Japanin kulttuuria käsittelevissä teoksissa puhutaan usein teeseremonian ja japanilaisen soturiluokan eli samuraiden välisestä suhteesta. Samurailuokan arvostus teeseremoniaa kohtaan näkyy heidän suhtautumisessaan esimerkiksi teevälineisiin. Kerrotaan, että kuuluisan savenvalajan teekannua saatettiin arvostaa enemmän kuin hienoa miekkaa. Teeseremonian ja samurailuokan suhde voi kuulostaa ristiriitaiselta: ammattisotilaat valmistamassa hitaan rauhallisesti tarkoin määriteltyjen sääntöjen mukaan teetä ilman, että siihen – ainakaan ulkonaisesti – liittyisi taistelutaitojen harjoittelua. Tarkastelen samurailuokan suhdetta teeseremoniaan, selvittelen syitä tälle vastakohtaiselta vaikuttavalle suhteelle ja pohdin, kuinka vastakohtainen suhde todellisuudessa oli.
Japanilainen termi teeseremonialle on cha no yu, joka suomennettuna tarkoittaa osapuilleen ’teetä kuuman veden kera’. Suomen kielessä teeseremonian lisäksi käytetään muun muassa termejä teentaito ja teentaide. Seremonia on zenbuddhalainen taidemuoto, jolla on ollut suuri vaikutus Japanin kulttuuriin. Vaikutus johtuu pääasiassa siitä, että teentaitoon kytkeytyy monia muita taidemuotoja, kuten arkkitehtuuri, puutarhanhoito, keramiikka, metallityöt, lakkaus ja kukkien asettelu. Cha no yun harrastajan on siis perehdyttävä muihinkin taidemuotoihin jossain määrin, ja teemestareista on tullut teentaitoon liittyvien taidemuotojen asiantuntijoita.
Cha no yun historia juontuu luostareiden teeseremonioista. Ensimmäiset teeseremoniat toi Japaniin zen-munkki Eisai
Rikyu kehitti neljä peruskäsitettä, joita sovelletaan teeseremonian jokaiseen osaan. Nämä käsitteet ovat harmonia, kunnioitus, puhtaus ja rauhallisuus.
Seremonia on säännönmukainen, ja liikkeet, eleet ja puhetapa ovat säädeltyjä. Tämä kurinalaisuus vapauttaa osallistujan keskittymään itse seremoniaan. Seremonia ei ole aina yksioikoisesti tiukan muodollinen, vaan seremonian kulku voi olla vapaamuotoisempikin.
Lähtökohtana on ajatus siitä, että tarkasti määritelty valmistustapa on taloudellisin ja miellyttävin. Teeseremonian pelkistyneisyyttä ja yksinkertaisuutta kuvataan wabi-käsitteellä, joka merkitsee yksinkertaisuutta. Seremoniassa wabi-ajattelu ulottuu kaikkeen aina teevälineistä teen valmistamiseen asti. Mielenkiintoisesti samansukuinen ajatus taloudellisuudesta ja tietynlainen vähäeleisyys löytyvät myös japanilaisista taistelutaidoista. Esimerkiksi jujutsun periaatteisiin kuuluu muun muassa se, että käden liikkeiden tulee olla mahdollisimman pieniä ja vähäeleisiä. Käsien hallitut, pelkistetyt liikeradat estävät voiman tarpeettoman hajaantumisen ja tässä periaatteessa on puolestaan yhteyksiä harageihin, jota käsittelen myöhemmin.
Teemestarin johtamana seremonia etenee hitaasti ja mietiskelynomaisesti. Teeseremoniassa pyritään saavuttamaan henkinen täyttymys juomalla teetä, nauttimalla tilanteen esteettisyydestä ja harjoittamalla hiljaista mietiskelyä. Tilaisuuden esteettisyys syntyy muun muassa puutarhamaisemasta, teevälineistä, maalauksesta ja kukka-asetelmasta. Teeseremonian ei välttämättä tarvitse olla syvällinen henkinen kokemus, vaan se voi olla sen sijaan myös viihdyttävä tuokio.
