Historianfilosofia vahvistaa rooliaan kansainvälisessä konferenssissa Oulussa

Oulun yliopistossa järjestetään 5.–7.10. historianfilosofian konferenssi, jossa pohditaan monipuolisesti historianfilosofian nykytilaa ja roolia. Mitä historianfilosofia oikeastaan on? Mikä sen suhde pitäisi olla yhtäältä filosofiaan ja toisaalta historiaan?

Historianfilosofia on filosofian osa-alue, joka tutkii historiatieteen perusteita sekä historiallisen tiedon ja ymmärtämisen luonnetta.

The Role of Philosophy of History -konferenssi on alan ensimmäinen kansainvälinen konferenssi Suomessa. Se kerää Ouluun suuren osan alan huippututkijoista eri puolilta maailmaa: konferenssiin on ilmoittautunut noin 60 tutkijaa 17 maasta, kaukaisimmat Australiasta ja Argentiinasta.

Kutsuttuja puhujia on kuusi. Tunnetuin heistä on Groningenin yliopiston professori emeritus, filosofi Frank Ankersmit Hollannista. Hän tarkastelee luennossaan tieteen ja historiankirjoituksen suhdetta. Ankersmit on kirjoittanut 1980-luvulta lähtien lukuisia kirjoja aiheesta ja perustanut kansainvälisen tieteellisen julkaisun Journal of the Philosophy of History. Lehden toimitus on siirtynyt Oulun yliopistoon kuluvan vuoden aikana ja sen päätoimittajana toimii apulaisprofessori Jouni-Matti Kuukkanen.

Oulun yliopisto alan keskus Suomessa

Historianfilosofian vahvinta aluetta ovat Pohjois-Amerikka ja Keski-Eurooppa. Oulusta on kasvanut muutamassa vuodessa historianfilosofian keskus Suomessa, ja yliopistossa on myös alan tutkimuskeskus The Centre for Philosophical Studies of History, jossa toimii aktiivisesti viisi tutkijaa. Keskus muun muassa koordinoi laajaa kansainvälistä tutkijaverkostoa. Keskuksen johtajana toimii Jouni-Matti Kuukkanen.

Oulun yliopistossa järjestetään myös alan opetusta. Historianfilosofiasta on valmistumassa muun muassa kolme väitöskirjaa.

 

Konferenssin ohjelma verkossa (englanniksi): http://www.oulu.fi/centreforphilosophyofhistory/node/46633

The Centre for Philosophical Studies of History: http://www.oulu.fi/centreforphilosophyofhistory/

Journal of the Philosophy of History: http://www.brill.com/journal-philosophy-history

Jouni-Matti Kuukkasen haastattelu Oulun ylioppilaslehdessä 21.6.2017: http://www.oulunylioppilaslehti.fi/tuleeko-oulusta-historianfilosofian-uusi-keskus/

 

Viimeksi päivitetty: 5.10.2017