Oulankajoen jääpeitteen kesto lyhentynyt

Kuusamon Oulankajoen jääpeitteen kesto on lyhentynyt 50 vuorokaudella 50 vuodessa. Tutkimushavainnosta kertoi Oulangan tutkimusaseman johtaja, erikoistutkija Riku Paavola Ylen Aamu-tv:n Luonto lähellä -sarjassa 24.4.

Ohjelmassa tuotiin esiin, että vuosikymmenien ajan luonnosta kerätyt tieteelliset havaintosarjat ovat erittäin tärkeitä tietolähteitä ympäristömuutosten arvioimiseksi. Oulun yliopiston Oulangan tutkimusasema seuraa Kuusamon ja lähialueiden luonnon tilaa kymmenissä hankkeissa, joista vanhin on jatkunut 50 vuotta. Kerätyn tiedon pohjalta on tehty muun muassa yli 20 väitöskirjaa.

Jääpeitteen keston lisäksi ohjelmassa tuotiin esiin muun muassa Kuusamon purojen pohjaeläinten, roudan syvyyden ja vesien kemiallinen seuranta. Vesistöissä on todettu typen määrän laskeneen, mikä Paavolan mukaan kertoo mahdollisesti kaukolaskeuman vähenemisestä ja muutoksista maankäytössä.

Ohjelma verkossa

Pääkuva: Riku Paavola

Viimeksi päivitetty: 24.4.2017