Tee valmistetaan ja nautitaan teehuoneessa, jota on runollisesti määritelty keitaaksi synkän elämän keskellä. Teehuoneeseen kuuluu ajatus vetäytymisestä pois maailmasta, mikä on kiinnostavaa samuraikulttuurin kannalta. Samuraiden kiinnostus teeseremoniaan on nimittäin usein tulkittu haluksi vapautua hetkeksi raskaasta soturielämästä. Samuraikulttuurista kirjoittanut Nitobe Inazo on määritellyt teehuoneen johtavan ajatukset pois arkimaailmasta: se on äärimmäisen puhdas ja eristetty muusta maailmasta. Seremonian päämääränä on luoda harmoninen tilaisuus, jota eivät häiritse esimerkiksi turhat äänet, liikkeet tai sanat. Sen no Rikyun vaikutus teeseremoniaan näkyy teehuoneen estetiikassakin, sillä hän kehitteli ensimmäisen teehuoneen. Ennen tätä teehuone oli ollut huoneesta sermeillä eristetty tila, jossa teetilaisuus oli pidetty. Tätä muusta huoneesta erotettua tilaa kutsuttiin kakoiksi, aidatuksi alueeksi.
Teehuone eli sukiya koostuu neljästä eri tilasta: odotustilasta, puutarhapolusta, etuhuoneesta ja päähuoneesta. Odotustilassa vieraat odottavat kunnes isäntä kutsuu heidät teehuoneeseen. Roji, puutarhapolku, johtaa odotustilasta teehuoneeseen, jossa tee valmistetaan ja nautitaan. Teehuoneen yhteydessä olevassa etuhuoneessa valmistellaan tilaisuutta ja siellä pestään teevälineet. Teehuone on vaatimaton ja hyvin pieni; tila on suunniteltu sopivaksi viidelle ihmiselle. Majan lattiaa peittävät tatamit, ja huoneen keskellä on tulisija. Katto on tavallisesti katettu oljilla ja seinät ovat paperiset. Tukirakenteina käytetyt puut ovat pintakäsittelemättömiä. Huoneen yhdellä sivustalla on tokonoma-syvennys, jossa on yksi riippuva kakemono eli maalaus- tai kirjoituskäärö sekä kivi, ikebana (kukka-asetelma) tai jokin muu taide-esine. Seremonian yksityiskohdat (kuten maalaukset ja astiat) ovat huolellisesti valittuja.
Samurait muodostivat Japanin sotilasluokan. Soturit kehittivät ideamaailman, joka sai vaikutteita shintolaisuudesta, buddhalaisuudesta ja kungfutselaisuuden eettisistä periaatteista. Tämä ideamaailma tiivistettiin bushido-käsitteeseen, joka voidaan kääntää ’soturin tieksi’ ja ’soturin hyveiksi’. Bushido oli samurailuokan käyttäytymiskoodisto. Käsite otettiin käyttöön vasta Tokugawa-kaudella
Samurailuokan identiteetti ja valta-asema perustuivat taistelutaidoille, joiden harjoittelulla oli suuri painoarvo. Samurain koulutuksessa korostettiin myös henkistä ja filosofista puolta, joihin kuului kulttuurin harrastaminen. Soturiluokan kiinnostus kulttuuriin syntyi Kamakura-kaudella
Samurailuokkaa luonnehdittaessa voi esimerkinomaisesti tarkastella yhtä Japanin kuuluisimmista samuraista, Miyamoto Musashia
Kamakura-kauden puolivälistä (noin 1250-luvun lopulta) lähtien Japaniin saapui zen-munkkeja Kiinasta. Zenbuddhalaisuus herätti sotilasluokan kiinnostuksen, koska siinä harjoitettiin itsetuntemusta ja mielen hallintaa. Lisäksi samuraihin vetosivat seremoniallisten toimitusten puuttuminen ja munkkien askeettiset elämäntavat. Samurait tukivat zen-laitosta ja rakennuttivat muun muassa zen-luostareita maan tärkeimpiin keskuksiin. Tämä mahdollisti sen, että munkit pystyivät lisäämään vaikutustaan sotilashallinnon viranomaisiin, sotilasluokkaan ja tavallisiin kansalaisiin. Zeniläisyyden vaikutuksesta sotilasluokkaan kertoo sekin, että ensimmäinen Ashikaga-shogun, Ashikaga Takauji
