Oulun yliopisto avasi toimipisteen Japaniin

Oulun yliopisto on perustanut oman toimipisteen Japanin Jokohamaan. CWC Nippon -toimipisteen kautta toteutetaan tutkimus- ja koulutusyhteistyötä japanilaisten kumppaneiden kanssa. Toimipiste on ensimmäinen suomalaisen yliopiston Japaniin perustama yksikkö. Sen avajaisia vietettiin Jokohamassa 20.2.2012.

”Tavoitteenamme on uuden toimintayksikön kautta laajentaa ja syventää nykyistä yhteistyötä, tukea sen jatkuvuutta, kannustaa monitieteisiin tutkimuksiin ja luomaan uusia kansainvälisiä yhteistoimintamalleja myös yritysten kanssa”, sanoo rehtori Lauri Lajunen.

Yksi tavoite on hankkia yhteistyölle uusia rahoituslähteitä. Oma yhtiömuotoinen toimipiste Japanissa mahdollistaa japanilaisen tutkimusrahoituksen hakemisen ja saamisen.

Oulun yliopisto tekee Suomen yliopistoista laajinta yhteistyötä japanilaisten yliopistojen kanssa. Yhteistyötä toteutetaan opiskelija-, opettaja- ja tutkijavaihtona. Eniten yhteistyötä tehdään ICT-alalla, hyvinvointitekniikassa ja ympäristötieteissä. Pitkään yhteyksiä on ollut myös historian alalla, arkkitehtuurissa ja maantieteessä.

Oulun yliopistossa työskentelee parhaillaan kolme Tekesin rahoittamaa FiDiPro-professoria tieto- ja viestintätekniikan alalla.

Japanilaisia yhteistyökumppaneita ovat Yokohama National University, Yokohama City University, Hokkaidon, Tokion, Tohokun ja Kioton yliopistot sekä National Institute of Information and Communications Technology Park NICT ja Japan Advanced Institute of Science and Technology JAIST.

CWC Nippon -toimipiste on osa Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen Centre for Wireless Communications -tutkimuskeskuksen( CWC) toimintaa. CWC on jo noin 25 vuoden aikana toteuttanut useita laajoja tutkimusohjelmia japanilaisten tutkimuslaitosten ja yritysten kanssa. Yhteistyötä jatketaan muun muassa lääketieteen ICT:n, sensori- ja tietoliikenneverkkoteknologioiden ja koneiden välisen kommunikaation tutkimuksessa.

Tutkimuksen lisäksi Japanin toimipisteen kautta järjestetään yhteisiä koulutusohjelmia japanilaisten kumppaneiden kanssa. Oulun yliopiston tavoitteena on luoda japanilaisten yliopistojen kanssa yhteisiä, nk. kaksoistutkintoon johtavia maisteri- ja tohtoriohjelmia. CWC toteuttaa jo ensimmäisiä kaksoistutkintoon johtavia tohtoriohjelmia.

Viimeksi päivitetty: 20.2.2012