Akateemiset opiskelutaidot -kurssin tiedonhakua käsittelevä osuus sisältää johdatuksen tieteellisen tiedonhankinnan maailmaan. Materiaalin osiot tukevat toisiaan, mutta ovat itsenäisiä kokonaisuuksia.
Tiettyyn aiheeseen tai ongelmaan liittyvä tiedonhaun prosessi tarkoittaa, että perehdyt riittävän laajasti ja kattavasti siihen, mitä etsimästäsi aiheesta on mahdollisesti aikaisemmin kirjoitettu. Prosessin aikana tietoa etsitään, saatuja tietoja arvioidaan, valikoidaan ja yhdistellään. Myös tutkimusongelma tarkentuu prosessin aikana. Tietojen hankinta ja muokkaaminen hahmottavat ja jäsentävät asioita kokonaisuuksiksi.
Tiedonhaussa on usein vaikeinta päästä alkuun. "Ota kiinni mistä saat" -periaatteella tutun kirjaston hyllyltä saattaa löytää muutamia teoksia, joiden nimekkeestä voi päätellä niiden käsittelevän esitelmän tai tutkielman aihepiiriä. Uusin tieto voi kuitenkin jäädä sivuun, ellei osaa hyödyntää tiedonlähteitä monipuolisesti. Pelkästään kirjaston hyllyjä tutkimalla tulos voi olla vaillinaista, epävarmaa ja satunnaista.
Kirjaston kokoelmatietokanta on yleensä ensimmäinen tiedon paikannuskeino. Viitetietokannat ja kokotekstitietokannat ja internetlaajentavat tiedonhaun kirjaston ulkopuolellekin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että yhtä ja ainoaa oikeata tapaa tiedonkeruuseen ei ole, jokainen kehittää itselleen sopivimpia hakutapoja. Myös eri tieteenalojen tiedonhakutavat voivat poiketa toisistaan. Hetkittäinen ahdistus ja epävarmuus kuuluvat myös tiedonhaun prosessiin - kaikkea tietoa ei voi löytää ja saada käsiinsä! Tiedonhankinnan perusperiaatteita noudattamalla on mahdollista kerätä omaan aiheeseen liittyvä olennaisin, tieteelliseti pätevin eli relevantein tieto.
Prosessi alkaa tiedontarpeen määrittelystä: aiheen valinnasta ja rajauksesta. Tiedontarpeen määrittely auttaa lähdekirjallisuuden löytämisessä. Tiedonhankinnan tulisi perustua ongelmien ratkaisuun tähtäävään pohdintaan.Tässä vaiheessa hakua valmistellaan: määritellään aihepiiri, perehdytään siihen ja mietitään, mitä aiheesta jo tiedetään. Valitaan näkökulma, mistä aihetta tarkastellaan. Kun tietää, mitä tarvitsee, osaa kohdistaa hakunsa oikeisiin tiedonlähteisiin. Tutkimusongelma kannattaa kirjoittaa muutamalla sanalla paperille, varsinkin, jos se tuntuu monimutkaiselta ja vaikealta. Tällä tavoin on helpompaa tunnistaa ongelman keskeiset asiat ja käsitteet.
Valmistelevan vaiheen jälkeen laaditaan tiedonhakua varten hakuprofiili. Hakuprofiili on luettelo aiheen keskeisistä käsitteistä ja niiden välisistä suhteista. Hakuprofiilin tekemisessä voit käyttää hyödyksesi myös mind-map tekniikkaa, josta kerrotaan oppiminen-osiossa. Hakuprofiilin laatimisessa on tärkeää selvittää, mitä ja minkälaista tietoa halutaan. Myös hakuongelma kannattaa kirjoittaa muutamalla sanalla paperille. Tällä tavoin on helpompaa tunnistaa ongelman keskeiset asiat ja etsiä sopivia hakusanoja. Hakusanoja kannattaa aina olla useampi. Jos hakuongelmasi on sen tyyppinen, että uskot löytäväsi siitä enemmän kansainvälistä/vieraskielistä aineistoa, sinun on hyvä miettiä hakusanoja myös muilla (hallitsemillasi) kielillä.
Kun aihepiiri on tarpeeksi rajattu ja hakuprofiili muodostettu, siirrytään etsimään sopivia tiedonlähteitä. Tiedonlähteet valitaan sen mukaan, millaista tietoa halutaan. Tiedonlähteitä ovat paitsi kirjat, artikkelit, tietokannat, WWW, myös mm. erilaiset hakuteokset ja suulliset tiedonlähteet. Tiedonlähteistä on kerrottu tarkemmin Tiedonlähteet -luvussa. Riippuen aiheesta, joskus ensisijaisia ovat elektroniset, joskus taas painetut tiedonlähteet. Yleensä kannattaa käyttää useammanlaisia tiedonlähteitä riittävän ja monipuolisen tiedon saamiseksi. Kirjasto on opiskelijalle yleensä ensisijainen tiedonlähteiden tarjoaja.
Tietoa haetaan erilaisilla hakutekniikoilla. Tietokannoissa on omat käyttöliittymänsä, jossa hakusanoja voidaan yhdistellä ja hakuja rajata ja laajentaa eri tavoin. Tietokannassa käytettäviin hakutekniikoihin kannattaakin tutustua ennen haun aloittamista, jotta haku olisi mahdollisimman tehokas. Yleisimpiä hakutekniikoita ovat mm. sanahaku ja Boolen operaattoreiden käyttö. Hakuvaiheessa hyödynnetään hakuprofiilissa määriteltyjä termejä ja käsitteitä. Hakua jatketaan, kunnes saatu tietomäärä on riittävä. Jos relevanttia tietoa ei löydy, kannattaa miettiä vaihtoehtoisia hakusanoja tai kokeilla eri tiedonlähteitä. Voyager-tietokantojen hakutekniikoista on kerrottu tarkemmin on kerrottu tarkemmin eri luvussa. Voyager-järjestelmä on käytössä Suomen tieteellisten kirjastojen kokoelmaluetteloissa.
Kun haku on suoritettu, on haettu tieto paikannettava ja hankittava käytettäväksi. Primaareissa tiedonlähteissä, kuten kirjoissa ja kokotekstitietokannoissa lähde itsessään jo sisältää tiedon, mutta sekundaarisissa tiedonlähteissä, kuten kirjastojen kokoelmaluetteloissa on vain viite itse lähteeseen. On selvitettävä, miten lähteen saa käsiinsä: onko se omassa lähikirjastossa, joutuuko sen tilaamaan esimerkiksi kaukolainana tai onko se ehkä elektronisessa muodossa ja missä sitä on mahdollista käyttää. Kannattaa myös arvioida, miten tärkeä lähde on kyseessä, mikäli sen käyttö on maksullista.
Kun tiedonlähteet on saatu käyttöön, on saatua tietoa vielä arvioitava. Onko tietoa riittävästi, vastaako se asetettuihin kysymyksiin, onko se luotettavaa ja ajantasaista? Joskus hakutuloksena saatu tieto voi johtaa tutkimusongelman uudelleenmäärittelyyn ja antaa kokonaan uusia ideoita ja näkökulmia, jotka ohjaavat työtä eteenpäin. Jos hakutulos ei tarkastelun jälkeen tyydytä, on hyvä tarkentaa aihetta uudelleen, miettiä uusia hakusanoja ja etsiä mahdollisesti muita tiedonlähteitä. Tiedonhaun prosessi on luonteeltaan syklinen, sillä ei yleensä ole selkeää alkua ja loppua, vaan jotkut vaiheet toistuvat uudelleen ja tapahtuvat osittain päällekkäin.