Zenbuddhalaisuuden on väitetty olleen feodaali-Japanin aikana taistelutaitojen perusta. Se tarjosi metodeja kehittää soturin mieltä, ja erityisen olennainen tässä mielessä on intuitio, jolla koettiin olevan olennainen osa taistelutaidossa ja taistelun voittamisessa. Zeniläisyyden filosofialla voitiin selittää ja oikeuttaa taistelutaitojen käyttöä siitäkin huolimatta, että se ei hyväksynyt elävän olennon surmaamista. Moraalisesti zenbuddhalaisuus nimittäin eräässä mielessä tuki samuraita: kun päätös oli tehty ja tietty suunta otettu, zeniläisen ajattelutavan mukaan ei saanut perääntyä. Tätä käsitystä kuvaa munkki Jyn-menin sanonta: "Kävellessäsi kävele. Istuessasi istu. Ennen kaikkea älä hoipertele." Tämä ajattelutapa vaikutti muun muassa feodaaliaikaisiin
Filosofisesti zen tuki samurailuokkaa myös siten, ettei se tehnyt eroa elämän ja kuoleman välille. Samuraiden ajattelutapaan vetosi zenbuddhalainen yksinkertaisuus ja monimutkaisten filosofisten rakenteiden puuttuminen. Askeettinen oppi ohjasi samuraita ja myös syvensi hänen henkistä elämäänsä. Samurailuokan ja zeniläisyyden läheinen suhde näkyy muun muassa siinä, että samurait vetäytyivät ajoittain luostareihin meditoimaan ja valmistautumaan taistelua varten. Zen-munkit puolestaan opettivat toisinaan sotalordeja ja heidän alaisiaan.
Mielenkiintoista uskonnon, filosofian ja samurailuokan suhteessa on se, että vaikka erilaisilla henkisillä ryhmillä olikin haluja välittää arvomaailmaansa samurailuokalle, ne pystyivät siihen vain vähäisessä määrin. Sen sijaan, että ryhmät olisivat harjoittaneet käännytystyötä, ne pyrkivät muovautumaan samuraiden tarpeisiin. Tämä kertoi samurailuokan vahvasta luonteesta: se ei mukautunut oman kulttuurinsa ulkopuolisiin vaikutteisiin kovin herkästi, vaan otti käyttöönsä ja muokkasi vaikutteita tarpeidensa mukaan.
Miyamoto Musashi antoi bushidon seuraajalle ohjeita, joista löytyy kehotus estetiikan harjoittamiseen ja myös teentaidon periaatteita. Ensinnäkin hän kehotti perehtymään kaikkiin taiteisiin. Toiseksi teeseremonian periaatteita puolestaan lähestyvät Miyamoton ohjeet olla laiminlyömättä pikkuasioitakaan ja olla tekemättä mitään turhaa. Hänen ohjeillaan on kosketuspintaa teeseremoniaan sikäli, että myös seremoniaan kuuluu pikkutarkka säännönmukaisuus ja yksinkertaisuus. Koska samuraille oli alkujaan tyypillistä tietynlainen suorasukaisuus, voidaan olettaa, että osasyynä samuraiden kiinnostukseen teeseremoniaa kohtaan saattoi olla seremonian luonne maallikkorituaalina. Teeseremoniaan ei siis kuulunut esimerkiksi useille uskonnollisille menoille tyypillistä liturgista rakennetta.
Seremonian merkitys samuraille on saanut erilaisia painotuksia kulloisenkin aikakauden mukaan. Kamakura-kaudella samurailuokkaan ja sen hierarkiaan kuului sisäinen tarkkailu: samurait arvioivat toistensa toimintaa mittatikkunaan kunniakas käytös. Asema soturiluokan hierarkiassa riippui samurain käyttäytymisestä ja ominaisuuksista taistelijana. Hänen tuli olla henkisesti vahva, eikä minkäänlaista osoitusta heikkoudesta hyväksytty.
