Yliopiston etusivulle
University in English
Opiskelemaan yliopistoon
Tiedekunnat ja laitokset
Yliopiston kirjasto

Tukipalvelujen kehittämishanke (TUKE)
> TUKE-etusivu
> Certia-asiakkuusprojekti
> PakeTuki
> Koulutuksia
Hankkeen ohjausryhmän toiminta on päättynyt
Valtakunnallinen opetusministeriön palvelukeskushanke ja siihen liittyvät toimenpiteet Oulun yliopistossa toteutuvat osana tukipalvelujen kehittämishanketta. Osa yliopiston talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävistä siirretään Vaasaan perustettavaan palvelukeskukseen vaiheittain vuosina 2008-2009.
Opetusministeriö teki päätöksen yliopistojen sijoittumisesta Vaasan palvelukeskukseen sekä Joensuun ja pääkaupunkiseudun toimipisteisiin joulukuussa 2006.
Yliopistojen palvelukeskus Certia perustettiin 1.3.2008. Certian toiminta alkaa syyskuussa 2008 pilotointiprojekteilla, joihin osallistuvat Vaasan yliopisto, Joensuun yliopisto ja Åbo Akademi. Oulun yliopisto siirtyy Certian asiakkaaksi vuoden 2009 aikana.
Hankkeen vaiheita
Valtakunnallinen palvelukeskushanke organisoitiin palvelukeskusratkaisuja toteuttaviin projekteihin marraskuussa 2006. Näitä valtakunnallisesti toimivia projekteja ovat yliopistojen palvelukeskusprojekti, joka jakaantuu neljään osaprojektiin (palvelukeskus, asiointi ja ohjaus -, taloushallinto-, henkilöstöhallinto- ja tietojärjestelmät). Lisäksi toiminnassa on OPM:n hallinnonalan yhteinen henkilöstöprojekti, jonka tavoitteena on valmistella ja tukea palvelukeskushankkeeseen liittyvää henkilöstösuunnittelua, rekrytointia ja henkilöstömuutoksen hallintaa. Oulun yliopiston edustajat kussakin osaprojektissa sekä henkilöstöprojektissa ovat
- palvelukeskus, asiointi ja ohjaus; talousjohtaja Ulla-Maija Posti
- taloushallinto; laskentapäällikkö Outi Kirvesoja
- henkilöstöhallinto; korkeakoulusihteeri Juhani Lehtimäki
- tietojärjestelmät; tietohallintojohtaja Kari Keinänen
Hallinnonalan henkilöstöprojektissa edustajamme on henkilöstöpäällikkö Liisa Rossi.
Palvelukeskuksia on jo toteutettu eri hallinnonaloilla, esim. sisäasiainhallinnossa. Tietoja ja kokemuksia näistä pidemmälle edenneistä palvelukeskushankkeista saa Kieku -ohjelman sivuilta.
Palvelukeskustoiminta (Kieku-ohjelma)
OPM-PAKE -hankkeen asiakirjoja, mm. ohjausryhmän kokousten pöytäkirjoja, voi lukea hankkeen Moodle-ympäristössä. Moodleen avataan käyttäjätunnukset kaikille asiasta kiinnostuneille. Uusien tunnusten avaamispyynnöt
voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen minna.mattila@minedu.fi .
Oulun yliopistossa palvelukeskushanke ja siihen liittyvät toimenpiteet etenevät osana tukipalveluiden kehittämishanketta TUKEa. Erityisesti palvelukeskushanketta käsittelelvät talous- ja henkilöstöhalinnon projektiryhmät. Palvelukeskuksen henkilöstövaikutuksia työstää PakeTuki -ryhmä.
PAKE -hanke Oulun yliopistossa 2006-2009
Hankkeen tiedotussivuston päivitys lopetettu.
Tiedotteita ja uutisia
> Yliopistojen palvelukeskus CERTIA
- Certian tiedote 2/08
Tiedotustilaisuus 23.5. L5
- Certian osuus: Kauppi, Puolanne ![]()
> OPM:n uutiskirjeet ja tiedotusmateriaali
> Opetusministeriön tiedotussivu palvelukeskushankkeesta
- Aikataulusuunnitelma (ecxel)
> OPM-PAKE henkilöstöpoliittiset toimintaperiaatteet
> VM:n päätös muutosturvasta valtionhallinnossa
2007
>Tukitehtävistä ydintoimintaa (Tietopisto 1/2007)
2006
>Tiedotustilaisuus 15.12.2006
- Palveluskeskushanke ja tukipalveluiden kehittäminen (ppt)
> Palvelukeskuksen sijoituspaikka varmistui (10/2006)
> Palvelukeskus menossa Vaasaan (10/2006)
Toimijoita
> Oulun yliopiston PakeTuki - toiminta
> Kirjautuminen OPM-PAKE:n Moodle-ympäristöön
käyttäjätunnusasioissa neuvoo minna.mattila@minedu.fi