Hakulomake

Polar Electro kaupallisti CSE:n kanssa kehitetyn aktiivisuusakvaarion

Facebook icon
Twitter icon
LinkedIn icon
Share on Google+

Oulun yliopiston tietotekniikan osasto CSE ja Polar Electro ovat kehittäneet yhdessä ohjelmiston fyysisen ympäristön tilanteen visualisointiin virtuaaliympäristössä. Työtä ovat ohjanneet Oulun yliopistolla professori Jukka Riekki ja Polar Electrossa Vesa Tornberg. Kehitystyön on pääosin tehnyt Oulun yliopiston tietotekniikan osaston tutkija Mika Oja. Yhteistyö on rahoitettu Tivitin DIEM ja IoT -ohjelmista.

Active Aquarium visualisoi fyysisestä ympäristöstä mitattuja arvoja virtuaalisessa akvaariossa. Arvot määrittävät akvaarion kalojen käyttäytymistä ja ulkonäköä. Tavoitteena on esittää Internet of Things -järjestelmän tilanne käyttäjille, jotka esimerkiksi vastaavat järjestelmän ylläpidosta. Akvaario soveltuu myös loppukäyttäjien päätöksenteon tueksi, esimerkiksi ohjaamaan käyttäjää vähemmän sähköä kuluttaviin elintapoihin.

Akvaario on suunniteltu joustavaksi – siihen voi helposti liittää erilaisia datalähteitä ja akvaarion voi esittää yhtä aikaa usealla eri näytöllä. Ensimmäisenä datalähteenä akvaarioon on liitetty Polar Electron aktiivisuusmittarit. Nämä mittarit ovat ranteessa pidettäviä laitteita, jotka mittaavat käyttäjiensä liikkumista.

Polar Electro on kehittänyt ja lanseerannut tulosten pohjalta jo ensimmäisen tuotteen, Polar Activariumin. Activarium on polargofit.com-palveluun tarjolla oleva erillinen moduuli, joka visualisoi virtuaaliakvaariossa koululaisten aktiivisuusmittareilla
mitattua liikuntaa.

Lisätietoja ja kuvia:

http://www.activityblog.fi/category/viikon-tulos/