Teeseremonian luonteeseen puolestaan kuului vetäytyminen arkipäivän asioiden ulkopuolelle, ja seremonia oli tilaisuus esteettiseen nautintoon. Seremonian rituaalisuus ja tavat auttoivat osallistujia unohtamaan arkipäiväisyydet ja vapauttivat ajattelemaan muuta. Maallisten asioiden unohtamiseen ohjasi muun muassa tapa, jonka mukaan ennen teehuoneeseen astumista tuli riisua miekkansa ja niiden mukana taistelujen hurjuudet tai hallitushuolet löytääkseen teehuoneesta rauhaa ja ystävyyttä. Koska kahden miekan kanto-oikeus kuului vain samuraille ja miekat olivat osa heidän identiteettiään, sisältyi näiden statussymbolien riisumiseen merkitys siirtymisestä väkivallan maailman ulkopuolelle. Lisäksi statussymboleista luopumiseen kuului tasa-arvoisuus: osanottajien yhteiskunnallisella asemalla ei ollut teeseremoniassa merkitystä ja kaikki olivat samanarvoisia. Rauhanomaisuudestaan huolimatta seremoniassa on kuitenkin piirteitä, jotka ovat liitettävissä bushidoon.
Teeseremonia liittyy myös hyveellisyyden ja herkkien tunteiden kehittämiseen. Tämä aspekti esiintyy Rikyun peruskäsitteessä kunnioitus, joka on yksi hänen kehittämästään neljästä teeseremoniaa määrittelevästä käsitteestä. Hagakure-samuraiteoksessa määritellään teeseremonian pohjimmaiseksi tarkoitukseksi kuuden aistin perustan puhdistamisen. Seremonia tarjoaa kaikille aisteille jotain: Silmille on kuvakäärö ja kukka-asetelma. Hajuaistille on tuoksu, korville kuuman veden ääni ja suulle teen maku. Kun viiden aistin perusta on puhdistunut, puhdistuu mieli itsestään. Seremonia puhdistaa mielen, mikäli mieli on avoin. Herkkien tunteiden jalostamisen ajateltiin kehittävän huomaavaisuutta toisia kohtaan. Teoksessaan Bushido Nitobe Inazo kertoo, että hyvyyttä heikkoja, sorrettuja ja voitettuja kohtaan ylistettiin erityisesti samuraille sopivana hyveenä. Hyveellisten puolien, kuten esimerkiksi hellyyden, säälin ja rakkauden, jalostamiseen käytettiin taiteita. Sotaisuudestaan tunnetun Satsuman läänin soturit harrastivat melankolisten sävelmien soittelua. Tämän ajateltiin lepyttävän tulistuneen mielen ja johdattavan ajatukset pois veren löyhkästä ja taisteluista. Myös runojen kirjoittamista suosittiin, koska senkin nähtiin kehittävän hyveellisiä tunteita.
Rikyu määritteli teeseremonian peruskäsitteeksi myös puhtauden, joka on tärkeä ja leimallinen koko japanilaiselle kulttuurille. Tässä näkyy Japanin kansallisuskonnon, shinton, vaikutus, sillä se painottaa puhtauden tärkeyttä. Shintossa puhtaus oli edellytys jumalten ja ihmisten väliselle yhteydelle ja saastumista aiheuttivat muun muassa veri ja kuolleet. Samurait olivat näin ollen varsin alttiita saastumiselle. Vaikka samurailuokalle olikin tyypillistä piittaamattomuus oman soturikulttuurin ulkopuolisista asioista tiettyyn rajaan asti, lisäsi teeseremonian vetovoimaa siihen kuuluva puhtaus-periaate.
Teeseremonia on yhdistettävissä jossain määrin harageihin, joka merkitsee osapuilleen suomennettuna henkisen voiman keskittämistä. Muun muassa zen-munkki Takuan Soho
Haragein teorialla ja harjoittelulla pyrittiin ratkaisemaan tiettyjä olemassaolon ongelmia. Tarinat kertovat vakuuttavista tuloksista: harageilla selitetään muun muassa zen-munkkien välinpitämättömyys oman kuoleman edessä. Moni munkki kohtasi kuoleman järkähtämättömän tyynesti.
