Anna-Kaisa Salmen ERC-hankkeen tavoitteena on löytää uusia menetelmiä poron domestikaation tutkimukseen. Kuva: Plugi

Poron luut kertovat arkeologille ihmisen ja eläimen yhteistyöstä

Ihminen ei ole koskaan selvinnyt ilman eläinten apua. Tuntuvan summan rahoitusta hiljattain saaneessa hankkeessa selvitetään poron kesyyntymisen kautta eläimen ja ihmisen yhteiselon kehittymistä.

teksti Sanna Häyrynen

Eksoottinen ruoka-annos, joulupukin suloinen apuri, silitettävä turistinähtävyys tai kallisarvoinen auttaja, elinkeino – ja tuijottava katse maantiellä. Käsitykset porosta vaihtelevat kokijasta riippuen.

Arkeologi ja akatemiatutkija Anna-Kaisa Salmi sanoo, että eläimet ovat ihmiselle nykypäivänä ruokaa, symboleja, tarinoita ja kumppaneita. "Eläimet kiehtovat ihmisen mielikuvitusta. Ne ovat eläviä olentoja, toisia mutta silti tuttuja."

Salmi on koko uransa ajan ollut kiinnostunut eläimen ja ihmisen vuorovaikutuksesta. Hänen erikoisalaansa on eläinosteologia eli eläinten luiden tutkimus. Salmi haluaa selvittää arkeologisista kohteista löytyvien eläinten luiden perusteella, mitä eläin on merkinnyt ihmiselle.

"Yleensä arkeologisessa tutkimuksessa eläimet on typistetty elinkeinoksi ja ruuaksi. Yritän miettiä, mitä muuta eläimet ovat ihmiselle menneisyydessä olleet."

Salmen johtama hanke Domestication in Action – Tracing Archaeological Markers of Human-Animal Interaction sai elokuussa 1,49 miljoonaa euroa Euroopan tutkimusneuvostolta (ERC) ja heinäkuussa 400 000 euroa Suomen Akatemialta.

Lähes kahden miljoonan euron potin turvin hankkeessa tutkitaan poron domestikaatiota eli kesyyntymistä. Vakiintuneet menetelmät domestikaation tutkimukseen eivät päde poroihin, sillä ihminen on puuttunut porojen kehitykseen varsin vähän. Tarvitaan uusia menetelmiä.
 

Anna-Kaisa Salmi tutkii poron kesyyntymistä ihmisen ja poron vuorovaikutuksen, ei kontrollin näkökulmasta. Kuva: Mikko Törmänen

 

Jälkiä luissa

Domestikaation tutkimuksessa on perinteisesti ajateltu ihmisen kontrolloivan eläinten elinkiertoa, etteivät ne pääse lisääntymään villien lajikumppaniensa kanssa. Uudessa hankkeessa poron domestikaatiota lähestytään vuorovaikutuksen, ei kontrollin näkökulmasta.

Työ alkaa metodin kehittämisellä ja etenee arkeologisten aineistojen tutkimukseen. Anna-Kaisan Salmen kanssa luunäytteitä tutkii osteologiaan erikoistunut Sirpa Niinimäki Oulun yliopistosta.

"Vetoeläimille kertyy luustoon kulumia ja muutoksia lihasten kiinnittymiskohtiin. Keräämme modernien eli tällä hetkellä elävien vetoporojen luurankoja. Näistä poroista tiedetään, mitä ne ovat elämänsä aikana tehneet, joten luita voidaan verrata arkeologiseen aineistoon", Salmi sanoo.

Lisäksi Oulusta mukana on muinais-DNA:ta tutkiva Matti Heino ja Tukholman yliopistosta isotooppitutkija Markus Fjellström. Luunäytteistä tehdään laboratoriossa DNA- ja isotooppianalyysit. Alustavien tulosten perusteella luukudoksen kemiallisen koostumuksen tutkiminen eli isotooppianalyysi antaa tietoa siitä, onko poroja ruokittu vai ei, sillä ruokavalio vaikuttaa luukudoksen koostumukseen.

Lisäksi hanketta edeltäneessä pilottitutkimuksessa saatiin alustavaksi tulokseksi, että ruokinta näkyy porojen lihasten kiinnittymiskohdissa. Villeillä poroilla kiinnittymiskohdat ovat kehittyneet voimakkaiksi, koska eläimet ovat joutuneet kaivamaan jäkälää esiin lumen alta. Ihmisen ruokkimat tarhaporot saavat ravintonsa kaivamatta, joten kiinnittymiskohdat ovat heikommat.

Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta Päivi Soppela ja Sanna Kynkäänniemi tekevät haastattelututkimusta nykyisille poronhoitajille vuorovaikutuksesta porojen kanssa.

Koska hankkeelle myönnettiin rahoitusta enemmän kuin Salmi osasi odottaa, alkuperäiseen viisihenkiseen ryhmään rekrytoidaan mahdollisesti lisää työntekijöitä ensi vuoden puolella.

 

Poro haastaa nykyiset käsitykset

DNA-tutkimusten perusteella nykyinen kesyporo polveutuu villeistä tunturipeuroista, jotka tulivat pohjoisille alueille jääkauden jälkeen.