Tietoa etsitään tiedonlähteistä. Tiedonlähteitä ovat esimerkiksi kirjat, lehdet ja tietokannat. Internet sisältää paljon tiedonlähteitä, kuten hakemistoja ja virtuaalikirjastoja. Kirjastot ovat tärkeässä asemassa tarjoamassa tiedonlähteitä ja niihin pääsyä niin opiskelijoille kuin muillekin tiedontarvitsijoille. Tiedonlähteet on koottu yliopistojen kirjastojen kokoelmatietokantoihin ja Nelli-tiedonhakuportaaliin (ks. tarkemmin täältä), joka tarjoaa pääsyn kirjaston hankkimiin elektronisiin aineistoihin, kuten elektronisiin lehtiin ja kirjoihin sekä artikkelitietokantoihin. Seuraavaksi esitellään erilaisia tiedonlähteitä ja niiden ominaisuuksia. Tiedonlähteiden käyttöön liittyy aina eettisiä ja oikeudellisia kysymyksiä. Niistä enemmän tietoa omassa luvussaan.
Monilla aloilla, varsinkin humanistisilla ja kasvatustieteellisillä aloilla, tärkeä lähde ovat edelleen kirjat, eli monografiat. Tutkimustuloksia julkaistaan myös kausijulkaisuissa eli aikakauslehdissä ja sarjajulkaisuissa artikkeleina ja tutkimusraportteina. On tärkeää erottaa tieteelliset julkaisut populaareistä julkaisuista. Tutkimuksen teossa tutkimuksen painoarvo ja merkittävyys riippuvat pitkälti siitä, kuinka arvostettuja, tieteellisiä lähteitä siinä on käytetty.
Varsinaisen tieteellisen kirjallisuuden lisäksi tärkeitä lähteitä voivat olla virallisjulkaisut, kuten Suomen laki ja Säädöskokoelma (löytyvät internetistä FINLEX:stä). Myös tilastojulkaisut, kuten Suomen Virallinen Tilasto (SVT) ovat usein käytettyjä tiedonlähteitä.
Muita painettuja tiedonlähteitä ovat esimerkiksi:
Huom, yhä useammat näistäkin, perinteisesti painetuista, tiedonlähteistä on nykyään saatavilla myös elektronisessa muodossa.
Tietokannat ovat elektronisessa muodossa olevia tiettyyn aiheeseen tai kohteeseen keskittyviä laajoja viite- tai dokumenttitiedostoja. Tietokannat ovat nykyään pääsääntöisesti verkossa ja ne voivat tekstin lisäksi sisältää kuvaa ja ääntä. Käyttö on rajattu lisenssi- ym. sopimuksin, esimerkiksi tiettyihin yliopiston verkossa oleviin koneisiin. Lisäksi kirjastot, tieteelliset seurat ja muut akateemiset yhteisöt rakentavat tietokantoja. Suuri osa tietokantojen tuottajista on nykyään kaupallisia yrityksiä, jotka ylläpitävät ja päivittävät tietokantoja. Yleisimpiä tietokantoja ovat: viitetietokannat, faktatietokannat ja tekstitietokannat.
Viitetietokannat
- sisältävät artikkeleiden, kirjojen tai patenttien viitetietoja kuten: tekijän, otsikon, kustannus- ja julkaisutietoja, missä lehdessä ja numerossa ilmestynyt, patentin numeron yms.
- bibliografisten tietojen lisäksi sisältävät usein julkaisun/artikkelin tiivistelmän
- itse alkuperäinen julkaisu on paikannettava kirjastojen kokoelmaluetteloiden avulla
- viitetietokantoja ovat esimerkiksi ARTO ja ALEKSI (kotimaisia artikkeliviitteitä), ERIC (kasvatustieteisiin littyviä artikkeliviitteitä)
- voivat viitata myös käynnissä oleviin tutkimushankkeisiin: tutkimusrekisterit
- HUOM! Myös kirjastojen kokoelmatietokannat (esim. Oulun yliopiston kirjston OULA) ovat viitetietokantoja
- Jos haluat tehdä artikkelihakuja, sinun täytyy käyttää artikkelitietokantoja esim. ARTO:a.
Kokotekstitietokannat
- sisältävät alkuperäisen tekstin kokonaisuudessaan
- tietosanakirjat, lakitekstit (esim. Suomen Laki), sanakirjat
- elektroniset lehdet
- kokotekstitietokanta on esimerkiksi Academic Search Premier (EBSCO) (tieteellisten aikakauslehtien kokotekstiartikkeleita)
- osuus tietokannoista kasvaa koko ajan
Faktatietokannat
- yleensä numerotietoa sisältäviä esim. tilastot, aikasarjat, osoiterekisterit
- tilastotietokanta on esimerkiksi WebStat, faktatietokanta on esimerkiksi SuomiCD
Bibliografiat
- olivat aikaisemmin painettuja kirjallisuusluetteloita
- tietokantana esim. FENNICA, Suomen kansallisbibliografia
- yleisbibliografioita, erikoisbibliografioita
Viitetiedonlähteet ovat "tietoa tiedosta" eli sekundaarisia tiedonlähteitä - luetteloita primaarilähteistä. Niiden tarkoituksena on tiedottaa, mistä ensisijainen tieto on löydettävissä ja mitä se sisältää.
Tiedonlähdeoppaat ovat tertiaarisia tiedonlähteitä: luetteloita tai hakemistoja, joihin on koottu esim. tietyn alan artikkeleita, kirjallisuutta, bibliografioita, elektronisia lehtiä jne. Väljästi ottaen mm. Tieteen linkkitalo on tiedonlähdeopas.
Tietokantojen hakuohjelmat opastavat käyttäjää (yleensä englanniksi) eteenpäin ja kirjastoissa järjestetään myös opetusta tietokantojen käytöstä. Hakuohjelmien, hakukielten ja tietokantojen rakenteiden erilaisuus hankaloittaa tietokantojen sujuvaa käyttöä, alussa kannattaakin pyrkiä opetukseen tai pyytää apua virkailijoilta, jotka opastavat ja antavat neuvoja tietokantojen käytössä. Kirjastot ostavat käyttöoikeuksia eri tietokantoihin ja asettavat niitä käytettäväksi asiakkailleen.
Internet on maailmanlaajuinen tietoverkko, jolla on satoja miljoonia käyttäjiä ympäri maailmaa. Internetin rungon muodostavat tietokoneet, joita nimitetään palvelimiksi. Palvelimet ovat tietokoneita, jotka sisältävät kaiken sen informaation mikä on käytettävissä internetissä. Internetin valtavassa tietovarastossa yhdistyvät monet viestimet, jotka sisältävät mm. palveluja ja tietokantoja: tekstiä, kuvaa ja ääntä erilaisina dokumentteina, tiedostoina, ohjelmina jne. Suurin osa internetin aineistoista on www-sivuilla, jotka useimmiten ovat kaikille käyttäjille avoimia. Myös tietokantoja, esim. kirjastojen kokoelmatietokantoja, käytetään yleensä www-sivujen kautta.
Internet on muutakin kuin www-sivuja ja tietokantoja. Kaikilla internetin käyttäjillä on mahdollisuus seurata erilaisia keskustelu- ja uutisryhmiä. Postituslistat ja uutisryhmät edustavat ilmoitustauluja, joiden äärellä voi tavata muita samoista aiheista kiinnostuneita. Chat-keskustelukanavat toimivat reaaliaikaisesti. Sähköposti on yhteydenpitovälineenä nopea ja melko luotettava.
