Etusivulle
 
In English
 
Opiskelijoille
 
Henkilökunnalle
 
Vierailijoille
 
Opiskelemaan yliopistoon
 
Tiedekunnat ja laitokset
 
Painoalat
 
Kirjasto
 
Alumnit
 
Kartat


 

 


 

 

 

 

 

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

     

    Yrityksille

    Yhteistyöllä saavutetaan enemmän

    Tutkimusyhteistyö Oulun yliopiston kanssa voi toteutua monella eri tavalla yrityksen tarpeiden mukaisesti. Oulun yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalvelut voivat auttaa yritystä löytämään oikean kumppanin yliopistolta ja määrittämään yhteistyön muodon.

    Tutkimustyön tuloksena syntyy myös suojattavia keksintöjä. Oulun yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalvelut lisensoi yliopiston omistamia teknologioita niin olemassa oleville kuin alkaville yrityksille. Oulun yliopistosta on syntynyt 2000-luvulla yli 20 yritystä.

    Yliopiston omistamat teknologiat edellyttävät yritykseltä useimmiten merkittävää taloudellista ja teknistä panosta ennen kuin tuote on saatu markkinoille. Tämän vuoksi yliopiston lisensointiehdot ovat joustavat: yksinomainen oikeus sovellusalueella, alilisensointimahdollisuus. Lisenssisopimuksen ehdot räätälöidään tapauskohtaisesti lisenssinostajan ja markkinoiden tarpeiden mukaan.

    Yhteistyön muotoja

    1) Opinnäytetyöt

    Yritys voi tilata opinnäytetyön (pro gradu-, diplomityö) niin, että se toteutetaan Oulun yliopiston tiloissa. Se voi olla avauksena laajemmalle tutkimusyhteistyölle.

    Tärkeää on, että työnohjaukseen varataan riittävästi resursseja. Ennen työn aloitusta on sovittava työssä syntyvien tulosten oikeuksista. Työtä suunnitellessa on huomioitava se, että hyväksytyt opinnäytetyöt ovat julkisia dokumentteja.

    2) Tutkimusyhteistyö

    Tilaustutkimus

    Tilaustutkimuksella tarkoitetaan tutkimus-, selvitys- tai muuta työtä, jonka sisällön lähtökohtana ovat tilaajan tarpeet ja jonka kustannukset tilaaja maksaa. Merkittävää yritysyhteistyötä tehdään monilla teknologia-aloilla kuten ICT, perusteollisuus, lääketeollisuus ja koneenrakennus.

    Yhteishankkeet

    Oulun yliopistossa yhteisrahoitteista tutkimustoimintaa harjoitetaan laajasti yhteistyössä kotimaisten ja kansainvälisten yliopistojen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän toimijoiden sekä järjestöjen kanssa. Yhteisrahoitteisissa hankkeissa osa rahoituksesta tulee julkisista lähteistä.

    Rahoitusta kotimaisiin yhteisrahoitteisiin tutkimushankkeisiin tulee merkittävästi mm. Tekesiltä, ministeriöiltä, kunnilta ja yrityksiltä. Ulkomaisista rahoituslähteistä merkittävimpiä ovat EU, Pohjoismaiden ministerineuvoston alaiset rahoittajat sekä useat kansainväliset tutkimusta harjoittavat järjestöt.

    3) Lisensoitavat teknologiat

    Jos yhteistyö yliopiston kanssa kiinnostaa, niin ota yhteyttä Tutkimus- ja innovaatiopalveluihin!

     

11.10..2011