etusivulle
 
In English
 
Opiskelijoille
 
Henkilökunnalle
 
Vierailijoille
 
Opiskelemaan yliopistoon
 
Tiedekunnat ja laitokset
 
Painoalat
 
Kirjasto
 
Alumnit
 
Kartat

 


 

 


 

 

 

 

 

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

    OULUN YLIOPISTON TUTKIMUSTULOSTEN

    KAUPALLISEN HYÖDYNTÄMISEN PERIAATTEET

    1. TAVOITTEET

    Yliopiston tavoitteena on hyödyntää kaupallisesti sellaiset tutkimuksen tulokset, jotka tuottavat taloudellista hyötyä sekä tutkijalle että yliopistolle. Lähtökohtana on yliopiston tutkimuksen ensisijainen tavoite tuottaa tieteellisiä julkaisuja ja opinnäytetöitä.

    Tutkimustyön tulosten kaupallinen hyödyntäminen tukee yliopistossa tehtävää tutkimustyötä esimerkiksi tutkimuksen lisärahoituksena. Kaupallistamisen edellyttämät toimenpiteet ajoitetaan siten, että ne eivät viivästytä tieteellistä julkaisemista eikä tällainen julkaisu toisaalta vaaranna esimerkiksi tuloksen suojaamista. Tutkimustulokset pyritään aina julkaisemaan mahdollisimman korkeatasoisilla tieteellisillä foorumeilla, mikä edesauttaa myös kaupalliseen hyödyntämiseen tähtääviä toimenpiteitä.

    2. TOIMINTATAVAT

    Tutkimustulosten kaupallistamisessa noudatetaan selkeitä ja läpinäkyviä toimintatapoja. Yliopisto ottaa huomioon ne sopimusvelvoitteet, jotka määräävät yksittäisen projektin tulosten hyödyntämisestä, ja laatii tutkimussopimukset siten, että syntyvät tulokset ovat hyödynnettävissä yhteiskunnassa mahdollisimman laajasti.

    Oulun yliopiston tutkimustulosten kaupallistamistoiminta on tutkijoita ja muita keksijöitä kannustavaa: kustannukset, tulot ja toiminnan riskit jaetaan kannustavasti ja oikeudenmukaisesti. Yliopisto pitää tuloksekasta toimintaa tutkimustulosten ja osaamisen hyödyntämisessä tärkeänä ansiona henkilökunnalleen.

    Yliopisto hyödyntää tutkimustulosten kaupallisessa hyödyntämisessä asiantuntijaverkostojaan ja luo kestäviä yhteistyösuhteita sekä tutkimustuloksia suoraan hyödyntäviin yrityksiin että välittäjäorganisaatioihin.

    3. INTRESSIRISTIRIITATILANTEIDEN KÄSITTELY

    Yliopisto auttaa tutkijoitaan tunnistamaan ja välttämään tutkimustulosten kaupallistamisen intressiristiriitatilanteet, ja sillä on käytännöt asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi näissä tilanteissa.

    Ohje ”osaamisperusteinen yritystoiminta Oulun yliopistossa”.

    4. YLIOPISTOSSA SYNTYVÄ TALOUDELLISESTI HYÖDYNNETTÄVISSÄ OLEVA TULOSAINEISTO

    Yliopistossa syntyvän tulosaineiston luonne ja kaupallinen hyödynnettävyys vaihtelevat tieteenaloittain. Ilmeisimpiä kaupallisesti hyödynnettäviksi soveltuvia tuloksia ovat keksinnöt, tietokoneohjelmat, materiaalit ja tietokannat.

    Laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin (korkeakoulukeksintölaki, L369/2006) koskee yliopiston koko henkilökuntaa. Lain mukaan henkilön, joka on tehnyt patentoitavissa olevan keksinnön, on tehtävä keksinnöstä ilmoitus yliopistolle. (Kts. Oulun yliopiston keksintöohjesääntö.)

    Korkeakoulukeksintölain mukaan yliopisto voi ottaa tietyin edellytyksin oikeuksia työntekijöidensä keksintöihin. Tällöin keksijällä on lain mukaan oikeus kohtuulliseen korvaukseen. (Kts. Oulun yliopiston ohje keksinnön perusteella maksettavien korvauksien jakamisesta.)