Internetin pinnallinen hyödyntäminen on helppoa, mutta täsmällisen ja luotettavan tiedon löytäminen vaatii strategista suunnittelua ja työvälineiden tuntemista. Hakutaidot, kokemus ja tieto internetin rakenteesta auttavat hakuprosessissa. Usein tieto on hajallaan pieninä palasina eikä sitä ole kattavasti järjestetty. Internetin monimuotoisuus, laajuus ja jatkuva muuttuminen saattavat vaikeuttaa tiedonhakua. Internetissä on lukuisia tiedonhakupalveluja; sanahakupalveluja, aihehakemistoja, virtuaalikirjastoja, portaaleja ym. Tiedonhakua verkossa voi opiskella internetin kautta, katso esimerkiksi yleisten kirjastojen kirjastot.fi -portaalin tiedonhakuopas: Verkkotiedonhaun perusteita
Sanahakupalvelut
Tiedonhaun välineenä internet on kehittynyt uusien hakukoneiden myötä. Näiden hakukoneiden avulla löytää helposti WWW -sivuja aihepiirin tai sivujen sisältämän tekstin perusteella. Hakukoneet sisältävät aina hakulomakkeen, johon hakutermi kirjoitetaan. Sivujen sisälläkin voi olla hakutoimintoja, joita voi hyödyntää samoilla tai samantyyppisillä tekniikoilla kuin esimerkiksi haettaessa kirjastotietokannasta. Sanahakupalveluita ovat mm. AltaVista, Google, Alltheweb, Suomi24.fi jne. Internetin hakupalveluja voit tutkia kirjastot.fi-sivuilta.
Hakukoneet perustuvat hakurobottiohjelmiin, jotka automaattisesti keräävät tietoa verkossa olevien dokumenttien sisällöstä. Tietojen keruuta kutsutaan indeksoinniksi. Indeksointi kohdistuu yleensä www-sivujen otsikkotietoihin, dokumentissa usein esiintyviin sanoihin sekä kuvailutietoihin, jotka eivät näy varsinaisella www-sivulla (metadata). Vaihtelevät käytännöt vaikuttavat hakutuloksiin.Yksikään hakukone ei kata koko verkkoa, joten tiedonhakuongelmasta riippuen kannattaa käyttää useampaa palvelua. Internetin sanahakupalveluiden hakutekniikka toimii usein samoin periaattein kuin tietokantojen hakukoneet, mm. niissä voi olla Boolen operaattoreiden käyttömahdollisuus. Hakutulokseen vaikuttaa lisäksi hakukoneen indeksointikäytäntö ja verkkodokumenteissa oleva tieto.
Valikoidut tiedonlähteet
Aihehakemistot ovat aiheenmukaisesti järjestettyjä linkkilistoja internetin tietoon. Hakemistoihin on lajiteltu ja kuvattu internetin aineistoa aloittain. Niistä voi hakea tietoa selailemalla hakemiston alaryhmiä ja edelleen alaluokkia jne. Aihehakemistot on koottu toimitustyönä ihmisten toimesta. Toimituskriteereihin vaikuttaa taustaorganisaatio. Linkkilistoja löytyy monien eri tiedontuottajien tekeminä. Hyviä tieteenalakohtaisia linkkilistoja löytyy myös yliopistojen kirjastojen sivuilta. Katso Tilken sivut!
Virtuaalikirjastot Virtuaalikirjaston määritelmä kuuluu näin: "Virtuaalikirjasto on tietokoneiden ja tietoliikenteen avulla toteutettu informaatiojärjestelmä, joka antaa samantapaisia informaatiopalveluja kuin kirjasto. Sen kokoelmat karttuvat käyttäjän määrittelemän profiilin mukaisesti ja ylittävät yksittäisen kirjaston kokoelmat." (Kuronen 1995, 179)
Virtuaalikirjastotyöryhmän Linkkilistasta virtuaalikirjastoksi-raportissaan esittämä määritelmä on samansuuntainen: "virtuaalikirjasto on internetiin sijoitettu laadukas aihehakemistopalvelu, johon valitaan ja kuvaillaan internetistä löytyvää aineistoa" Määritelmä on tosiasiassa liian suppea, koska virtuaalikirjastojen kautta tarjotaan usein myös muita palveluja. Ulkomailla virtuaalikirjastoja kutsutaan usein nimellä "subject gateway", mutta se sisältää saman puutteen kuin suomenkielinen termi.
Virtuaalikirjastojen aineistotyypit:
- elektroninen julkaisu (varsinainen tieteellinen julkaisu, josta olemassa myös painettu versio)
- tietokanta (alajaottelu esim.: kirjaston luettelo, muu viitetietokanta, muu tietokanta)
- http-dokumentti (voi jaotella esim.: organisaation tai henkilön kotisivu, määrittelemätön dokumentti, aiheenmukainen linkkikokoelma)
- uutisryhmä
- postituslista
- ftp-palvelin
Virtuaalikirjastoja ovat mm. yleisten kirjastojen sivuilla oleva Linkkikirjasto tai Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämä http://www.makupalat.fi/
Portaalipalvelut
Monissa internetin hakupalveluissa pyritään tarjoamaan yhden luukun kautta kattavasti monenlaista tietoa. Niistä ei voi tarkkaan sanoa, mikä on niiden tärkein ominaisuus. Tällaista palvelua kutsutaan portaaliksi. Organisaatiot ja muut tiedontuottajat ovat laatineet monia hyviä portaalipalveluita internetin tiedonlähteisiin. Esimerkkejä portaalipalveluista:
- www.suomi.fi
- TILKE (Suomen tieteellisten kirjastojen etusivu)
- Suomen virtuaaliyliopisto
- Suomen tieteen ja teknologian tietopalvelu
- Euroopan unionin portaali
Muita internetin tiedonlähteitä
Organisaatioiden kotisivut
Organisaatioiden kotisivuille on usein koottu paljon hyödyllistä tietoa. Sieltä voi löytyä helposti tietoa asiantuntijoista, julkaisuja, virallistietoa, tilastotietoa, muualla julkaisematonta tietoa ym. Eduskunta, Valtioneuvosto ja Eduskunnan kirjasto ovat hyviä virallistiedon lähteitä internetissä.Kirjallisuus
Verkosta löytyy monenlaista kirjallisuutta, esim. sanakirjoja, erilaisia klassikoita alkuperäismateriaalina. Näitä ei ole aina järjestetty tietokantoihin. Tärkeää on löytää sellaisia tiedonlähteitä, joiden laadun joku takaa. Niitä voi etsiä käyttämällä valmiita aihehakemistoja tai sanahakupalveluita.
Käytettäessä internet-tiedonlähteitä on kiinnitetävä erityisen paljon lähteiden luotettavuuteen. Lue lisää lähdekritiikistä.
Eettisissä kysymyksissä tarkastellaan aina onko jokin asia oikein vai väärin. Kirjallisten töiden tekemiseen liittyy usein eettisiä ongelmia ja kirjoittajan täytyy ratkaista, miten ne vaikuttavat työhön. Tutkimustyössä aiheen valitseminenkin on eettinen ratkaisu. Valinnan aikana mietitään, kenen ehdoilla tutkimusaihe valitaan ja miksi tutkimus tehdään. Tutkimuksen kohteena ovat usein henkilöt. Henkilöiden suostumuksen hankkiminen, heille annettava informaatio, osallistumisen riskit ja luottamuksellisuus nousevat eettisiksi kysymyksiksi. Esimerkiksi henkilöiden täytyy olla riittävän perehtyneitä tutkimukseen, jotta he voivat tehdä päätöksen suostumuksensa antamisesta.
Tutkimustyössä on vältettävä epärehellisyyttä. Plagiointi (myös omien tutkimusten), toisten tutkijoiden osuuden vähättely, tulosten harhaanjohtava esittäminen, tulosten yleistäminen kritiikittömästi tai puutteellinen raportointi sekä määrärahojen väärä käyttö ovat eettisesti väärin ja näitä seikkoja on tarkkailtava tutkimustyön eri vaiheissa. Luotettavuus ja rehellisyys kulkevat tutkimustyössä käsi kädessä.
