Patentit ja IPR-lisenssit

Yliopistossa tehtävä tutkimus tuottaa monenlaisia tuloksia, kuten biologisia materiaaleja, tietokoneohjelmia, tietokantoja, keksintöjä ja uusia liikeideoita. Tutustu tarjontaamme ja löydä uusia tutkimustuloksia liiketoimintasi kasvattamiseksi.

Lisensoitavat teknologiat

Oulun yliopisto kaupallistaa aktiivisesti tutkimustuloksiaan. Vuosittain uusia tutkimuslähtöisiä keksintöjä tehdään noin 50.

Patenttisalkku

Tutkimustyön tuloksena syntyy keksintöjä. Oulun yliopiston patenttisalkku koostuu yli 50 patenttiperheestä.

Osa näistä on kaupallistettu lisensoimalla yliopistolähtöisille startup-yrityksille tai vakiintuneesti toimiville kansallisille tai kansainvälisille toimijoille. Osa taas etsii kaupallistajaa tai niiden ympärille ollaan suunnittelemassa uutta startup-yritystä.

Oulun yliopistosta on syntynyt viimeisten viidentoista vuoden aikana yli 70 tutkimuslähtöistä yritystä.

Lisensointiehdot

Yliopiston omistamat teknologiat edellyttävät yritykseltä useimmiten merkittävää taloudellista ja teknistä panosta ennen kuin tuote on saatu markkinoille. Tämän vuoksi yliopiston lisensointiehdot ovat joustavat. Lisenssisopimuksen ehdot räätälöidään tapauskohtaisesti lisenssinostajan ja markkinoiden tarpeiden mukaan.

Ota yhteyttä!

Sinun apunasi patentteihin, lisensseihin ja teknologian siirtoon liittyen ovat innovaatioasiamiehemme:

Maarit Jokela, maarit.jokela(at)oulu.fi, +358294488066

Pekka Räsänen, pekka.rasanen(at)oulu.fi, +358294488058

Tutustu myös