    Sopimustutkimuksessa Oulun yliopisto ottaa oikeudet keksintöön tilanteessa, jossa

    tutkimushankkeessa mukana oleva yritys hankkii oikeudet keksintöön yliopistolta,

    tutkimushankkeessa toimiva tutkija haluaa perustaa yrityksen hyödyntämään tutkimuksen tuloksia. Yliopisto siirtää edelleen oikeudet tuloksiin perustettavalle yritykselle (kohta 5.) tai

    tulosaineiston omistaminen on jatkotutkimuksen ja myöhemmin tehtävän kaupallisen hyödyntämisen kannalta perusteltua.

    Yliopiston tutkijoilla on mahdollisuus tarjota yliopistolle oikeuksia avoimen tutkimuksen tuloksiin. Tällöin yliopisto vastaa teknologian suojaamiskustannuksista, hyödyntäjien etsimisestä, hyödyntämissopimuksista ja hyödyntäjän toiminnan valvonnasta laskutuksineen.

    5. TUTKIMUSTULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN

    Yliopisto hyödyntää omistamansa tutkimustulokset yliopiston talouden kannalta optimaalisesti tilaustutkimuksen, lisensoinnin, myynnin ja/tai uuden yritystoiminnan kautta. Yliopisto myös rohkaisee henkilökuntaansa ja opiskelijoitaan osallistumaan yritystoimintaan ja hyödyntämään osaamistaan akateemisen maailman ulkopuolella. (kts. Yliopiston ohje ”Osaamisperusteinen yritystoiminta Oulun yliopistossa”)

    Tilaustutkimus on perusteltua silloin, kun tutkimustulosta sovelletaan tilaajan tarpeeseen. Tällöin tilaaja saa oikeudet tilaustutkimuksen tuloksiin.

    Tulosten lisensointi on perusteltua silloin, kun tuloksen omistusoikeuden on tarkoituksen mukaista säilyä yliopistolla esimerkiksi jatkotutkimuksen vuoksi.

    Tulosten myynti on perusteltua esimerkiksi silloin, kun yliopisto/tutkija ei enää hyödynnä tulosta jatkotutkimuksessaan.

    Uuden yrityksen perustaminen on perusteltua silloin, kun tutkimustulosten kaupallistaminen edellyttää kehitystyötä, joka ei sovellu enää yliopistossa tehtäväksi.

    Yliopisto voi osallistua omistajana uuden tutkimuslähtöisen yrityksen toimintaan. Tällöin yrityksen liikeidea perustuu olennaisesti Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen ja avaintutkijat sitoutuvat tutkimuksen tulosten kaupallistamiseen.

    Yliopistolla on passiivinen rooli yrityksen toiminnassa ja yliopistolla ei ole esimerkiksi jatkorahoitusvelvollisuutta. Yliopisto on aina vähemmistöosakas. Yliopiston omistusosuuteen vaikuttaa se, miten paljon yliopisto on investoinut esim. keksinnön patentointiin tai sen toimivuuden testaamiseen eli ns. proof-of-concept hankkeen kustannuksiin.

    Omistusosuus syntyy kahdella tavalla,

    yliopiston omistama IP (intellectual property, esimerkiksi patentti keksintöön, tekijänoikeus tietokoneohjelmaan) siirretään yritykseen omistusosuutta vastaan tai

    yliopisto merkitsee omistukseensa perustettavan yrityksen osakkeita.

    6. KOULUTUS

    Oulun yliopisto järjestää henkilökunnalle, tutkijoille ja opiskelijoille tutkimustulosten hyödyntämiseen, immateriaalioikeuksiin ja yritystoiminnan käynnistämiseen liittyvää koulutusta, neuvontaa ja valmennusta.

    7. HALLINNOLLINEN VASTUUTAHO

    Hallintopalveluihin kuuluva tutkimus- ja innovaatiopalvelut–yksikkö vastaa yliopiston tutkimustulosten hyödyntämiseen liittyvistä hallinnollisista ja muista tukitoimista, samoin kuin yliopiston omistuksessa olevien immateriaalioikeuksien hakemisesta, ylläpidosta ja valvonnasta.

    Yliopiston hallituksen 19.10.2010 hyväksymä asiakirja. Tämä asiakirja korvaa Oulun yliopiston innovaatiotoiminnan periaatteet (päivätty 21.11.2006)-asiakirjan.

    Viite: Oulun yliopiston strategia vuosille 2010ヨ12

     

11.10..2011