Tutkimuseettisen neuvottelukunnan uudistetut eettiset ohjeet: Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen
On tärkeää merkitä lähdeviittaukset, olipa kyse sitten painetusta tai elektronisesta julkaisusta. Esseetä tms. kirjallista työtä kirjoitettaessa täytyy pystyä erottamaan toisistaan omat ja muiden tuotokset. Jos ajatus tai idea on jonkun muun keksimä, hänen kuuluu saada siitä tunnustus. Työn lukijan täytyy myös pystyä jäljittämään käytetty julkaisu. Esimerkiksi tutkielman tarkastajan on pystyttävä tarkastamaan esitettyjen väitteiden paikkansapitävyys. Lähdeviite ohjaa julkaisun lopussa olevaan lähdeluetteloon, jossa käytetystä julkaisusta on tarkat bibliografiset tiedot. Lähdeviitteen ja lähdeluettelon tietojen täytyy vastata tarkasti toisiaan, jotta tekstissä mainittu lähde löytyy lähdeluettelosta helposti.
Lähdeviitteiden merkitsemistapa vaihtelee tieteenaloittain, tieteellisestä laitoksesta tai julkaisusta riippuen. Kirjoittajan on aina tarkistettava, että lähdeviitteet ja lähdeluettelo noudattavat sen yhteisön tai julkaisun käytänteitä, jolle kirjoitus on aiottu. Jos kirjoittaja ei tiedä, mitä ohjeita tulisi noudattaa, hän voi käyttää esimerkiksi suomalaisen SFS 5342-standardin ohjeita ja elektronisten julkaisujen osalta SFS 5831-standardin ohjeita. Riippumatta siitä, mitä ohjeita kirjoittaja noudattaa, tärkeää on se, että viitetiedot ovat selkeitä, riittäviä, yksiselitteisiä ja alkuperäisjulkaisun tekijöitä kunnioittavia.
Painettuja lähteitä käytettäessä on ilmoitettava tekijä, nimeke, julkaisupaikka, julkaisija ja julkaisuaika. Viittaaminen sähköisiin julkaisuihin tapahtuu samoin kuin painettuihinkin. Elektronisiin dokumentteihin viitattaessa on lisäksi ilmoitettava viestintyyppi, viittamisen ajankohta, saatavuus ja verkko-osoite (URL).
Viittaaminen elektronisiin dokumentteihin - ohjeita ja standardeja Oulun yliopiston kirjaston sivuilta.
Internetissä julkaiseminen on edullista ja helppoa. Kuka tahansa voi julkaista materiaalia esimerkiksi hypertekstisivujen muodossa. Internet ei ole vielä saavuttanut kirjallisuuden statusta tieteellisenä tiedonlähteenä. Internetissä olevaa tietoa ei valvota, kuten painettua tieteellistä kirjallisuutta, joten sieltä löytyy myös epäluotettavaa materiaalia. Informaation arviointi onkin tärkeää haettaessa tietoa internetistä. Erityisesti on hyvä selvittää:
Käytettäessä internetin sisältämää informaatiota ongelmana on myös tietolähteen pysyvyys. WWW-sivujen internet-osoite tai sisältö voi muuttua milloin tahansa. Tämä on syytä huomioida käytettäessä internetin sisältämää materiaalia esimerkiksi seminaaritöiden lähdeaineistona. Tekijänoikeus pätee myös internetissä ja siksi myös internet-lähteet on merkittävä lähdeluetteloon. Lisätietoa tekijänoikeuksista voit lukea Opetusministeriön www-sivustolta.
Tieteellistä tietoa siirretään internetin kautta käytettäväksi yhä enenevässä määrin, mm. erittäin arvostettuja tieteellisiä lehtiä löytyy verkosta. Niiden käyttö ei kuitenkaan useimmiten ole yhtä vapaata kuin internet -aineiston yleensä. Internetin välityksellä levitettävää materiaalia voidaan rajata vain tietyn ryhmän käyttöön tai sen käyttöä voidaan rajoittaa esimerkiksi maksuilla ja lisensseillä.
Käytä monipuolisesti eri tiedonlähteitä ja ota huomioon myös lähdekritiikki!
Tietokannoista ja internetin hakukoneista haettaessa käytetään tiettyjä hakutekniikoita, joilla muodostetaan hakulauseita. Tekniikoiden avulla hakusanoja yhdistellään eri tavoin ja hakuja voidaan laajentaa tai rajata. Kaikki hakutekniikat eivät ole käytössä kaikissa tietokannoissa, vaan tietokannan tarjoamiin hakuominaisuuksiin on ensin syytä tutustua.
Haun aiheesta riippuu, millaista hakutekniikkaa kulloinkin kannattaa käyttää. Monesti kannattaa tehdä useampia hakuja käyttäen erilaisia tekniikoita. Seuraavaksi esitellään joitakin yleisiä tiedonhaun tekniikoita, jotka ovat käytössä myös OULA:ssa, JYKDOK:ssa ja muissa Suomen tieteellisten kirjastojen kokoelmatietokannoissa.
Parhaan hakutuloksen saamiseksi kannattaa usein yhdistää erilaisia hakutapoja ja tekniikoita.
Vapaasanahaku (eli sanahaku eli vapaatekstihaku): Vapaasanahaussa valitaan hakusanoiksi luonnollisen kielen sanoja, joiden voi kuvitella esiintyvän julkaisun nimessä, asiasanoissa, tiivistelmässä tai muissa viitetiedoissa. Sanat voivat olla erikielisiä, varsinkin jos haetaan tietoa monikielistä aineistoa sisältävästä kokoelmasta. Hyviä hakusanoja voi keksiä itse tai etsiä esimerkiksi yleistietosanakirjoista, erikoissanakirjoista tai kurssikirjoista. Hakusanoja valittaessa kannattaa miettiä mahdollisia synonyymejä ja lähitermejä.
Asiasanahaku: Asiasanahaussa haku kohdistuu julkaisulle sisällönkuvailussa annettuihin asiasanoihin. Sisällönkuvailussa käytetyt asiasanat löytyvät asiasanastoista. Julkaisujen sisältöä kuvaillaan tietokannoissa ja kirjastojen kokoelmaluetteloissa asiasanojen ja luokkien (ks. alla) avulla. Asiasanat pyritään valitsemaan niin, että ne kertovat dokumentin sisällöstä oleellisen. Kuvailu auttaa tiedonhakijaa hakemaan tietoa oikeilla käsitteillä. Suomalaisissa tietokannoissa asiasanojen etsintään käytetään Yleistä Suomalaista Asiasanastoa eli YSA:a. YSA löytyy myös VESA -verkkosanastosta.
Vapaasanahaku kohdistuu tietokannassa teoksen tietueen kaikkiin kenttiin (teoksen nimi, tekijä, asiasanat ym., kun taas asiasanahaku kohdistuu vain teokselle annettuihin asiasanoihin. Näin ollen asiasanahaku antaa yleensä tulokseksi tarkemmin aiheeseen liittyviä viitteitä kuin vapaasanahaku, mutta vapaasanahaulla saadaan laajempi tulosjoukko. Joskus asiasanahaulla rajautuu hyviä viitteitä haun ulkopuolelle, koska kaikkia teoksia ei ole välttämättä asiasanoitettu kyseisellä hakusanalla.
Julkaisuja kuvataan tietokannoissa ja kirjastojen kokoelmaluetteloissa asiasanojen (ks. yllä) ja luokkien avulla. Varsinkin tekniikkaan ja luonnontieteisiin liittyvää kirjallisuutta kuvaillaan yleensä enemmän luokkien kuin asiasanojen avulla (esim. luokka UDK:621 tarkoittaa yleistä konetekniikkaa jne.). Kuvailu auttaa tiedonhakijaa hakemaan tietoa oikeilla luokilla. Tieteellisissä kirjastoissa on useimmiten käytössä UDK -luokitus. Huom! julkaisun tiedoissa UDK-luokka ei siis tarkoita välttämättä hyllyluokkaa!
