Jouni-Matti Kuukkanen

Sata vuotta, mitä väliä?

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden vietto huipentuu 6.12. koittavaan itsenäisyyspäivään. Mikä tekee sadan vuoden jaksosta merkityksellisen? Tutkijan mielestä 100 on pelkkä luku, ja jaksoa kannattaa katsoa kronologisen ajan asemesta historiallisen ajan näkökulmasta.

100 vuotta on sopivan pyöreä luku. Yhtäältä ihmisen ikänä kunniakkaan pitkä, toisaalta itsenäisen valtion ikänä se saattaa kuulostaa vähäiseltäkin. Näkökulmia aiheen käsittelyyn on monia, yksi monipuolisimmista on filosofinen.

Haasteen pohtia 100 vuoden merkitystä otti vastaan filosofian apulaisprofessori, dosentti Jouni-Matti Kuukkanen Oulun yliopistosta.

Hänen mielestään satavuotiaan Suomen juhliminen on samalla kertaa yhtä ilmeistä kuin se on järjetöntä. Merkitys saattaisi olla lähinnä psykologinen.

”Sata on pyöreä luku ja meillähän on tapana juhlia sellaisia. Se on juhlan paikka samoin kuin jos ihminen täyttää 50 tai 80 vuotta. Toisaalta kyseessä on vain luku, miksi ei siis juhlittaisi 89- tai 104,5-vuotiasta Suomea samalla tavalla?”

Viisaan vastauksen Kuukkanen sai 13-vuotiaalta pojaltaan, jonka mielestä 100 vuotta on tärkeä, koska ihmisellä on 10 sormea. ”Todennäköisesti siksi käytämme kymmenjärjestelmää, mutta jos meillä olisi seitsemän tai kaksitoista sormea, voisi hyvinkin olla, että suuret juhlat sijoittuisivat eri ajankohtiin”, hän naurahtaa.

 

Yhtenäisyyden ajanjakso?

Toinen näkökulma ajanjakson kuvaamiseen on periodisaatio. Menneisyys voidaan jaksottaa erilaisiin kategorioihin, kuten esimerkiksi valistus, kylmä sota, viktoriaaninen Englanti, Hitlerin Saksa tai Kekkosen Suomi.

Kronologinen aika ja historiallinen aika pitää Kuukkasen mielestä kuitenkin nähdä erillisinä.

”Jonkun ajanjakson näkeminen yhtenä tai yhtenäisenä ajanjaksona edellyttää, että sillä on jokin yhdistävä ydin tai sisäinen koherenssi. Kuinka usein tällainen koherenssi on yhdenmukainen kronologisen ajan kanssa? Ei juuri koskaan tai korkeintaan sattumalta.”

On myös tehtävä valinta, mikä on tuo yhtenäisyyttä tuova tekijä. Se voisi olla sota, hallitsija, tuotanto- tai elinkeinorakenteen muutos tai muu vastaava.

Muodostaako Suomen sadan vuoden mittainen itsenäisyys tällaisen tekijän? ”Minun on vaikea nähdä tällaista. Tuntuisi järkevämmältä, että Suomen sata vuotta jaettaisiin periodeihin erilaisin perustein.”

Näitä periodisaation luontevia perusteita Suomen historiassa voisivat olla elinkeinorakenne, poliittinen kehitys, Venäjä-suhde, tasa-arvo tai vaikkapa sosiaalipolitiikka. Esimerkiksi elinkeinorakenne voitaisiin jaksottaa agraari-Suomen, teollistuvan Suomen ja jälkiteollisen Suomen aikaan.

”Jos ottaisimme ympäristön perusteeksi, tulisi jaottelusta varmasti mielenkiintoinen”, Jouni-Matti Kuukkanen uumoilee.

 

Mitä oikeasti tapahtui?

Itsenäisyyspäivän lähestyessä mennyttä aikaa katsotaan tavallisesti siitä näkökulmasta, millaisia kehitysaskeleita maa on ottanut tai mitä merkittävää on tapahtunut tänä aikana. Kulunut juhlavuosi onkin ollut hyvää historian kertausta jokaiselle, joka seuraa aikaansa ja mediaa.

