Pyörä kulkee, kun yliopistolainen polkee

Yliopistolaiset pyöräilevät ahkerasti. Kilometrikisaan osallistui 19 joukkuetta Oulun yliopistosta.

Yliopiston pyörätelineet alkavat täyttyä heti aamusta. Liikenneviraston vuoden 2016 henkilöliikennetutkimuksen mukaan oululaiset ovat Suomen ahkerimpia pyöräilijöitä, mikä näkyy myös kampusten piha-alueilla. Yliopistolle poljetaan ympäri vuoden, ja sopu antaa sijaa niin mummiskoille kuin hybrideillekin.

Oulun kaupunki panostaa parhaillaan keskustan ja Linnanmaan kampuksen väliseen pyöräilyverkostoon. Punaista baanaa seuraamalla suhahtaa tällä hetkellä Alppilasta Linnanmaalle sukkelasti. Pyöräilijöille on varattu kaksi punaisella merkattua kaistaa, ja jalankulkijoille yksi musta kaista. Pyöräilyreittiä Linnanmaalle suoristettiin rakentamalla uusi väylä Iskonpuiston halki Pohjantien suuntaisesti. Baanan toinen osa Alppilasta keskustaan rakentuu kesän 2019 aikana.

Oulun yliopiston ympäristöohjelman toimenpidelistalla on lisätä sosiaalitiloja ja pyörätelineitä sekä kannustaa henkilökuntaa ja opiskelijoita pyöräilemään yliopistolle. Käyttäjät toivovatkin yliopistolta panostusta pyöräparkkeihin – pyörätelineet ovat usein täynnä, ja rungosta lukitsemisen mahdollistavia telineitä kaivataan lisää. Remonttien vuoksi joitakin pyöräparkkeja on tilapäisesti pois käytöstä, mutta onneksi uuttakin rakennetaan: Linnanmaalla pääoven lähistöllä sijaitseva S2-pyöräparkki myllerrettiin juuri entistä ehommaksi.

Tilapalveluiden mukaan sosiaalitilojen lisäämisestä on keskusteltu Suomen yliopistokiinteistöjen kanssa. Tämänhetkisen tiedon mukaan uusia sosiaalitiloja saataisiin käyttöön keväällä 2019. Hankesuunnittelu alkaa vuoden lopulla, minkä jälkeen on tarjolla tarkempaa tietoa sosiaalitilojen sijainnista ja aikataulusta. Vastaisuudessa pyöräilijämäärä kasvaa Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja henkilökunnan myötä, joten pyörätelineille ja sosiaalitiloille on tarvetta.

Miten pyöräilet ja millainen pyöräilijä olet?  

Kysyimme kolmelta yliopistolaiselta – katso, mitä he vastasivat:

Kilometrikisan voittajat ovat selvillä

Kilometrikisa innosti pyörän selkään noin 2000 joukkuetta ympäri Suomen – myös Oulun yliopiston väkeä. Yliopiston sisäisen kilpailun voittoon polki Team Julin ekologian ja genetiikan tutkimusyksiköstä. Kymmenen kypäräpään pyörät kulkivat henkilöä kohden keskimäärin 1254 kilometriä touko–syyskuussa. Valtakunnallisessa kisassa Team Julin sijoittui 320:nneksi. Toiseksi kiri mikroelektroniikan tutkimusyksikön joukkue (sijoitus 346., 14 hlöä, 1211 km/hlö). Kolmannelle sijalle ajoi UniOulu Keulijat päärakennuksesta (sijoitus 395., 20 hlöä, 1142 km/hlö).

Kilometrikisan parhaat joukkueet palkitaan osana Oulun yliopiston hyvinvointiviikkoa tiistaina 9.10. Linnanmaan keskusaulan Hyvinvointitorilla klo 10 alkaen. Kilometrikisan Instagram-kilpailun voittajat on arvottu, ja heille on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti. Hyvinvointiviikkoa vietetään 9.–12.10. Linnanmaan ja Kontinkankaan kampuksilla.

Viimeksi päivitetty: 5.10.2018