.
Oulun yliopisto, biologian laitos
Tiedote 27.3.2013
Jokirantojen tulvat edistävät harvinaisen tataarikohokin säilymistä
Avoimien kasvupaikkojen jokirantakasvit joutuvat paikallisesti väistymään hiekka- ja kivikkorantojen liiallisen kasvittumisen seurauksena. Onneksi luonnollinen tulvarytmi luo uutta avointa tilaa, jolle kasvien siemenet voivat siirtyä ja muodostaa uuden kasvuston, populaation.
Jos tulvan aiheuttamat häiriöt estetään esimerkiksi säännöstelyn kautta, rannat alkavat umpeutua, avoin tila loppuu ja kasvi häviää kokonaan. Oulun yliopiston tutkijat havaitsivat tämän tutkimuksessa, jossa selvitettiin uhanalaisen tataarikohokin selviytymistä sekä säännöstellyn että luonnontilaisen joen varrella. Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Conservation Biology -lehdessä.
Tataarikohokki on itäinen, Etelä-Venäjän aroilta kotoisin oleva laji, joka on levinnyt pitkin joen- ja järvenrantoja. Suomessa lajia esiintyy luontaisena Oulankajoen ja Kemijoen sekä sen haaran, Kitisen, varrella. Se on luokiteltu Suomen uhanalaisuusluokittelussa vaarantuneeksi (VU) lajiksi.
Tutkimuksessa oli mukana kymmenen populaatiota Kurkiaskan vesivoimalaitoksen läheltä Kitisen rannoilta Sodankylästä ja 13 populaatiota Oulankajoelta Kuusamosta. Satojen kasviyksilöiden kohtaloa seurattiin neljän vuoden ajan vuosina 1999–2002, minkä jälkeen voitiin tehdä arvioita populaatioiden elinkyvystä.
Kesällä 2010 populaatioiden yksilömäärät laskettiin uudelleen. Kasvillisuuden peittävyys ja avoimen kasvittoman tilan määrä arvioitiin molemmilla tutkimuskerroilla. Havaittiin, että säännöstellyn joen rannalla olevien alueiden umpeenkasvu oli ollut voimakasta ja populaatioista kaksi oli hävinnyt kokonaan ja kolmannessa oli jäljellä vain kaksi yksilöä. Luonnontilaisella Oulankajoella ei havaittu voimakasta umpeenkasvua, eikä yhtään populaatioita ollut hävinnyt.
Luonnontilaisessa joessa tulvat poistavat kasvillisuutta, jolloin muodostuu avointa rantaa. Tulvavesi kuljettaa hiekkaa ja kasaa sitä toisaalle. Se myös raahaa jäälauttoja ja puita ylimmille rannoille, jolloin kasvillisuuteen syntyy aukkoja. Säännöstellyn joen rannalla tätä ei luonnostaan tapahdu.
Jos jokivarsikasveja halutaan säilyttää säännöstellyn joen rannalla, tarvittaisiin tulvahäiriöiden jäljittelyä. Hoitotoimenpiteenä voisi olla avoimien paljaiden alueiden luominen olemassa olevien populaatioiden lähelle joen rannalle. Näin tuettaisiin erityisesti siementen itämistä ja taimien kasvua, jotka ovat tärkeitä tataarikohokin selviytymiselle.
Tataarikohokki ei ole ainoa joenrantojen uhanalainen kasvilaji, joka tarvitsee avointa kasvutilaa. Jokivarsilla kasvaa lukuisa joukko avoimen paikan lajeja, jotka ovat uhanalaistuneet. Jos umpeenkasvua ei estetä eikä vaihtoehtoisia kasvupaikkoja synny, tulevat nämä lajit vähitellen häviämään säännösteltyjen jokien varsilta. Umpeenkasvun edetessä monivuotiset rantalajit voivat pitkäänkin sinnitellä muiden ruohovartisten kasvien seassa, mutta niiden kohtalo on sinetöity, kun puuvartiset kasvit eli pajut, lepät, koivut tai mänty valtaavat kasvupaikan.
Lisätietoja:
Anne Jäkäläniemi, puh. 044 515 4449, anne.jakalaniemi@gmail.com
Juha Tuomi, puh. 0294 481 528, juha.tuomi@oulu.fi
Heini Postila, puh. 040 829 4050, hpostila@paju.oulu.fi