Tämänhetkisen tiedon mukaan poron domestikaatio on todennäköisesti alkanut myöhäisellä rautakaudella 1000-luvun taitteessa, jolloin poroa on käytetty vetoeläimenä. Poroja on käytetty myös syöttinä villipeuran metsästyksessä. 1400–1500-luvuilta eteenpäin poronhoidosta tuli Ruotsin ja Norjan alueilla pääelinkeino.

Anna-Kaisa Salmea ja hankkeen tutkijoita kiinnostaa, milloin poronhoito näyttää alkaneen eri alueilla, millaista ihmisen ja poron vuorovaikutus on ollut poronhoidon alkuvaiheissa ja miten poron kesyyntyminen on vaikuttanut kulttuuriin, kuten eläinuhrien antamiseen pyhillä paikoilla.

Salmi kuvailee, että kesyyntyminen on evoluutiota, johon ihminen vaikuttaa aktiivisesti tai epäsuorasti.

"Ihmiset valitsevat avukseen tietynlaisia, esimerkiksi ei kovin aggressiivisia, yksilöitä. Toisaalta taas tietyntyyppiset, eivät liian arat, eläimet hakeutuvat ihmisen lähelle ja käyttävät hyväkseen ihmisen luomia ekolokeroita syömällä vaikkapa ruuanjätteitä."

Eläinten kesyyntyminen ei ole ihmisen käsikirjoittamaa, vaan vuorovaikutuksen tulosta.

Vuorovaikutukseen hakeutuvat eläimet ovat yleensä luonnostaan laumaeläimiä ja niillä on sosiaalinen rakenne.

Poro haastaa olemassa olevia käsityksiä ihmisen ja eläimen suhteesta, Salmi sanoo.

"Olen sitä mieltä, että poron domestikaatiossa on paljon sellaista, mikä pätee useimpien eläinlajien domestikaation alkuvaiheisiin. Sitä yritämme mallintaa poron kautta."

Salmen mukaan monien eläinten domestikaatio on edennyt metsästysstrategioiden muutoksesta eläinten hoidoksi, kuten lehmän, lampaan ja vuohen tapauksissa. Ennen kuin nykyiset kotieläimet ovat siirtyneet sisätiloihin, niitä on saatettu paimentaa poronhoitoa muistuttavalla tavalla.

Domestikaation käsite on viime vuosina kokenut mullistuksia. Eläinten kesyyntyminen ei ole ihmisen käsikirjoittamaa, vaan keskinäisen vuorovaikutuksen tulosta. Eläimetkin ovat hyötyneet ihmisistä.

 

Lajienvälistä ymmärrystä

Äkkiseltään saattaa kummeksuttaa, että ihmistieteilijät tutkivat eläimiä. Anna-Kaisa Salmi muistuttaa, että ihmisten historia on myös eläinten historiaa – ja ihminen on eläin.

Salmen mielestä on tärkeä tietää, miten poron ja ihmisen suhde on kehittynyt.

"Syömme eläimiä, olemme niiden kanssa ja näemme niiden kuvia. Eläimet ovat joka paikassa. Pohjoisessa porot ovat olleet elintärkeitä ihmisten selviytymisen kannalta. Ne ovat olleet ihmisten mielissä jatkuvasti. Eläintoimijoiden historia on tuotava ihmisen historian rinnalle."

Ihmistieteiden posthumanistinen käänne on muuttanut ajattelua niin, että ihmistä ei nähdä enää maailman keskipisteenä. Mielenkiinto on kulkenut kohti monilajista maailmaa.

Ihmistä ei nähdä enää maailman keskipisteenä.

Poronhoidon historia auttaa ymmärtämään myös nykyistä eläinten kohtelua. Teollistumisen ja kaupungistumisen seurauksena on syntynyt jyrkkä kahtiajako tuotantoeläimiin ja lemmikkeihin. Tuotantoeläimet mielletään lähestulkoon koneiksi, lemmikit ovat perheenjäseniä.

"Ennen 1700-lukua ja toki vielä sen jälkeenkin sama eläin oli ihmiselle sekä kumppani että ravintoa. Tätä ajattelua toivoisi nykyisen eläinten tehotuotannon tilalle", Salmi sanoo.

Eläimen ja ihmisen suhteen tutkiminen esiteollisissa yhteisöissä antaa näkökulmia esimerkiksi eläinoikeuskysymyksiin ja poliittiseen päätöksentekoon.

Poro ei ole pelkkä tuotantoeläin eikä lemmikki, joten sika-nautajauhelihaa syövä ja kissan omistava kaupunkilainen saattaa olla Lapin-reissullaan ymmällään, kun poro seisoo keskellä autotietä. Onko eläin torvelo, kun ei tajua väistää autoa? Tieraivolta voitaisiin välttyä, jos ymmärtäisimme eläimen ja ihmisen tasaveroisiksi kumppaneiksi.

"Tiellä seisoessaan poro saattaa olla paossa sääskiä. Poro on omiin tarpeisiinsa nähden hyvinkin älykäs ja sosiaalinen eläin. Lauman sisällä on monenlaisia suhteita ja se pystyy muodostamaan sosiaalisia suhteita ihmiseen", Salmi analysoi.

 

 

Viimeksi päivitetty: 6.10.2017