Munkkien elämäntapaan kuuluva rohkeus ja omistautuminen tekivät vaikutuksen samuraihin, koska hänen ammattinsa väkivaltainen luonne vaati jatkuvaa harjoittelua keskittymistaidon parantamiseksi ja sellaisten metodien opiskelua, joilla samurai voisi säilyttää tyyneyden taistelussa. Shimbu ryu -miekkailutyylin perustajan, Adachi Masahiron mukaan samuraiden tuli oppia tekniikkaa, mutta harjoitella myös henkisesti. Henkisen harjoittelun tavoitteena oli kyky säilyttää tyyneys kohdattaessa vihollinen. Samurain tuli toimia taistelutilanteessa samanlaisessa mielentilassa kuin arkipäiväisessä elämässään. Haragei liittyy tasapainon ja harmonian tavoitteluun erilaisissa tilanteissa. Käsite esiintyy toistuvasti eri teorioissa ja harjoitusmuodoissa, joita ovat muun muassa cha no yu, noh-draama ja kabuki-teatteri. Teeseremonia oli samuraille eräs tapa harjoittaa harageita.
Teeseremonia ei siis ollut pelkästään esteettinen harrastus, vaan siinä oli ulottuvuus, jota voitiin käyttää taistelutaidon kehittämisessä. Yhtenä ulottuvuutena oli sekin, että seremonian muodon kauneudesta kilpailtiin. Tämä puoli korostui varsinkin Tokugawa-kaudella, jolloin yhteiskunnalliset olot muuttuivat Japanissa. Tuolloin maassa vallitsi rauhanaika ja samalla muuttui samuraiden toimenkuva. Koska he eivät voineet osoittaa kyvykkyyttään taistelukentillä, heidän oli näytettävä taitonsa hallinnollisissa tehtävissä. Myös hyvistä teeseremoniataidoista tuli keino yletä samuraihierarkiassa ja saavuttaa parempi virka-asema. Teeseremoniasta muodostui eräänlainen veretön taistelukenttä, jolla voitiin osoittaa omaa kyvykkyyttään. Samuraiden sotilaallista taustaa ei unohdettu, vaan soturien henkisistä arvoista ja yhteiskunnallisen aseman ulkoisista merkeistä (kuten samuraimiekoista) tuli symboleja, jotka osoittivat henkilön oikeutta hallita. Painopiste sotataitojen harjoittelusta siirtyi rauhan taitojen harjoittamiseen, ja tämä merkitsi myös erilaisten taidemuotojen harjoittamista.
Käyttäytymisetikettikin liittyi tähän pikkutarkkuuteen. Tokugawa-kaudella shogunin hovissa alkoi kehittyä keisarillisen hovin etikettiä muistuttavia käyttäytymistapoja. Monimutkaisilla menoilla ja etiketillä oli tärkeä tehtävä: niiden harjoittajan ajateltiin jatkuvalla huolellisuudella saavan ruumiinsa ja henkiset kykynsä järjestykseen ja hallintaan. Teeseremonian säännönmukaisuuksien noudattamisen voidaan olettaa toimineen henkisenä harjoitteena samaan tapaan kuin tiukan hovietiketinkin.
Itsehillintä korostui varsinkin, kun samurait tunnettiin äkkipikaisina persoonina. Temperamentti saattoi kuohahtaa oitis, mikäli samurai koki kunniansa tulleen loukatuksi. Tokugawa-kaudella hallinnon intressiksi nousi tämän aggressiivisuuden taltuttaminen. Kaksintaistelujen, jotka saattoivat paisua sukujen välisiksi pienoissodiksi, koettiin uhkaavan hallinnon auktoriteettia ja rikkovan yhteiskuntarauhaa. Samuraiden keskinäisiä kahakoita pyrittiin hillitsemään ankarin rangaistuksin. Teeseremonian merkityksen voi olettaa korostuneen tässä tilanteessa. Rikyun teeseremoniaan liittämä rauhallisuuden peruskäsite toi seremoniaan aspektin, jonka kautta teeseremoniasta tuli harjoitusmenetelmä itsehillinnän kehittämiseen.
