+ Lisää uutisiaRSSUutiset

24.5.2012

Open Ubiquitous City -seminaarissa jokapäivän tietotekniikkaa ja urbaania informaationkäsittelyä

Kansainväliset asiantuntijat käsittelevät neljännessä Open Ubiquitous City -seminaarissa 28.5. eri näkökulmista jokapaikan tietotekniikkaa ja urbaania informaationkäsittelyä. Seminaari tarjoaa myös avoimen ubiikin Oulun tuoreet kuulumiset.

21.5.2012

Pirjo Kytösalmi Suomen Yliopistokiinteistöjen hallitukseen

Oulun yliopiston talousjohtaja Pirjo Kytösalmi on valittu Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n hallitukseen Tampereella 16.5.2012 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa.

21.5.2012

Palkittu innovaatio puolittaa 4G-verkon energiankulutuksen

Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications (CWC) -tutkimuskeskuksen työ on saanut kansainvälistä tunnustusta.  Entistä energiatehokkaampien tietoliikenneratkaisujen kehittäminen toi vuoden 2012 Future Internet Award -palkinnon EARTH-projektille, jossa CWC on kumppanina. Projektissa on tuloksekkaalla optimoinnilla onnistuttu laskemaan langattomien 4G-tukiasemien energiankulutusta merkittävästi.

21.5.2012

Jälleen menestystä oululaisille arkkitehtiopiskelijoille

Oululaiset arkkitehtiylioppilaat ovat jälleen voittaneet vuosittaisen Saint-Gobain-konsernin järjestämän kansainvälisen, arkkitehtiopiskelijoille suunnatun suunnittelukilpailun kansallisen vaiheen. Kaikki palkinnot tulivat oululaisille arkkitehtiopiskelijoille jo kolmantena vuonna peräkkäin.

14.5.2012

Uratarinoita kirjaksi

Tuotantotalouden opetuksen 30-vuotisen taipaleen johdosta on julkaistu kirja ”30 tarinaa”. Teoksessa kolmekymmentä Oulun yliopistosta tuotantotalouden yksiköstä diplomi-insinöörin papereilla maailmalle lähtenyttä kertoo oman uratarinansa.