteyksien käyttöoikeudet
Yliopiston tietoliikenneverkon yhteyteen rakennetut langattomat yhteydet on tarkoitettu yliopistolla työskentelevän tai opiskelevan henkilön käyttöön.
Langattomaan lähiverkkoon kirjautuvat käyttäjät ja koneet tulee olla tunnistettavissa, joten verkkoon kirjautumiseen käytetään henkilö- tai konekohtaisia tunnuksia. Kirjautumiseen käytetään tietohallinnon ylläpitämiä tai hyväksymiä tunnustietokantoja.
Yliopiston WLAN-yhteyden käyttäjä voi käyttää niitä yliopiston verkon tietopalveluita, jotka palvelun tarjoaja on avannut langattoman verkon saataville.
Yliopiston WLAN-verkoissa vaaditaan päätelaitteelta vahvan salauksen käyttö, josta ohjeistetaan erillisissä verkon käyttöohjeissa (http://www.oulu.fi/tietohallinto/ohjeet/wlan).
Päätelaitteiden turvallisuudesta vastaa käyttäjä
WLAN-päätelaitteessa pitää olla käytössä normaalit ko. päätelaitteen mukaiset tietoturvasuojaukset mm. käyttöjärjestelmän, sovellusohjelmien ja haittaohjelmatorjunnan osalta. Päätelaitteen turvallisuudesta vastaa päätelaitteen nimetty ylläpitäjä tai loppukäyttäjä. Yliopiston tietoverkon politiikat ja säännöt koskevat myös WLAN-käyttöä.
Yliopiston tietoverkon politiikat ja säännöt: http://www.oulu.fi/tietohallinto/tietoturva/
15.8.2007
Tietohallintojohtaja
Kari Keinänen
Tietoturvapäällikkö
Kaisu Rahko
|