Tutkijoiden yö Kajaanissa

Perjantai 29.9. klo 17.30-20 Kajaanin kaupunginkirjaston Kalevala-sali ja aula, Seminaarinkatu 15.

Kalevala-sali klo 18.00–19.30

Puolukan jalostus kansainväliseksi vientituotteeksi

Suomalaista puolukkaa viedään ulkomaille pääasiassa pakasteena, vaikka Suomessa olisi kaikki edellytykset kehittää marjojen jatkojalostuksesta menestyksekästä liiketoimintaa. Puolukan jalostusasteen nostamiseksi Oulun yliopiston Mittaustekniikan yksikkö on kehittänyt kosmetiikkateollisuudelle prosessointimenetelmän, joka on patentoitu ja kaupallistettu. Nyt myös elintarvikkeiden, juomien ja lisäravinteiden jalostukseen on valmistettu tehdasmittakaavassa pilottituote, jonka kaupallistettavuutta parhaillaan selvitetään kansainvälisten yritysten kanssa.

Tutkimuspäällikkö FT Jarkko Räty, Mittaustekniikan yksikkö, Oulun yliopisto

On-line-metallimittauksen kehittäminen tutkimuslaboratoriosta kaupalliseksi tuotteeksi

Kaivosteollisuus laskee luontoon suuren määrän puhdistettua vettä. Onnettomuuksia sattuu vuosittain, eikä perinteisellä laboratorioanalytiikalla häiriötilanteisiin pystytä reagoimaan riittävän pian. Meoline Oy on kaupallistanut reaaliaikaisen raskasmetallien mittauslaitteen ja palvelukonseptin, jonka avulla häiriöihin voidaan tarttua nopeasti. Laitteen ja menetelmän kehitystyö on tehty Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksessa.

Pieni tauko

Digiloikka hyvinvointiin - tutkijasta yrittäjäksi

Oletko pohtinut, mitä hyötyä on itsensä mittaamisesta, siis hyvinvointiteknologiasta? Pitääkö omasta terveydestä olla huolissaan? Kajaanin yliopistokeskuksessa hyödynnetään teknologiaa hyvinvoinnin tuottamisessa. Siitä on lähtöisin hyvinvoinnin Aliwo-tutkimushanke, joka on jalostunut Digiterveys.fi-liiketoiminnaksi. Tutkijan luontainen uteliaisuus, tiedon etsiminen ja uuden kehittäminen ovat edistäneet yritystoiminnan luomisessa.

Yrittäjä, liikuntatieteiden tohtori Minna Tervo, Liikuntateknologian yksikkö, Jyväskylän yliopisto ja Digiterveys.fi

Pieni tauko

Työelämälähtöistä kehittämistä aikuiskoulutuksessa

Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPAn pitkäkestoisissa koulutuksissa on usein tavoitteena siirtää opittua oman työn kehittämiseen. Kehittämis- ja oppimistehtävät vaativat tutkivaa työotetta ja tiedonhankintaa. Puheenvuorossa kuullaan esimerkkejä Kajaanin lastentarhanopettajaksi opiskelevien kandidaatintutkielmista. Millaisia ovat musiikin vaikutukset oppimisen alueisiin? Kuinka kiusaamista voidaan ehkäistä ohjatulla liikunnalla? Mikä on satujen merkitys tunnekasvatuksessa? Mitä tarkoittaa sensitiivisyys alle 3-vuotiaiden päivähoidossa ja miten sitä voidaan kehittää?

Suunnittelija FM Teija Mursula, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA, Oulun yliopisto

Aula klo 17.30–19.45

  • ”Elävä tutkijakirjasto”: mahdollisuus tavata ja jutella yliopistokeskuksen asiantuntijoiden kanssa
  • Kolmen uuden luonnontuote- tai biomassa-alan hankkeen esittelypöytä – aiheina mm. luonnonkosmetiikka, mikroaaltotekniikka luonnontuote- ja elintarviketeollisuuden prosesseissa, kuinka jäädyttämällä voi hellästi konsentroida juomia yms.
  • Coachtech-esittelypisteessä yleisö voi testata omaa ponnistusvoimaansa ja hyppykorkeutta. Coachtech on Jyväskylän yliopiston kehittämä valmennuksen palautejärjestelmä, johon on rakennettu omat lajitestit mm. mäkihyppyyn, maastohiihtoon ja pikajuoksuun
  • Tutustu pienoishelikopteriin eli droneen
  • Posteriesityksiä

Elias-sali klo 18.00–19.30

Lasten työpaja – tiedettä ja tekemistä lapsille

Koeputkikemiaa, lyhyitä demoja japientä puuhastelua lapsille ja lapsenmielisille. Nonstop. Alle 6-vuotiaat vanhemman seurassa.

Kahvi- ja mehutarjoilu aulan kahviossa!

Tutkijoiden yö Kajaanissa Facebook-tapahtuma

 

 

Viimeksi päivitetty: 18.9.2017