Yliopiston harjoittelupaikat kesäkaudelle auki

Oulun yliopisto hakee kesäharjoittelijoita aiempaa kootummin. Suurin osa hauista on auki 18. helmikuuta saakka.

Oulun yliopisto tarjoaa ensi kesänä harjoittelupaikkoja eri alojen perustutkinto-opiskelijoille. Avoinna on tällä hetkellä noin 30 harjoittelupaikkaa. Työskentelyaika harjoittelussa on tyypillisesti kahdesta neljään kuukautta.

”Harjoittelupaikkailmoitukset on tuotu opiskelijoille tuttuun Aarresaari.net -palveluun aiempaa laajemmin. Haluamme varmistaa, että mahdollisimman moni opiskelija tietää harjoittelupaikoista ja siitä, miten paikkoihin voi hakea”, sanoo henkilöstöasiantuntija Heidi Huttunen Oulun yliopistosta.

”Yliopistoharjoittelijoiksi toivotaan yleensä saman alan tutkinto-opiskelijoita, jotka ovat menestyneet hyvin opinnoissaan.”

Paikkoja voi avautua vielä myöhemmin kevään aikana sekä kesällä.

Harjoittelijoiden lisäksi Oulun yliopisto palkkaa kesätyöseteliläisiä. Näistä paikoista ilmoitetaan erikseen helmi-maaliskuussa.

”Kesäseteliläisillä ei tarvitse olla aiempaa työkokemusta. Ensisijaisesti etsimme lukiolaisia, jotka saattaisivat hakeutua opiskelijaksi Oulun yliopistoon ja siten olla kiinnostuneita tutustumaan meihin jo kesätyön kautta”, Huttunen kertoo.

Tutustu avoimiin paikkoihin Aarresaaressa valitsemalla "Tarkennettu haku" ja kirjoittamalla hakukenttään Oulun yliopisto tai University of Oulu.

Viimeksi päivitetty: 6.2.2018