Hakusanoja voi yhdistellä Boolen operaattoreilla (AND, OR, NOT), joiden käyttö vaihtelee tietokannoittain. Sanojen yhdistely Boolen operaattoreiden avulla on kätevä ja helppo hakutapa. Kannattaa käyttää myös sanojen katkaisua (ks. alla).
Hakusanoja voi yhdistellä seuraavasti:
AND: eri käsitteiden yhdistämiseen, supistaa hakua
OR: synonyymien yhdistämiseen, laajentaa hakua
NOT: käsitteiden poissulkeminen, käytettävä varoenVoit lukea lisää Boolen operaattoreista esim. Helsingin yliopiston opiskelijakirjaston tiedonhaun verkkokurssista tai Oulun yliopiston taloustieteiden verkkokurssista.
Katkaisemalla hakusana sopivasta kohti voidaan hakutulosta laajentaa, kun mukaan tulevat myös sanan taivutusmuodot. Haku ei siis takerru sanan ulkoasuun vaan merkitykseen. Katkaisu on tärkeää varsinkin suomen kielessä, jossa sanoilla on monia taivutusmuotoja. Katkaisumerkki vaihtelee tietokannoittain (esim. ? * ! $). OULA:ssa, JYKDOK:ssa ja muissa suomen tieteellisissä kirjastoissa on käytössä kysymysmerkki.
Esimerkiksi haettaessa sanalla KIRJA? tulevat mukaan kaikki kirja-alkuisen sanan sisältävät viiteet (kirja, kirjallisuus, kirjailija, kirjasto jne.)
Tiedonhaun tekniikoista lisää luvussa Kirjaston kokoelmatietokantojen käyttö
Tieteellisen tiedon määrän räjähdysmäinen kasvu jatkuu edelleen. Ihmiset elävät informaatiotulvan keskellä, jolloin uutta tietoa kertyy jatkuvasti eri medioiden välityksellä. Kirjastot ja arkistot tallettavat vanhaa tietoa uusien sukupolvien tutkittavaksi. Uusimmat tutkimustulokset esitetään yleensä konferensseissa, tieteellisissä aikakauslehdissä ja tutkimusraporteissa. Nykyään uusinta tietoa löytyy yhä enemmän myös elektronisessa muodossa mm. internetissä.
Kirjastot hankkivat ja tallentavat kokoelmiinsa kaikenlaista informaatioaineistoa tarvitsijoiden käytettäväksi. Kirjastojen tehtävänä on asettaa käytettäväksi kirjallisuutta, arkistot puolestaan tallentavat asiakirjoja.
Tieteellistä kirjallisuutta haettaessa kannattaa aloittaa omasta yliopiston tai korkeakoulun kirjastosta. Kukin yliopiston kirjasto tukee ennen kaikkea omassa yliopistossaan tapahtuvaa opiskelua ja tutkimusta. Lisäksi opiskelijan käytettävissä ovat yleiset kirjastot ja lähialueen muut kirjastot. Kirjastot jakautuvat erilaisiin kirjastotyyppeihin, kuten:
Jyväskylän yliopiston kirjasto
Tieteelliset kirjastot palvelevat lähinnä tutkimusta ja korkeampaa opetusta. Ne ovat joko yleistieteellisiä tai erikoiskirjastoja. Niihin hankitaan kirjallisuutta tieteenaloilta, joilla niiden kehysorganisaatiot antavat opetusta ja harjoittavat tutkimusta. Yliopistojen ja korkeakoulujen kirjastot voivat toimia myös
Yleiset kirjastot tukevat kaikkien kansalaisten tiedon ja virkistyksen tarpeita. Ne edistävät kansalaisten yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kulttuuriin, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Yleisiä kirjastoja ovat:
Erikoisalojen kirjastoja on mm. monilla tutkimuslaitoksilla ja tieteellisillä seuroilla. Käyttö- ja lainausrajoitukset ovat mahdollisia, mutta monesti erikoiskirjastot kaukolainaavat aineistoaan muihin kirjastoihin.
Suomen arkistolaitoksen keskus on Helsingissä sijaitseva Kansallisarkisto. Se on hallinnollinen keskusvirasto maakunta-arkistoille, joiden toimipiiri koostuu yhdestä tai useammasta maakuntien liiton alueesta.
Arkistolaitokseen, joka koostuu kahdeksasta yksiköstä eli Kansallisarkistosta ja seitsemästä maakunta-arkistosta, siirretään valtion virastojen yli 50 vuotta vanhat asiakirjat sekä otetaan vastaan myös yksityisarkistoja (mm. yritysten, henkilöiden, sukujen, yhdistysten ja seurojen arkistoja). Arkistolaitoksen tehtävänä on säilyttää pysyvästi sen haltuun siirretyt ja luovutetut arkistot, antaa ne tutkijoiden ja muiden tarvitsijoiden käytettäväksi (esim. oikeusturvan takaamiseksi) sekä ohjata ja kehittää viranomaisten arkistotoimen hoitoa. Tehtäväkenttä ulottuu siis kaukaa menneisyydestä inhimillisesti katsoen maailman loppuun asti.
Jokaisella on oikeus saada tutkittavakseen arkistolaitoksessa säilytettävä julkinen asiakirja joko säilyttävän arkistolaitoksen yksikön tutkijainsalissa tai kaukolainana toisessa laitoksen yksikössä. Osan asiakirjoista tutkija saa käyttöönsä mikrofilmeinä, millä pyritään suojelemaan alkuperäisiä asiakirjoja kulumiselta ja saamaan paljon käytettyjä asiakirjoja useiden käyttäjien ulottuville. Jos asiakirja on salassa pidettävä asiakirjojen julkisuuslainsäädännön nojalla (esim. intimiteettisuoja) tai jos luovuttaja yksityisarkiston luovuttaessaan on asettanut käytölle rajoituksia, ei tutkija saa asiakirjoja nähdäkseen ennen lainsäädäntöön perustuvan salassapitoajan tai luovutussopimuksen rajoitusten lakkaamista.
Arkistolaitoksen lisäksi on olemassa lukuisia muita valtionhallinnon alaisia sekä valtionavustusten turvin toimivia arkistoja. Materiaalia arkistoidaan myös yksityisluontoisempiin arkistoihin ja erityisaineistoja (esim. av-matariaali) kokoaviin arkistoihin. Kunnilla, kaupungeilla ja seurakunnilla on omat arkistonsa.
Vuoden 1999 alusta lukien on Tampereen yliopiston yhteydessä toiminut opetusministeriön rahoittama FSD Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. FSD on yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ja opetuksen valtakunnallinen palveluresurssi, jonka tehtävänä on:
Valtionhallinnon arkistoja:
Valtionapua saavia yksityisluontoisia keskusarkistoja ovat puolueiden ja muiden organisaatioiden materiaalia säilyttäviä arkistoja:
Arkistojen lisäksi asiakirja-aineistoa löytyy lukuisista yksityisarkistoista. Tällaisia ovat yksityishenkilöiden elämää, yhdistysten ja yritysten toimintaa tallentavat henkilöarkistot sekä järjestö- ja yritysarkistot.
Kaikissa Suomen yliopisto- ja korkeakoulukirjastoissa on käytössä Voyager-kirjastojärjestelmä, jonka avulla kirjastot hoitavat perustoimintojaan: kirjojen ja lehtien hankintaa, luettelointia, lainausta ja tiedonhakua.