Tokugawa-kautta aiemmin samurait olivat löytäneet teeseremonialle vähemmän yleviä ja henkisiä tarkoitusperiä. Toyotomi Hideyoshi
Tarkalleen ottaen Toyotomi ei ollut ensimmäinen, joka valjasti teeseremonian omien valtapyrkimystensä käyttöön. Häntä aikaisemmin oli Oda Nobunaga käyttänyt teetä politiikan teon välineenä. Hänelle seremonia oli mahdollisuus luoda ja vahvistaa poliittisia suhteita ja olla kanssakäymisissä henkilöiden kanssa, jotka eivät kuuluneet sotilasluokkaan. Teeseremoniaan kuului tällöin vaikutusvaltaisuuden ja varakkuuden osoittaminen: saapuessaan Kiotoon tapaamaan Oda Nobunagaa tämän vasalli osoitti voimaansa ja vaurauttaan muun muassa tuomalla mukanaan erittäin arvokkaita teevälineitä. Seremonian merkitykset ja tavoitteet saattoivat siis olla varsin materialistisia ainakin Japanin yhteiskunnallisen hierarkian ylätasoilla.
Seremonioita käytettiin myös verisiin juonitteluihin: sekä Oda Nobunagan että Katoo Kiyomasan kerrotaan suunnitelleen teettävänsä salamurhan teeseremonian aikana. Nobunaga suunnitteli Inaba Ittetsun murhaamista, mutta Inaban laadittua vaikuttavan runon Nobunaga tuli toisiin ajatuksiin, perui salamurhan ja pyysi anteeksi Inabalta. Katoon kohteena oli seremoniaa johtanut teemestari, jonka Katoo suunnitteli surmaavansa sopivan tilaisuuden tullen uhrin ollessa syventyneenä seremoniaan. Tarinan mukaan Katoo ei kuitenkaan löytänyt sopivaa hetkeä yllättää teemestaria. Teeseremonian varsinainen luonne oli ehdottoman väkivallaton, mutta seremonian suorittamiseen kuului henkinen valppaus, joka oli sovellettavissa taistelutaitoihinkin: vaikka teemestari valmisti vain teetä eikä odottanut miekka kädessä hyökkäystä, samurai ei kyennyt yllättämään häntä.
Japanilaista kulttuuria esittelevissä teoksissa samuraiden määritellään usein harjoittavan teeseremoniaa siksi, koska he halusivat irrottautua hetkeksi väkivallan kyllästämästä arjestaan. Teeseremonian funktion voidaan kuitenkin nähdä muuttuvan aikakausien ja yhteiskuntaolojen myötä: samurailuokalle teeseremonialla oli erilaisia tehtäviä, jotka ulottuivat ylevistä henkisistä tarkoitusperistä varsin raadolliseen politikointiin asti.
Kaoottisina sota-aikoina seremonia oli vastapaino tappamiselle, mutta vaikka teeseremonia olikin näennäisen etäällä tappamisen taidoista, sillä oli yhteys taistelutaitoihin esimerkiksi haragei-harjoitteena. Teeseremonia oli henkinen harjoitusmuoto, jolla samurai saattoi hioa malttiaan ja kehittää pehmeää puoltaan, samurain moraalia. Rauhallisella Tokugawa-kaudella tämä oli tärkeä asia hallinnolle, joka halusi vakauttaa valtaansa. Teeseremonia oli eräs keino, jota käytettiin poliittisessa valtataistelussa: hallitsija esimerkiksi kilpailutti sillä vasalleja keskenään.
