Apinoiden serkut ymmärtävät evoluution väärin

Evoluutiota on, kun populaation geenivarastossa tapahtuu muutosta sukupolvien välillä. Miksi ja miten aihe on herättänyt ja herättää edelleen niin suuria tunteita? Asiaa käsiteltiin Hotelli Lasaretissa pidetyillä yleisöluennoilla Darwinista, genomeista ja evolutiivisista väärinkäsityksistä.

Emeritusprofessori Anto Leikola selosti seikkaperäisesti, miten darvinismi saapui Suomeen. Charles Darwin raamitti Lajien synnyssä 1859 ensimmäisenä, miten luonnonvalinnan mekanismi toimii: parhaiten ympäristöönsä sopeutuneet eliöt tuottavat todennäköisimmin jälkeläisiä.

Darwin ei itse koskaan rantautunut maahamme. Innostus puuhata Darwinille muistomerkkiä hänen kuolemansa jälkeen 1882 levisi kuitenkin tännekin. Suomessa muistomerkkiin kerättiin 2300 markkaa – suuri summa siihen aikaan.

Keräys osoitti, että Darwin oli pari vuosikymmentä Lajien synnyn jälkeen löytänyt tiensä suomalaisten ajatuksiin. Kului kuitenkin vielä yli 30 vuotta ennen kuin evoluutioteorian esitellyt teos suomennettiin.

Lajien synnyn nostattaman taistelun laineet levisivät maailmalla luonnontieteiden sisältä laajalle. Niin Suomessa kuin muuallakin etenkin teologit pelkäsivät, että ihmisen eläimellinen puoli pääsee valloilleen, jos suurille massoille opetetaan, että olemme luontokappaleita muiden joukossa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kärhämä ei ole vieläkään laantunut.

Eteenpäin on kuitenkin menty: ”Tässäkään tapahtumassa ei enää puhuta, onko ihminen apinan serkku, vaan kuinka paljon ihminen on apinan serkku”, Leikola toteaa.

Emeritusprofessori Anto Leikola (vas.) luennoi Darwinin ajatusten rantautumisesta Suomeen.

 

”Kehitys” kuvaa evoluutiota huonosti

Jyväskylän yliopiston evoluutioekologian professori Johanna Mappes esitteli evoluutioaiheisia väärinkäsityksiä.

Usein kuulee, että ”evoluutiohan on vain teoria”. Mappes esittää vastalauseen: ”Evoluutioteoria ei ole uskon asia, vaan tieteellinen konsepti. Se on laaja teoreettinen kokonaisuus, joka auttaa ymmärtämään ja ennustamaan biologisia ilmiöitä.” Kuten esimerkiksi rikostutkinnassa, myös evoluutiotutkimusten taustalla ovat havainnot ja päättely.

Osa väärinkäsityksistä johtuu Mappesin mukaan huonosti käännetystä terminologiasta. Esimerkiksi ”kehitys” on hänen mukaansa huono sana kuvaamaan evolutiivisia muutoksia. Sana nimittäin koetaan helposti kasvuksi tai etenemiseksi jotain parempaa ja edistyneempää kohti.

Evoluutiolla ei kuitenkaan ole päämäärää. Jalostus on siksi hyvä ja huono esimerkki evoluutiosta. Jalostus osoittaa yksinkertaisella tavalla, miten geneettinen muuntelu ja siihen kohdistuva valinta saavat aikaan muutoksia populaatiossa. Jalostajalla on kuitenkin näkemys siitä, millaiseen lopputulokseen hän pyrkii. Luonnossa tapahtuva evoluutio on lopputuloksen suhteen sokea.

 

”Luonnonvalinta, joka jollain lailla suojelee populaatioita, on ehkä kaikkein yleisin ja ehkä myös tuhoisin väärinkäsitys.”

 

Mutta jos luonnonvalinta kerran toimii, mikseivät kaikki eliöt sopeudu ympäristöönsä? Selitys on, ettei luonnonvalinta auta populaatioita. Se ei ennakoi populaation tai lajin hyvää. ”Luonnonvalinta, joka jollain lailla suojelee populaatioita, on ehkä kaikkein yleisin ja ehkä myös tuhoisin väärinkäsitys, jota ei-biologien kommenteissa kuulee”, Mappes kertoo. ”Ominaisuuksia tai sopeumia ei voi tilata ennakkoon.” Ympäristössämme tapahtuvista muutoksista on siis syytä olla huolissaan.