Yliopistokirjastojen kokoelmatietokannat ovat toimintaperiaatteiltaan samanlaisia, tosin ulkoasut ja käytettävät termit saattavat poiketa toisistaan. Kukin kirjasto on nimennyt oman kokoelmatietokantansa. Esimerkiksi Kuopion yliopiston kirjaston kokoelmatietokannan nimi on KUOPUS. Lapin yliopiston kirjaston kokoelmatietokanta on ristitty HILLA:ksi, Tampereen teknillisen korkeakoulun kirjastolla on TUTCAT jne. Kaikki tieteelliset kirjastot ja niiden kokoelmatietokannat löydät Suomen tieteellisten kirjastojen etusivun kautta. LINDA on Suomen tieteellisten kirjastojen yhteinen aineistotietokanta.
Opittuasi käyttämään yhden yliopistokirjaston kokoelmatietokantaa osaat käyttää muitakin kirjastoja tietojasi soveltamalla. Myös kotimaisessa artikkelitietokannassa, ARTO:ssa on käytössä sama järjestelmä.
Oulun yliopiston kirjaston kokoelmatietokanta on OULA ja Jyväskylän yliopiston kirjastossa on JYKDOK-kokoelmatietokanta. Ne ovat on vapaasti käytettävissä kaikkialta internetistä, eikä niihin tarvita käyttäjätunnusta ja salasanaa.
Seuraavassa käytetään esimerkkinä OULA-tietokantaa.
Kirjan tai lehden paikallistaminen tapahtuu saatavuustietojen avulla. Ne kannattaa katsoa tarkkaan, sillä niiden avulla näet, missä kirjastossa ja missä hyllyluokassa haluamasi teos sijaitsee. Näet myös, onko teos paikalla vai lainassa.
Kokoelma kertoo karkealla tasolla, missä teos on. Huomaa, että tietokannassa näkyvät yleensä kaikkien kirjastoyksiköiden kokoelmat, ja myös ei-lainattavat kokoelmat.
Sijainti kertoo teoksen tarkan sijainnin hyllyssä. Hyllyluokan (voi sisältää kirjaimia tai kirjain-numeroyhdistelmän) rinnalla näet, minkä sanan mukaan kirja on aakkostettu hyllyyn. Hyllyynsijoitus -sanana voi olla yhtä hyvin tekijän sukunimi kuin teoksen nimikin; esim. toimitettu teos sijoitetaan hyllyyn teoksen nimen mukaan. Lue siis tarkasti sijaintitieto!
Saatavuus-tilassa kohdassa "Niteiden kokonaismäärä" nähdään kuinka monta kappaletta julkaisua on kokoelmassa yhteensä ja montako niistä on kyseisellä hetkellä paikalla l saatavana.
Tiedot löytyvät OULA-kokoelmaluetteloista mm. julkaisun tekijän, nimen tai aiheen mukaan. Hakutyyppejä on useita eri tarkoitusta varten.
OULA-tietokannassa viitteiden hakemiseen on kaksi eri lähestymistapa: perushaku ja tarkennettu haku. Molemmat sisältävät useita eri ominaisuuksia ja hakuvaihtoehtoja. Alla on lyhyt esittely, tarkemmat ohjeet löydät OULA-oppaasta, tietokannan ylävalikosta. Pikaohjeet löytyvät hakulomakkeen alapuolella. OULA:n oma tilannekohtainen opastus on oiva apu ongelmatilanteissa. Tietokannassa ei ole väliä, käytätkö isoja vai pieniä kirjaimia.
1. Perushaku
Esimerkki 1. Haetaan sijainti- ja saatavuustiedot teokselle Suomen historia jääkaudesta Euroopan Unioniin. Haku teoksen nimellä:
Klikkaamalla haluttua teosta päästään saatavuustietoihin:
Saatavuustiedoissa näkyvät alekkain kaikki kokoelmat, joissa teosta on:
Esimerkki 2. Haetaan kriminologiaa käsitteleviä teoksia. Käytetään asiasanahakua.
Saadaan selattavaksi lista sanaa "kriminologia" aakkosissa lähellä olevista asiasanoista ja asiasanaketjuista. (Perushaun asiasanahaku toimii selaus-periaatteella, se ei vie suoraan teoksiin). Klikkaamalla haluttuja asiasanoja ja asiasanaketjuja nähdään ne teokset, joille ko. sana on annettu asiasanaksi.
2. Tarkennettu haku
Esimerkki 1. Haetaan 1990-luvulla julkaistuja teoksia Akseli Gallen-Kallelasta.
Fraasilla "gallen kallela" haetaan vapaasanahakuna ja yhdistetään tähän julkaisuvuosi (AND-operaattori välissä valittuna). Huomaa, että saadaan mukaan kaikki vuodet vuodesta 1990 vuoteen 1999, kun katkaistaan lukua (?-merkki on OULA:ssa katkaisumerkki).
Katso lisää hakuesimerkkejä:
Tietynkielisen aineiston hakeminen
NELLI-tiedonhakuportaali
Nelli-portaali on yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastojen käyttämä elektronisten aineistojen hallintaväline. Lisäksi on olemassa alueellisia Nelli-portaaleita, esim. Pohjois-Suomen kirjastojen yhteinen Pohjanportti. Portaaleiden sisältö ja ulkoasu vaihtelevat, mutta rakenne on samanlainen. Sisältö riippuu siitä, mitä aineistoja kukin Nelliä ylläpitävä kirjasto tarjoaa.
Oulun yliopiston kirjaston Nelli-tiedonhakuportaaliin on koottu kirjaston hankkimat tietokannat, elektroniset lehdet, -sanakirjat ja -hakuteokset. Lisäksi Nellistä löytyy verkossa vapaasti saatavissa olevia ns. open access-tietokantoja ja -lehtiä sekä eri kirjastojen kirjastoluetteloita, tärkeimpinä Oula ja yliopistokirjastojen yhteisluettelo Linda.
Nellin jatkuvasti laajeneva
aineistovalikoima sisältää noin 16 000 elektronista lehteä,
250
viitetietokantaa, noin 20 000 elektronista kirjaa sekä hakuteoksia ja sanakirjoja
jotka ovat helposti löydettävissä. Nelli on käytettävissä
Oulun yliopiston verkossa, minkä lisäksi Oulun yliopiston henkilökunta
ja opiskelijat voivat käyttää Nelliä ja tietokantoja etäkäyttöpalvelun
kautta myös yliopiston verkon ulkopuolelta.
Yliopiston henkilökunta ja opiskelijat voivat kirjautua Nelli-palveluun
myös koivu tai paju-tunnuksin (organisaatioksi valitaan Oulun yliopiston
kirjasto), jolloin on mahdollista hyödyntää Oma Nelli -osion
toimintoja ja tallentaa tarvitsemiaan aineistoja, e-lehtiä, hakuja ja viitteitä
myöhempää käyttöä varten. Suora osoite Nelliin
on http://www.nelliportaali.fi.
Asiasana
- dokumentin (esim. kirja, lehti, lehtiartikkeli) sisällönkuvailussa
käytetty sana.
- Yleisen suomalaisen asiasanaston termit ovat aina substantiiveja.
Asiasanastot
- kontrolloidut asiasanastot eli tesaurukset ovat asiasanastoja, jotka helpottavat
sopivien asiasanojen etsintää ja itse hakua.
- kutakin asiaa kuvaamaan on valittu termi ja synonyymien kohdalla kehotetaan
käyttämään tiettyä termiä.
- ks. myös tesaurus, YSA, VESA
Bibliografia
- kirjallisuusluetteloita, jotka jaetaan:
- indeksijulkaisu: sisältää vain bibliografiset tiedot
- abstraktijulkaisu: sisältää bibliografisten tietojen lisäksi
tiivistelmän eli abstraktin julkaisusta.