Tokugawa-kaudella teeseremoniasta kehittyi myös ajanviete, joka korvasi taistelutaitojen näyttötarpeen. Perinteisesti samurait saavuttivat korkean ja arvostetun asemansa sotataidoillaan. Taistelutaidot olivat myös oikeutus samurailuokkaan kuulumiselle. Koska rauhanaikana omaa kyvykkyyttään ei voitu osoittaa taistelukentällä, korvasi teeseremonia osittain tämän tarpeen. Samurain arvo yhteiskuntaluokkansa hierarkiassa määrittyi osaksi sen mukaan, kuinka taitava hän oli teeseremoniassa. Estetiikkaa ei luonnollisesti sovi unohtaa. Teeseremoniaan on liittynyt olennaisesti esteettinen nautinto, jolla on merkittävä osa japanilaisessa kulttuurissa ylipäänsä. Taide on japanilaisille tärkeä ja teeseremonia on eräs taidemuoto, joka tyydyttää tätä tarvetta.
Teeseremonian suosio selittyy osaltaan zenbuddhalaisuuden saaman vankan yhteiskunnallisen aseman kautta. Zeniläisyyden vaikutus yhteiskuntaan kasvoi, koska siitä tuli osa samuraikulttuuria ja se sai tukea lopulta valtaanpäässeeltä samurailuokalta. Muun muassa tämän tuen avulla zeniläisyys vahvisti asemiaan ja lisäsi vaikutusvaltaansa yhteiskunnassa. Näin se osaltaan pääsi esimerkiksi vaikuttamaan juuri teeseremonian suosioon.
Biographical Dictionary of Japanese History (ed. by Seiichi Iwao, 1982). International Society for Educational Information, Tokyo.
Day, Stacey B. – Inokuchi, Kiyoshi (1994). The Wisdom of Hagakure. Way of the Samurai of Saga Domain. Hagakure Society, Saga.
Eisenstadt, S. N. (1996). Japanese Civilization. A Comparative View. The University of Chicago Press, Chicago, Ill.
Guth, Christine (1996). Art of Edo Japan. The Artist and the City
Ikegami, Eiko (1995). The Taming of the Samurai: Honorific Individualism and the Making of Modern Japan. Harvard University Press, Cambridge (Mass.).
Ishizawa, Masao – Suganuma, Teizo – Tanaka, Ichimatsu – Yamada, Chisaburo – Yamane, Yuzo – Yonezawa, Yoshiko – Yoshikawa, Itsuji (1982). The Heritage of Japanese Art.
Japanin kulttuuri (1994). Toim. Olavi K. Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen & Ilmari Vesterinen. Otava, Helsinki.
Klemola, Timo (1988). Karate-do. Budon filosofiaa. Tammi, Helsinki.
Lamers, Jeroen P. (2000). Japonius Tyrannius. The Japanese Warlord Oda Nobunaga Reconsidered. Hotei, cop., Leiden.
Lompolo, Juhani (2001). Samurai-sankarit. Japanin klassillisia sankaritarinoita ensi kertaa suomeksi. Orienta, Rauma.
Miyamoto, Musashi (1995). Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys. Suomentanut Samppa Lahdenperä. Otava, Helsinki.
Nitobe, Inazo (1942). Bushido. Japanin sielu – esitys japanilaisten ajattelusta. WSOY, Porvoo.
Okakura, Kakuzo (1989). The Book of Tea. Kodansha, Tokyo.
Ratti, Oscar – Westbrook, Adele (1999). Secrets of the Samurai. The Martial Arts of Feudal Japan. Ninth edition. Tuttle Publishing, Massachusetts.
Sansom, G. B. (1981) Japan. A Short Cultural History. Tuttle, Tokyo.
Seal, F. W. The Tea Ceremony. A Brief History. http://www.samurai-archives.com/ (Luettu 16.1.2004)
Tanaka, Seno (1998). The Tea Ceremony. Kodansha International, Tokyo.
Turnbull, S. R. (1979). The Samurai. A Military History. Osprey Publishing, London.
Watts, Alan W. (1997). Zen. Otava, Helsinki.
Zen in China, Japan, East Asian Art. Papers of the International Symposium on Zen, Zürich University,
Harukaze, numero 2 (10.2.2004). Japani-opintojen verkkojulkaisu. Oulun yliopiston historian laitos. Petri Tonteri, Samurailuokan suhteesta teeseremoniaan.
|
|