Mitä benchmarking-arviointi tarkoittaa?
Benchmarking-arviointi on 
- vertaamista, vertailua
- arviointia
- avointa kiinnostusta siihen miten toiset tekevät ja toimivat
- oppimista yhdessä ja oppimista toisilta organisaatioilta
- rakentava tapa kyseenalaistaa omia prosesseja ja menettelyjä
- jatkuvaa parantamista
Suomen kielestä ei löydy benchmarking -käsitteelle yleistä ja käyttökelpoista käännöstä, josta syystä sitä käytetään lainasanana. Käännöksinä on erilaisissa yhteyksissä käytetty esimerkiksi vertailua, vertailevaa arviointia, parhaiden käytänteiden etsimistä ja esikuva-arviointia.
Oulun yliopistossa on kehitetty benchmarking-toiminnan metodi, jota kutsutaan creative benchmarkingiksi. Creative benchmarking on yhteistoiminnallista, molempia hyödyttävää
ja sillä rakennetaan pohjaa tulevaisuudelle. Lähtökohtana tämän määritelmän kehittämiselle on ollut ajatus, ettei perinteinen benchmarking sovellu kaikkien yliopistomaailman tehtävien kehittämiseen. Creative benchmarkingilla voidaan rakentaa yhteistyötä korkeakoulujen välille ja se tähtää vastavuoroiseen oppimiseen vertailukumppanista tehtävien havaintojen kautta. Luova benchmarking on siis hieman vaativampi kuin perinteinen malli, joka on jossain määrin itsekeskeistä, kilpailevaa ja jossa opitaan esikuvilta vain oman toiminnan tehostamista varten.
Benchmarking voi olla muutoksen nopeuttamisen väline omassa organisaatiossa.
Menetelmä vaatii kuitenkin resursseja ja valmentautumista. Benchmarkingin
etenemistä ja prosessia on hyödyllistä tukea ohjauksen ja koulutuksen
avulla. Oulun yliopistossa benchmarking-arviointia on tuettu ohjauksen avulla
menestyksellisesti vuodesta 2000 alkaen. Opetuksen kehittämisyksikkö on mm. ohjannut Oulun yliopiston laitosten ja ulkomaisten kumppanilaitosten benchmarkingia vuosina 2000–2002, järjestänyt benchmarking-koulutusta opettajille Oulussa keväällä 2003. W5W-projektin puitteissa ohjaamme Oulun yliopiston sisäistä
benchmarkingia ja valtakunnallisesti yliopistojen yhteistyöverkostojen benchmarking-hankkeita, sekä olemme järjestäneet "benchmarking tutkintorakennetyön työkaluna" -koulutuksen.
- Mitä Benchmarking-arviointi on? (rtf) Asko Karjalainen
|