Bibliografiset tiedot
(eli kirjallisuusviitteen tiedot)
- tiedot, joiden avulla alkuperäinen julkaisu pystytään jäljittämään.
Eri julkaisuilla on oma formaattinsa eli tapansa kirjoittaa kirjallisuusviite.
Seuraavassa on lueteltu perustiedot, joiden tulee selvitä viitteestä.
- aikakauslehdet: tekijä(t), artikkelin otsikko, lehden nimi, julkaisuvuosi,
lehden vuosikerran (volyymin) numero, lehden numero, artikkelin sivut
- kirjat: tekijä(t), kirjan nimi, painosmerkintä, kustannuspaikka,
kustantaja, julkaisuvuosi, sivumäärä.
Boolen haku
- hakuoperaattoreilla AND, OR ja NOT yhdistetään, laajennetaan tai
erotellaan sanoja tai hakujoukkoja.
Copyright
- tekijänoikeus
- kopiointisopimus Suomen valtion ja Kopioston välillä koskien valokopiointia
opetustoiminnassa ja tutkimuksessa
- tekijänoikeuslain mukaan saa jokainen valmistaa julkistetusta teoksesta
muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten (koskee
mm. yksityisiä tutkijoita ja opiskelijoita).
Elektroninen julkaisu
- Elektroninen julkaisu on teos, jonka käyttämiseen (tekemiseen, jakeluun
ja lopulta lukemiseen) tarvitaan tietokonetta. Esimerkiksi internetissä
julkaistava lehti
FinElib
- FinElib on Kansallinen elektroninen kirjasto. Opetusministeriön käynnistämä
ohjelma, jonka tavoitteena on tutkimus- ja koulutusedellytysten parantaminen
Suomessa. Ohjelma hankkii elektronisia aineistoja, tehostaa verkkoaineiston
löytyvyyttä ja tarjoaa yhtenäisen pääsyn erilaisiin
tietoaineistoihin.
Hakulause
- tiedonhaussa käytettävä hakua määrittävä
kokonaisuus. Sisältää hakukomennon, hakusanoja (mahdollisten
katkaisumerkkien kera), luokitusjärjestelmien koodeja sekä Boolen
operaattoreita. Esimerkiksi Voyager-kokoelmatietokannassa haettaessa asiasanahaulla
ympäristö? (?=katkaisumerkki)
Hakuprofiili
- tiedonhaun suunnitteluvaiheessa tehtävä rajaus, joka koskee hakusanojen
ja luokitusjärjestelmien koodien käyttöä sekä niiden
suhteita.
Hakusana
- sana tai muu merkkijono (esim. luokitusjärjestelmän luokka), johon
haku kohdistuu.
Hyllyluokitus
- luokitus, jonka mukaan julkaisut sijoitetaan hyllyyn.
Indeksointi
- julkaisun sisällön kuvaus asiasanojen ja luokitusjärjestelmien
avulla (esim. Yleisen suomalaisen asiasanaston sanojen avulla).
Internet
- maailmanlaajuinen tietoverkko, joka yhdistää monet paikalliset tietoverkot.
Toisiinsa linkittyneet www-sivut ovat internetin näkyvin ilmentymä.
Informaatiolukutaito
- Informaatiolukutaito on joukko taitoja, jotka edellyttävät henkilöltä
kykyä “tunnistaa, milloin tietoa tarvitaan, ja taitoa paikantaa,
arvioida ja käyttää tehokkaasti tarvittavaa tietoa.”
ISBN
ISBN annetaan kaikille teoksille, jotka sisällöltään vastaavat
kirjaa. ISBN-tunnusta käytetään julkaisujen hankinnassa, kustantajien
varastoluetteloissa, laskutuksessa, kirjakauppojen tilausjärjestelmissä,
kansainvälisissä ja kansallisissa yhteisluetteloissa, bibliografioissa
ja kirjastojen lainausjärjestelmissä. Tunnus helpottaa julkaisun löytymistä
ja käsittelyä.
Esimerkiksi ISBN 951-692-504-9 (nid.) on Oppiminen verkossa -teoksen tunniste.
ISSN
ISSN (International Standard Serial Number) on kausijulkaisun tunnistekoodi.
ISSN-tunnuksen avulla tietty lehti, sarja, vuosikirja tai muu jatkuvasti ilmestyvä
julkaisu voidaan yksiselitteisesti tunnistaa ja erottaa muista, jopa samannimisistä
kausijulkaisuista.
Esimerkiksi ISSN 0023-1843 on Kirjastolehden tunniste.
Kansalliskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto
- hankkii tai saa vapaakappaleena kokoelmiinsa kaiken Suomessa painetun kirjallisuuden
ja kaiken ulkomailla painetun Suomea käsittelevän kirjallisuuden.
Katkaisumerkki
- tiedonhaussa voidaa hakusanaa muokata katkaisumerkin avulla. Tällöin
sanan eri muodot saadaan hakuun mukaan. Esimerkiksi OULAssa hakusanan katkaisumerkki
on ? (kysymysmerkki): valokuv? hakee mm. sanoja valokuvaaja, valokuvaus jne.
Kausijulkaisu
- julkaisu, jonka osilla ja numeroilla on sama yhteisnimeke
- periaatteessa päättymätön, jatkuvasti toisiaan seuraavina
osina säännöllisin tai epäsäännöllisin väliajoin
ilmestyvä julkaisu. Kausijulkaisuja ovat aikakauslehdet, sanomalehdet,
vuosittain ilmestyvät julkaisut (vuosikertomukset, vuosikirjat, kalenterit),
tieteellisten seurojen tutkimus- ja tiedotussarjat, raporttisarjat, säännöllisesti
ilmestyvät tilastot, numeroidut monografiasarjat jne. Kausijulkaisuja eivät
ole moniosaiset teokset, jotka on suunniteltu päättyviksi.
- aikakauslehti: ilmestyy vähintään kaksi kertaa vuodessa tai
ilmestyy säännöllisesti. Kaikilla numeroilla yhteinen nimeke,
voidaan tilata vuosikertana esim: Tiede 2000, Kuntalehti
- sarja (monografiasarja): ilmestyy yleensä epäsäännöllisesti,
kullakin osalla eri tekijä ja erillinen nimeke sarjan yhteisnimekkeen lisäksi
yhteisnimeke esim. Geodeettinen laitos Tiedote, Ylä-Savon Instituutti Monisteita.
Keskuskirjasto
- vastaa oman tieteenalansa kokoelmien kartuttamisesta
- asetuksella säädetty 10 keskuskirjastoa Suomessa
- luonnontieteiden keskuskirjastoa ei ole olemassa, ympäristötieteiden
keskuskirjasto on Maatalouskirjasto, sosiaalitieteiden keskuskirjasto on Tampereen
yliopiston kirjasto ja Tilastokirjasto on tilastojen keskuskirjasto.
Kokoelmaluettelo
- esim. kirjaston kokoelman sisällöstä koottu yhtenäinen
luettelo. Voi olla kortistolaatikosto tai elektronisessa muodossa päätteiden
ja tietokoneiden kautta käytettävä (aineisto-)tietokanta (myös
online-luettelo, näyttöluettelo).
Kokotekstitietokanta
- Tietokanta, joka sisältää alkuperäisen tekstin kokonaisuudessaan
(full text). Voivat sisältää myös kuvia ja ääntä,
esimerkiksi videoleikkeitä.
LINDA-tietokanta
- Korkeakoulukirjastojen yhteinen kokoelmatietokanta
Luokitusjärjestelmä
- sisällönkuvailussa asiasanojen ohessa käytettävä
järjestelmä, jossa tietoa lajitellaan hierarkkisiin luokkiin. Esimerkiksi
tieteellisissä kirjastoissa useimmiten Yleinen kymmenluokitus UDK ja yleisten
kirjastojen luokitus YKL.