Mitä siis on oikeasti tapahtunut? Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa?

Kansainvälisyydessä on tapahtunut hurja kehitys. Jouni-Matti Kuukkanen ottaa esimerkiksi Suomen toisen presidentin Lauri Relanderin, jota kutsuttiin Reissu-Lasseksi useiden ulkomaanmatkojensa vuoksi. Hänhän teki virkakautenaan kaikkiaan viisi ulkomaanmatkaa. Määrä on vähemmän kuin tavallisen suomalaisen perheen reissut nykyaikana samassa ajassa.

”Matkustamisen ja yhteydenpidon helppous ja suomalaisten kielitaito ovat huomiota herättäviä. Suomi ei välttämättä ole enää syrjäinen maa Euroopan laidalla.”

Suomi on myös vaurastunut niin, että se on maailman rikkaimpia maita. Muutos on suuri, kun nykyisyyttä verrataan itsenäistymisen alkuaikoihin ja sotien jälkeiseen aikaan, jolloin Suomi oli köyhä maatalousvaltainen maa.

Suomea ei enää tarvitse juosta maailmankartalle, sillä meillä on tarjota ideoita ja innovaatioita koko maailmalle.

”Jotenkin tuntuu, että olemme kansakuntana itsevarmempia. Vaikka voisimme toki olla enemmänkin.”

Kansallismielisyys on noussut uudelleen 2010-luvulla. ”Se jopa muistuttaa sotia edeltävää aikaa, vaikka mittasuhde onkin toinen. Ehkä kyseessä on eräänlainen sopeutumisreaktio siihen, että emme elä enää lokaalissa vaan globaalissa maailmassa.”

Kuukkasen mukaan Suomi on ollut 1990-luvulle asti suhteellisen kollektiivinen ja homogeeninen maa, jossa asukkaiden identiteettiä ja elämisen mahdollisuuksia on määrittänyt jokin ryhmä tai ryhmän jäsenyys, kuten luokka, elinkeinoryhmä, sukupuoli tai kansallisuus. ”25 viime vuoden aikana tämä on asteittain muuttunut yksilöllisempään, yksilöllistävään ja moniarvoisempaan suuntaan”, hän pohtii.

Väestö on nykyisin heterogeenisempi ja erilaisten elämäntapojen ja vähemmistöjen oikeudet on paremmin turvattu.  ”Pelkään, tai toivon, ettemme tässä suhteessa palauttaisi vanhoja malleja esimerkiksi määrittelemällä, mikä on oikea tapa elää. Tässä suhteessa kansallismielisyys voi olla uhka.”

 

Visioton tulevaisuus?

Onko suomalaisilla enää visiota tai toiveita tulevaisuudesta, kun maamme on saavuttanut niin paljon? Mitä kansakuntana enää tavoittelemme?

Suomalaisilla ei Kuukkasen mukaan ole enää visiota pitkäkestoisesta kehityksestä, kuten vaikkapa kehittyminen itsenäiseksi kansakunnaksi, jälleenrakennus tai hyvinvointivaltion rakentaminen. Ei ole kovin selviä lyhytkestoisiakaan tavoitteita, kuten sodasta selviäminen tai suuntautuminen länteen.

”Meillä ei ole enää utopioita. Aikaamme tuntuu jäsentävän reaktiivisuus eli reagoimme ongelmiin ja pärjäämme epätäydellisyydestä huolimatta. Ikään kuin tulevaisuus ei olisi huonompi kuin nykyisyys. Jos löydämme utopian, joka ei ole ehdoton ja johon kaikki mahtuvat, voisi se olla maamme tulevaisuuden kannalta onnellinen asia.”

 

Kuva: Dosentti Jouni-Matti Kuukkanen toimii filosofian apulaisprofessorina (tenure track) Oulun yliopistossa.

 

 

Viimeksi päivitetty: 4.12.2017