Vaihto-opiskelu

Kaikki Oulun yliopiston opiskelijat voivat halutessaan lähteä vaihto-opiskelijaksi ja suorittaa näin osan opinnoistaan ulkomaisessa korkeakoulussa.

Vaihto-opiskelun kesto on 3-12 kuukautta ja lähteä voi, kun on yksi vuosi opintoja suoritettuna Oulussa. Opiskelijalla on valittavanaan useita eri ohjelmia ja satoja korkeakouluja, Vaihtoon voi myös lähteä montakin kertaa, periaatteena kuitenkin on, että jokaiseen ohjelmaan saa apurahan vain yhdesti.

Vaihdon perusrahoituksena toimivat opintoraha, korotetut asumistuki ja opintolaina. Näiden lisäksi vaihtoon lähtevät opiskelijat saavat siis myös vaihto-opiskeluapurahan, joka riippuu kohteen ja ohjelman mukaan.

Vaihto-opiskelijana osallistutaan vastaanottavan yliopiston opetukseen ja opiskelijaelämään paikallisten veroisena, asutaan opiskelija-asunnossa ja ulkomailla suoritetut opinnot luetaan omaan tutkintoon Oulussa. Ohjelmien kautta lähdettäessä ei tarvitse myöskään maksaa mahdollisia lukukausimaksuja.

Jokaisella Oulun yliopiston laitoksella/osastolla on oma kv-koordinaattori, jolta saa apua vaihtoasioissa. Kv-koordinaattoreiden yhteystiedot löytyvät tästä.
Työnjakona on, että Erasmus- ja Nordplus–vaihdot hoidetaan omalla laitoksellasi/osastollasi ja kaikki muut vaihto-ohjelmat kv-yksikössä.

Kansainväliset palvelut löytyvät opiskelijakeskuksesta Opintokadulta (KE1020), avoinna ma-to 10-15. Toimiston ollessa suljettu tavoitat meidät osoitteesta international.office(at)oulu.fi.

Toivottavasti innostut opiskelemaan osan tutkinnostasi ulkomailla!

Yleinen lähtöorientaatio Eurooppaan syksyllä 2012 vaihtoon lähteville 19.4.2012: