Väitöstilaisuus Oulun yliopistossa

Väittelijä

Filosofian maisteri Sari Keskimaa

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Humanistinen tiedekunta, Suomen kielen oppiaine

Oppiaine

suomen kieli

Väitöstilaisuus

13.10.2018 12:00

Väitöstilaisuuden paikka

OP-sali (L10)

Aihe

Kalle Päätalon Iijoki-sarja kielielämäkertana
Kalle Päätalo’s Iijoki-series as a language biography

Vastaväittäjä

Dosentti Hanna Lappalainen, Helsingin yliopisto

Kustos

Professori Harri Mantila, Oulun yliopisto

Iijoki-sarjassa kuvataan kieltä moniulotteisesti

Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kielestä on tehty ensimmäinen väitöstutkimus. Kirjailijan syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Iijoki-sarja on 26-osainen omaelämäkerrallinen romaanisarja, jossa kirjailija Kalle Päätalo kertoo omat vaiheensa lapsuudesta kirjailijaksi ryhtymiseen saakka. Päätalo on tallentanut kirjoihinsa kotiseutunsa kieltä sekä kuvannut monia muita suomen murteita. Lisäksi Iijoki-sarjassa kuvataan murrekäsityksiä ja -asenteita sekä erilaisia kieli-ideologisia asetelmia. Iijoki-sarjaa voi lukea päähenkilön kielielämäkertana.

Iijoki-sarjalla on Suomessa massiivinen lukijakunta, mutta suosion syitä ei ole vielä täysin pystytty selvittämään. Väitöstutkimus osoittaa, kuinka yksityiskohtaisesti ja taitavasti Iijoki-sarjassa kuvataan kieltä ja kuinka sen juonen rinnalla kulkee kielielämäkerta, jossa päähenkilön kieleen liittyvät tiedot, taidot, asenteet ja suhtautuminen ovat jatkuvassa dynaamisessa liikkeessä.

Kielielämäkerran käännekohtia yhdistää juonen kannalta keskeinen temaattinen säie. Ne kuljettavat lukijaa kieleen liittyvien vaikeuksien, ristiriitojen, oivallusten ja sopeutumisten kautta kohti romaanisarjan huipennusta, jossa päähenkilöllä on kirjailijan työtä ajatellen riittävät kielelliset resurssit käytettävissään.

Kielen ja kielenkäytön tapojen tarkkanäköistä kuvailua voi pitää yhtenä Iijoki-sarjan suosion selittäjänä. Kieleen liittyvät kysymykset herättävät assosiaatioita ja tunteita riippumatta siitä, mikä on lukijan murre- tai sosiaalinen tausta. Kielielämäkerran tutkimuksessa risteävät sosiolingvistiikan eri suuntaukset: variaationtutkimus, kansanlingvistinen tutkimus sekä monikielisyyden tutkimus. Tutkimuksen keskiössä on metakieli, joka on kaksitasoista. Ensimmäinen taso kuvaa kieltä ja sen ilmiöitä, kuten kielimuotoja, kielenpiirteitä ja puhetapaa, toinen taso sisältää kieleen liittyvän arvomaailman ja kielenkäyttöä ohjailevat asenteet. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös kirjallisuudentutkimuksen käsitteitä ja näkökulmia. Poikkitieteellinen lähestymistapa näkyy erityisesti tulkintojen tasolla.

Väitöskirja

Viimeksi päivitetty: 8.10.2018