Muinais-DNA:n tutkimus valottaa kesyhanhen genetiikkaa yli 1400 vuoden ajalta

Venäläisiltä arkeologisilta kaivauksilta löytyneiden kesyhanhen luiden muinais-DNA:n analyysi paljasti geneettisesti nykyisen kaltaisia kesyhanhia esiintyneen sydänkeskiajalta eli 1000-luvulta lähtien. Oulun, Tatarstanin ja Cornellin yliopistojen tutkijoiden yhteistyössä tekemässä tutkimuksessa tarkasteltiin eurooppalaisen kesyhanhen evolutiivista historiaa arkeologisista jäännöksistä eristetyn DNA:n avulla yli tuhannen vuoden aikajaksolla.

Eurooppalainen kesyhanhi on polveutunut villeistä merihanhista, mutta kesyhanhen historia on pitkälti edelleen hämärän peitossa, eikä etenkään kesytyksen varhaisemmista vaiheista ole juuri tutkittua tietoa. Tuore tutkimus pyrki valottamaan kesyhanhen evolutiivista historiaa hyödyntämällä 15 arkeologiselta kaivaukselta erityisesti Keski-Volgan alueelta löytyneitä kesyhanhen luita keskiajan alusta modernin ajan loppuun (300–1700 jKr.). Tutkimus on sekä näytemäärältään että ajallisesti tähän mennessä laajin hanhilla tehty muinais-DNA -tutkimus.

Tutkimuksessa tunnistettiin kolme geneettistä ryhmää: 1. kesyhanhet, 2. hanhet joiden geneettistä muotoa ei ole tunnistettu nykyisillä kesyhanhilla sekä 3. taigametsähanhet. Tutkimuksessa kyettiin geneettisesti erottamaan villit merihanhet ja kesyhanhet toisistaan, joskin joillakin hanhilla oli geenimuotoja, joita ei ole tavattu nykyisillä kesyhanhilla. Näiden hanhien geneettistä identiteettiä ei siis pystytty määrittämään tämän tutkimuksen perusteella, mutta ne saattavat olla risteymiä merihanhien ja kesyhanhien välillä. Tutkimuksessa oli erityisen mielenkiintoista, että osa oletetuista kesyhanhista paljastui geneettisesti taigametsähanhiksi. Arkeologiset näytteet ovat usein sirpaleisia, mikä vaikeuttaa huomattavasti lajintunnistusta ja luultavasti selittää taigametsähanhien läsnäolon näytteissä.

Tutkimuksessa käytettyjä menetelmiä voidaan hyödyntää myös muiden hanhien evoluutiohistorian selvittämisessä sekä kesyhanhen historian tutkimisessa eri maantieteellisillä alueilla ja vielä varhaisempina aikoina. Tällöin voitaisiin selvittää tarkemmin kesyhanhen kesyttämisen alkuperää ja aikaa, joista voidaan tällä hetkellä esittää vain arvioita.

Muinaiset näytteet sisältävät enää hyvin vähän DNA:ta, sillä DNA alkaa hajota eliön kuollessa. Tästä syystä muinais-DNA -tutkimukset suoritetaan tähän tarkoitukseen erikseen varatussa laboratoriossa suojavaatteisiin pukeutuneena, jotta ympäristön tai tutkijan oma DNA ei saastuta muinaisia näytteitä.

Yleisimmin muinais-DNA:ta eristetään luista ja hampaista, joista hiotaan ensin pinta pois ja näyte DNA-analyysiin otetaan poraamalla näin paljastuneesta luusta. Muinais-DNA:ta on hyödynnetty sekä sukupuuttoon kuolleiden eliöiden tutkimuksissa että nykyään elävien eliöiden ja ihmisen kehityshistorian tutkimuksissa.

Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Genes-lehdessä ja on osa tohtorikoulutettava Johanna Hongan hanhien genetiikkaa käsittelevää väitöskirjatyötä ekologian ja genetiikan tutkimusyksikössä Oulun yliopistossa.

Artikkeli

Pääkuvan kuvaaja Marja Heikkinen

 

 

Viimeksi päivitetty: 9.10.2018