Oululaistutkijat kehittävät dataperusteista analyysimenetelmää masennuksen tunnistamiseksi

Oulun yliopiston jokapaikan tietotekniikan tutkimusryhmä kehittää toimintamallia, jossa älypuhelimeen kerättävää dataa käytetään masennuksen tunnistamiseen ja systemaattiseen seurantaan.

"Hankkeen tavoitteena on luoda poikkeavan käyttäytymisen tunnistamiseen uusi systemaattinen analyysimalli, joka kerää ja käsittelee muun muassa potilaan älypuhelimesta saatavaa dataa. Analyysista saatavan tiedon perusteella potilas voidaan ohjata hoitoon oikea-aikaisesti", kertoo hankkeen vastuullinen johtaja Denzil Ferreira Oulun yliopistosta.

Akatemiatutkija Denzil Ferreira on saanut Suomen Akatemian 5-vuotisen Research Fellow -rahoituksen projektille Entropy-AWARE Instrumentation for Just-In-Time Anomalous Human Behaviour Interventions (SENSATE). Oulussa toteutettavan tutkimuksen kansainvälisiä asiantuntija- ja potilasryhmäpartnereita ovat Kalifornian yliopiston UCLA Depression Grand Challence ja European Alliance Against Depression.

Tässä vaiheessa tietoa kerätään mahdollisimman laajasti, jotta saadaan selville poikkeavan käyttäytymisen toteamisessa merkittäviä tekijöitä.

”Tutkimukseen osallistuva henkilö päättää, mitä tietoja hän haluaa jakaa, mutta tarkoitus on analysoida ainakin paikannustietoa sekä aktiivisuus- ja vuorovaikutusdataa esimerkiksi hoitoon, tukiverkostoihin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyen”, Ferreira selventää.

Menetelmällä tavoitellaan nopeampaa arviointia ja hoitoonohjausta yksilötasolla. Laajemmasta näkökulmasta katsottuna kyseessä on tehokas diagnoosi- ja hoitomalli sadoille miljoonille masennukseen sairastuville ihmisille.

"SENSATEssa saadut tulokset julkistetaan voittoa tavoittelemattomana avoimen lähdekoodin alustana, jotta sitä voidaan muokata myös muilla tutkimusalueilla, joissa epänormaalin käyttäytymisen havainnointimalli voi olla hyödyllinen", Ferreira sanoo.

Masennuksesta kärsii yli 300 miljoonaa ihmistä ja se on suurin työkyvyttömyyden aiheuttaja maailmassa. Vaikka masennusta voidaan tehokkaasti hoitaa lääkkeillä, lääkehoitoa saa vain alle puolet sitä sairastavista.

Viimeksi päivitetty: 18.6.2018