Luonnonvalinta ei myöskään saa yksilöitä käyttäytymään populaation hyväksi. Yksilön etu on usein ristiriidassa ryhmän edun kanssa. Se johtaa yhteisten resurssien liikakäyttöön: mekin ylikalastamme, hakkaamme sademetsiä ja tuhoamme ilmastoa, sillä se saattaa olla yksilön lyhyen tähtäimen edun mukaista. ”Evoluutio ei ole ikävä kyllä tehnyt meistäkään kovin kaukonäköisiä, ja ehkä meidän tulisi nöyrtyä muistamaan se”, huomauttaa Mappes.

Mappes on kuitenkin pohjimmiltaan optimisti. ”Ihminen on tiettävästi ainoa laji maapallolla, joka pystyy ymmärtämään tekojensa seuraukset pitkällä aikavälillä. Koska ymmärrämme, mistä hölmöilymme johtuu, auttaisiko se meitä toimimaan yhteisen hyvän puolesta omaa lyhytnäköistä etuamme vastaan?” hän kysyy.

10 000 vuotta sokkelossa

Evoluutiontäyteisen illan päätteeksi akatemiaprofessori Jukka Jernvall esitteli suurta saimaannorppapalapeliä, jota DNA:n pätkistä tällä hetkellä kootaan. Saimaannorppa sai kunnian olla ensimmäinen nisäkäs, jonka koko perimä sekvensoitiin Suomessa.

”Norppien lähin sukulainen tähän asti sekvensoiduista nisäkkäistä taitaa olla isopanda. Hyvään seuraan mennään”, Jernvall kertoo saavutuksesta. "Genomista tulee tiedeyhteisön yhteinen tutkimusvara."

Tutkimuksen seuraava vaihe on tunnistaa sekvensoidun ”Miikkulaisen” perimästä yksittäisiä geenejä.  ”Toisin kuin Darwinin Lajien synty, genomit ovat aika yksitoikkoista luettavaa”, Jernvall huomauttaa A:sta, T:stä, C:stä ja G:stä koostuvien emästen luettelosta.

Norpan genomista tutkitaan jatkossa muun muassa sitä, mitä norppien tautigeeneille on tapahtunut. Saimaannorpat eivät vaikuta erityisen sairailta, vaikka niiden geneettinen monimuotoisuus on huomattavan pientä. Luonnonvalinta onkin saattanut poistaa geenien haitallisia versioita norppapopulaatiosta.

 

Geenitutkimuksissa suomalaiset erottuvat muista eurooppalaisista aivan kuin saimaannorpat lähisukulaisistaan. Eristyneisyys on jättänyt jälkensä molempien perimään.

 

Norpan genomi selventää ymmärrystä myös siitä, mikä perimässä määrää eliöiden ilmiasun. Saimaannorppa on siihen erityisen hyvä tutkimuskohde, koska sen geneettinen muuntelu on vähäistä. Niinpä myös tutkittavia alueita on perimässä suhteellisen niukasti.

Norpat ovat eläneet 10 000 vuotta Saimaan sokkelossa. Elinympäristö on huomattavan erilainen kuin Itämeri tai aava Laatokka, jossa saimaannorpan lähimmät sukulaiset elävät. ”Saimaannorppa on suomalainen norppa”, Jernvall esittää. ”Se on jääkauden lapsi. Se on tullut Suomeen suurin piirtein silloin kuin suomalaisetkin, noin 10 000 vuotta sitten.”

Geenitutkimuksissa suomalaiset erottuvat muista eurooppalaisista aivan kuin saimaannorpat lähisukulaisistaan. Eristyneisyys on jättänyt jälkensä molempien perimään. ”Olemme varsin samanlaisia”, Jernvall kertoo hymyillen.

Hotelli Lasaretissa järjestetty evoluutioseminaari veti paikalle paljon kuulijoita.

Kirjoittaja: Antti Miettinen

Kuva: Seija Leskelä

Artikkeli pohjautuu Geenit ja yhteiskunta -Argumenta-hankkeen Hotelli Lasaretissa 28.11.2016 järjestämään ”Argumenta Seminar on Evolution” -tapahtumaan.

Viimeksi päivitetty: 22.12.2016