Viittomia aivoissa: kuinka kuulevat viittomakielen käyttäjät prosessoivat puhutun ja viittomakielen merkityksiä?

Tutkimustietoa viittomakielen ja puhutun kielen neurokognitiivisista eroista ja yhteneväisyyksistä on saatavilla erittäin vähän. Tässä väitöstyössä tarkasteltiin millä tavoin kielen prosessointi tapahtuu kuulevien, viittomakieltä käyttävien henkilöiden aivoissa. Viittomien prosessoinnin periaatteita tutkittiin kolmessa koehenkilöryhmässä: kuulevilla, viittomakieltä äidinkielenään käyttävillä henkilöillä (kuurojen vanhempien aikuistuneilla kuulevilla ns. CODA-lapsilla), viittomakielen ammattitulkeilla sekä kuulevilla, viittomakieltä osaamattomilla kontrollihenkilöillä. Väitöstyössä tarkastellaan kohderyhmien tapaa prosessoida kieltä.

Tutkimusmenetelmänä käytettiin sekä auditiivisia että visuaalisia tapahtumasidonnaisia herätevasteita (event-related brain potentials, ERPs) sekä käyttäytymisvasteiden frekvenssejä. Viittovilta koehenkilöiltä koottuja rekisteröintituloksia verrattiin vastaaviin tuloksiin kuulevilla, viittomakieltä taitamattomilla henkilöillä. Ärsykkeinä olleet sanaparit esitettiin joko puheena (puhuttu viritesana - puhuttu kohdesana) tai yhdistäen aistipiirit (puhuttu viritesana - viitottu kohdesana). Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli viittomiin sisältyvien merkitysten prosessointi koetilanteissa, joissa viittomat esitettiin kuultujen sanojen yhteydessä.

Aistimodaliteettien yhdistämisen todettiin vaikuttavan eri tavoin kuulevien natiiviviittojien (CODA-ryhmä) ja ammatillisesti kouluttautuneiden viittojien (tulkkien) sanaparien aikaansaamiin aivovasteisiin. Väitöstyö toi esille ryhmien välisiä laadullisia eroja kaksikieliseksi kasvamisen ja kielen havaintoprosessien osalta henkilöillä, joilla kaksikielistyminen oli tapahtunut eri aistimodaliteetteja yhdistäen, mutta kielen omaksumisen kannalta eri kehitysvaiheessa. Tutkimus herätti uusia näkökulmia kysymykseen, millä tavoin neurokognitiiviset selitysmallit soveltuvat eri tapoihin omaksua viittomakieltä.