Tervetuloa mobiilin verkkoteknologian tulevaisuuteen!

Centre for Wireless Communications - Wirelessly Yours!

Centre for Wireless Communications (CWC) on langattomien verkkojen korkeatasoinen kansainvälinen oppimis- ja tutkimusympäristö.

CWC:n opiskelijat, tutkijat ja opettajat tuottavat laadukkaita tietoliikennetekniikan opinnäytetöitä ja vertaisarvioituja julkaisuja.

Täydentävän kilpaillun rahoituksen tutkimusprojektien tuloksena syntyy tutkimustuloksia ja immateriaalioikeuksia, jotka ovat hyödynnettävissä ja sovellettavissa mahdollisimman lyhyellä aikajänteellä.

CWC toimii kiinteässä yhteistyössä langattoman tietoliikenteen keskeisten suomalaisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.

CWC 5G-kehityksen kärjessä

Tulevan sukupolven 5G-verkot ovat yksi CWC:n toiminnan painopisteistä.

Rakennamme Oulun yliopiston kampukselle Suomen ensimmäistä avointa 5G-testiverkkoa.

Olemme mukana testaamassa 5G-palveluita vuoden 2018 talviolympialaisissa Etelä-Koreassa.

Oulun yliopiston ja Nokia Bell Labsin yhteinen Joint Center for Future Connectivity -tutkimuskeskus perustettiin helmikuussa 2017.  Sen painopisteitä ovat 5G-verkkojen sovellukset ja uusi liiketoiminta, 5G-radioteknologiat ja 5G-verkkojen jälkeen tulevat langattomat järjestelmät.

    2.3.2017

    5G kutsuu uusia osaajia!

    5G-tutkimus on siivittänyt Oulun tietoliikenneteollisuuden uuteen lentoon ja tuonut Oulun alueelle myös uusia yrityksiä. Oulun yliopiston ajankohtaisilla ja käytännöllisillä tietoliikenneopeilla työpaikka on lähestulkoon taattu.

    26.1.2017

    CWC johdattaa olympiakävijät 5G-aikaan

    Ensimmäinen täydellinen 5G-järjestelmä esitellään Pyeonchangin talviolympialaisissa 2018. Järjestelmän keskeisimpiä osia kehitetään Centre for Wireless Communications -tutkimusyksikössä.

    19.4.2017

    Tiede-lehti: Oulu kovaa vauhtia matkalla maailman ensimmäiseksi 5G-kaupungiksi

    Lue Suomen suurimman yleistajuisen tiedelehden julkaisema laaja artikkelikokonaisuus 5G-kehityksestä Oulussa.

    3.1.2017

    Big Fish

    Suomen ensimmäinen 5G-testiverkko on viritetty pohjoiseen Ouluun. Akatemiaprofessori Matti Latva-aho johtaa tutkimusta, joka mullistaa langattoman tietoliikenteen.

    25.1.2017

    Kirjeenvaihtaja Karjalainen goes 5G

    Kirjeenvaihtaja Karjalainen soluttautuu opiskelijaryhmään, joka tutkii maailman ensimmäistä koko kampuksen kattavaa 5G-testiverkkoa. KATSO VIDEO

     

    13.5.2017

    Only a Millisecond Away - Hyvää Äitienpäivää!

    Oletko tullut ajatelleeksi, kuka on sinun elämäsi tukiasema? CWC:llä kehitetään langattomia tietoliikenneratkaisuja, jotta sinä voisit pian antaa äidillesi kaukohalauksen.

    CWC:llä opiskelu on hyvä satsaus! Opiskelija pääsee tietoliikennetekniikan terävimpään kärkeen – tähtäämään pitkälle tulevaisuuteen.

    Tietoliikennetekniikan opiskelu

     

     

    Langattoman tietoliikenteen opintoja sisältävät:

    • sähkötekniikan tutkinto-ohjelma ja
    • englanninkielinen kansainvälinen maisteriohjelma Wireless Communication Engineering (WCE).

    Näiden lisäksi CWC tuottaa kursseja tietotekniikan tutkinto-ohjelmaan.

    Langattoman tietoliikennetekniikan opetus on suunniteltu antamaan laajat tiedot langattoman tietoliikennetekniikan eri osa-alueilta.

    Opiskelijat oppivat ymmärtämään ja suunnittelemaan tietoliikennelaitteiden kuten matkapuhelimien ja tukiasemien lisäksi myös kokonaisia tietoliikennejärjestelmiä.

    Tutuksi tulevat myös erilaiset lyhyen kantaman langattomat teknologiat.

    Langattomaan tietoliikennetekniikkaan sisältyy mm.

    • radiolähetteiden suunnittelu ja analyysi
    • radiotekniset peruskomponentit
    • tietoliikennejärjestelmien ja niiden lähettimien ja vastaanottimien suunnittelu sekä
    • tietoliikenneverkkotason ilmiöt.

    Tietoliikennetekniikan opintosuunnan moduuli sisältää kursseja

    • informaatioteoriasta
    • langattomasta tiedonsiirrosta
    • signaalinkäsittelystä ja
    • radiotekniikasta.

    Opintosuunnan kurssien ja valitsemansa syventävän moduulin kurssien avulla opiskelijat oppivat ymmärtämään ja suunnittelemaan tietoliikennelaitteiden kuten radiopuhelimien ja tukiasemien lisäksi myös kokonaisia tietoliikennejärjestelmiä.

    Syventäviä moduuleja on kolme:

    • tietoliikenneverkot
    • langaton tietoliikenne
    • radiotietoliikenteen signaalinkäsittely.