Ensimmäinen suomalainen aate- ja oppihistoriaa esittelevä teos julkistettiin

Ihmisiltä on luontevaa kysyä, mistä he ovat kotoisin tai kuinka hyvin he tuntevat sukujuuriaan. Harva tohtii kuitenkaan tiedustella, mistä keskustelukumppanin ajatukset ovat peräisin.

Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian oppiaineen sekä filosofian opettajat ja tutkijat ovat koonneet viimeaikaisen tutkimuksensa yksiin kansiin ja julkaisseet aate- ja oppihistoriallista tutkimusta käsittelevän teoksen. Ajatusten lähteillä. Aatteiden ja oppien historiaa on ensimmäinen suomalainen teos, joka esittelee oppialan tutkimusta laajemmalle yleisölle. Kirjan julkistamistilaisuus pidettiin 9.2.2017 Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella.

Teoksen lähtökohtana on tehdä aate- ja oppihistoriallista tutkimusta tunnetuksi havainnollisten esimerkkitutkimusten kautta. Kirjoittajat esittelevät käytännössä, mitä on ajattelun, tieteen tai poliittisten ideologioiden synnyn ja kehittymisen tarkastelu. Teoksessa tarkastellaan muun muassa tunneteorioita, utopioiden historiaa ja yhdysvaltalaisen liberalismin edistysihanteita. Samalla osoitetaan, kuinka psykiatriset tai lääketieteelliset käsitykset vaikkapa tuberkuloosista, mielisairauksista ja itsemurhasta heijastavat yhteiskunnallisia olosuhteita ja toisaalta ohjaavat yhteiskunnallisen keskustelun suuntia.

Teos on suunnattu oppi- ja pääsykoekirjaksi aatehistorian opintoihin yliopistoihin, mutta samalla siitä voivat nauttia myös yleisemmin aihepiiristä kiinnostuneet lukijat.

Ajatusten lähteillä. Aatteiden ja oppien historiaa -teoksen ovat toimittaneet tutkija Mikko Myllykangas ja professori Petteri Pietikäinen ja sen julkaisi Gaudeamus Oy.

Muina kirjoittajina Oulun yliopistosta ovat tutkijat Heini Hakosalo, Ari Helo, Maija Kallinen, Jouni-Matti Kuukkanen, Erkki Urpilainen ja Kari Väyrynen sekä Helsingin yliopistosta emeritusprofessori Simo Knuuttila.

Viimeksi päivitetty: 10.2.2017