Metadata
- Tietoa tiedosta (data about data). Metadata on dataa/tietoa dokumentin ominaispiirteistä,
sisällöstä, alkuperästä, muutoksista ja käytöstä.
Metadata yhdistetään yleensä verkkodokumentteihin ja elektronisiin
julkaisuihin. Esimerkiksi www-sivujen kuvailutiedot ovat metadataa, joka näkyy
html-koodissa, mutta ei varsinaisella www-sivulla. Metadataa käytetään
myös kirjastojen näyttöluetteloissa.
Monografia
- erillisteos (puhekielessä "kirja")
- käsittelee yleensä rajoitettua aihetta, jonka otsikko eli nimeke
kertoo.
Nimeke
- julkaisun (kirjan tai lehden) nimi
Näyttöluettelo
- ks. kokoelmaluettelo.
Online-tietokanta
- tietoverkon välityksellä käytettävä tietokanta.
Paikkamerkki
- esimerkiksi kirjaston kokoelmaluettelossa oleva koodi, joka kertoo teoksen
hyllysijainnin.
Primaarit tiedonlähteet
- tieto on uutta tai ennestään tutkitun tiedon uutta tulkintaa
- esim. artikkelit tieteellisissä aikakauslehdissä, väitöskirjat,
kongressijulkaisut, patentit, tutkimusraportit, tieteelliset monografiat.
Relevanssi
- asiaankuuluvuus, asiaanvaikuttavuus, merkityksellisyys.
Sanahaku
- ks. vapaatekstihaku.
Sekundaarit tiedonlähteet
- niiden avulla löydetään primaarilähteissä oleva tieto
- esim. bibliografiat, katsaustyyppiset (review) julkaisut, käsi- ja taulukkokirjat,
tietosanakirjat, pikatiedotuslehdet, viitetietokannat.
Sisällönkuvailu
- julkaisut kuvataan tietokannoissa ja kirjastojen kokoelmaluetteloissa asiasanojen
ja luokitusten avulla. Asiasanat ja luokat valitaan, niin, että ne kuvaavat
mahdollisimman hyvin julkaisun sisältöä. Kuvailu auttaa tiedonhakijaa
hakemaan tietoa oikeilla käsitteillä ja luokilla.
Tertiaarit tiedonlähteet
- niiden avulla saadaan tietoa primaari- ja sekundaarilähteistä
- esim. kirjastojen yhteisluettelot, tiedon- ja kirjallisuuden hakuoppaat, kustantaja-
ja kirjakauppaluettelot
Tesaurus
- kontrolloitu asiasanasto. Tiedon tallennukseen ja hakuun käytettävien
asiasanojen luettelo, jossa asiasanojen yhteydessä ilmaistaan niiden suhteet
muihin asiasanoihin ja ohjaustermeihin.
Tietokanta
- elektronisessa muodossa oleva, tiettyyn aiheeseen tai kohteeseen keskittynyt
laaja viite- tai dokumenttikokonaisuus.
Tietoverkko
- sähköinen järjestelmä, joka kytkee tietovarantoja, tiedontuottajia
ja tiedonhakijoita yhteen.
UDK
- Yleinen kymmenluokittelu (engl. UDC Universal Decimal Classification, ruots.
Universella decimalklassifikationen, josta myös suomalainen lyhenne tulee).
Kansainvälinen luokitusjärjestelmä, joka on käytössä
laajasti mm. Suomen tieteellisissä kirjastoissa.
Vapaakappalekirjasto
- saa vapaakappalelain mukaan kaiken Suomessa painetun kirjallisuuden ilmaiseksi
kokoelmiinsa kustantajilta, on velvollinen säilyttämään
näin saamansa aineiston
- Suomessa seitsemän vapaakappalekirjastoa (Oulun yliopiston kirjasto vuodesta
1981-, osittainen vapaakappaleoikeus oli v.1960-1980).
Vapaasanahaku
- hakusanoina voi käyttää luonnollisen kielen sanoja. Tietokannoissa
kohdistuu kaikkiin viitteissä oleviin merkkijonoihin (sanat ja numerot).
VESA
- Yleisen Suomalaisen Asiasanaston verkkoversio VESA
Viite
- viittaustieto tiedonlähteeseen. Viitteen avulla voidaan jäljittää
varsinainen dokumentti. Esimerkiksi. viitetietokannat koostuvat viitteistä.
Viitetietokanta
- tietokanta, joka ei sisällä varsinaisia dokumentteja vaan niitä
kuvaavia viitteitä lehtiartikkeleihin, kirjoihin, raportteihin, opinnäytteisiin,
konferenssijulkaisuihin, patentteihin, standardeihin; sisältää
usein abstraktin eli tiivistelmän julkaisun sisällöstä.
Viitetiedonlähde
- ks. primaarit, sekundaarit ja tertiaarit tiedonlähteet.
Volyymi (=volyme)
- nidos; vuosikerta.
YSA
- Yleinen Suomalainen Asiasanasto, verkkoversio VESA
Tiedonhakumoduulin tehtäviin kuuluu monivalintaharjoitus (10 kysymystä) sekä kaksi avointa kysymystä (Tieto avoin 1 ja Tieto avoin 2). Tarvitset tehtävissä OULA-tietokantaa ja YSA-asiasanastoa. Tarkemmat ohjeet kustakin tehtävästä löytyvät tehtävän yhteydestä.
Huomaa myös, että on tärkeää tutustua tiedonhaun oppimateriaaliin ennen tehtävien tekoa! Materiaalia kannattaa käyttää myös tukena tehtäviä tehdessä.
Myös tietotuutorit auttavat, jos sinulla on kysyttävää tai ongelmia.
Lähdemateriaalina ja taustatietoina käytetyt teokset ja muita asiaan liittyviä teoksia:
Ekholm, K. & Heinisuo, R. (2001). Tee gradu! Verkkoajan tutkielmantekijän opas. Helsinki : BTJ Kirjastopalvelu.
Heinisuo, R. & Ekholm, K. (1997). Elektronisen viittaamisen opas. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjasto.
Heikkinen, R. et al.(2001). Tiedonhakijan teho-opas. Jyväskylä: Teknolit.
Hirsjärvi, S., Remes,P. & Sajavaara,P. (2000). Tutki ja kirjoita. Helsinki: Kirjayhtymä.
Koivula, U-M., Suihko,K., Tyrväinen, J. (1996). Tutkimusmatka tiedon maailmaan: opas opinnäytteen tekijälle. Tampere: Tampereen sosiaalialan oppilaitos.
Kemppainen, T. & Latomaa, T. (1999). Ensi askelia tieteen tiellä: johdatus tiedonhakuun ja tieteelliseen kirjoittamiseen. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opetusmonisteita ja selosteita: 80. Oulu: Oulun yliopisto. Saatavissa elektronisena: http://herkules.oulu.fi/isbn951425922X/isbn951425922X.pdf
Latomaa, T. (1997). Tieteellisten julkaisujen lähdeviitteiden merkitseminen: opetusmoniste. Oulu: Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta.
Niinikangas, L. (toim.) (2001). Tiedonhakijan opas. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu.
Tella, S. (1994). Luettavuuden ja luotettavuuden lähteillä: opas lähteiden merkintään. Helsinki: Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos
Hirsjärvi, S., Hurme, H. (2001). Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Helsinki University Press. 213 s.
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. (2000). Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. 430 s.
Viskari, S. (2002). Tieteellisen kirjoittamisen perusteet. Opas kirjoittamiseen ja seminaarityöskentelyyn. Tampereen yliopisto. Kasvatustieteen laitos Julkaisusarja B n:o 17. Tampereen yliopisto: Tampere.182 s.