
Tervetuloa kehittämään opintojen alkuohjausta VerkostuTu- hankeeseen! VerkostuTu -koulutuksella tuetaan yliopisto-opintojen alkuohjauksen toteutusmallien kehittämistä. Tavoitteena on, että yliopistojen alkuohjaus, opiskelutaitojen kehittäminen ja opettajatuutorointi integroituisivat entistä tiiviimmin yhteen. Tämän työn pohjaksi tarjotaan Verkosto-Vatti-hankkeessa vuosien aikana kehitetty ja hyväksi todettu oppimateriaali sekä perusrakenne, joita muokaten osallistujat suunnittelevat ja toteuttavat oman yliopiston/yksikön tarpeiden pohjalta opintojen alkuohjauspilotin. VerkosTu:n aikana osallistujia ohjataan hyödyntämään Akateemiset opiskelutaidot verkkokurssin sisältöjä, rakennetta ja toteutusideoita oman yliopiston alkuohjauksen tarpeiden pohjalta, tuottamaan paikallisia sisältöjä ja suunnittelemaan opiskelijoiden syyslukukaudella 2006 toteutettava ohjaus. Lopputulos on opintojen alkuohjauksen verkkoympäristö, josta löytyvät tuotetut materiaalit, opiskelijoiden ohjeistus sekä ohjaustyökalut. Työskentely etenee aikana viiden pääteeman pohjalta:
Keväällä ja kesällä VerkosTu- hankkeessa työskentely painottuu oman yliopiston/yksikön alkuohjauksen nykyisten toteutustapojen kartoittamiseen ja kehittämisalueiden määrittämiseen. Perehdyt myös Akateemiset opiskelutaidot –kurssin sisältöihin opiskelijan ja myös ohjaajan näkökulmasta. Kurssiin osallistuminen ja sen tuottamat kokemukset toimivat pohjana oman pilotin suunnittelulle (Akateemiset opiskelutaidot –kurssi toteutetaan omassa ympäristössään, joka vaatii uuden kirjautumisen). Alkukesällä käynnistyy oman pilotin suunnittelu, sisältöjen muokkaaminen ja tuottaminen sekä ohjauksen suunnittelu. Pilottinen työstäminen etenee Työskentelyn ohjeet–kansiosta löytyvän vaiheistuksen mukaisesti Syksyllä käymme läpi tuotettujen pilottien suunnitelmia. Pilottien toteutusta ja arviointia tuetaan verkkoympäristössä. Toteutusten ja arvioinnin tuloksista kokoamme julkaisun, joka toimii kokemusten levittämiskanavana. Ilmoittaudu osoitteessa: akateemiset Tervetuloa mukaan silmät ja mieli avoimena!
|
![]() |