Perämeren tutkimusasema

Perämeren tutkimusasemalla on kenttäasema Iin Ulkokrunnissa.  Asema aloitti toimintansa Ulkokrunnissa 1962 entisen luotsiaseman tiloissa Krunnien biologisen aseman nimellä. Vuonna 1970 se sai käyttöönsä myös entisen luotsiaseman tilat Hailuodon Marjaniemestä.

Asema on luopunut Hailuodon majoitustoiminnasta vuonna 2007 sekä toimistosta siellä vuonna 2009.

Perämeren tutkimusasema kuuluu Suomen biologisten tutkimusasemien verkostoon: www.researchstations.fi

 

Toiminta

Näytteenotto

Perämeren tutkimusasema käyttää ainoastaan ISO 17024 standardin mukaan sertifioituja näytteenottajia.

Perämeren tutkimusasema kuuluu pitkäaikaisen ekologisen ja sosioekologisen tutkimuksen Fin LTSER-verkostoon

Aseman henkilökunta vastaa merkittävästä osasta Perämeren avomerialueen seurantadatan hankinnasta.

Näytesarjojen ajoituksessa ja hankinnassa teemme tiivistä yhteistyötä tutkimusasema verkoston sekä Ilmatieteen laitoksen Merentutkimus-jaoksen kanssa.

Tutkimuksissa avustaminen

Kenttäasemalta käsin tehdään selvityksiä erittäin uhanalaisen merikutuisen harjuksen olemassaolon turvaamiseksi.

Kenttäasema toimii tukikohtana myös Rannikko-Life -hankkeelle, sekä Escape Life -hankkeessa siirtoistutettujen äärimmäisen uhanalaisten kasvien menestystä seuraaville tutkijoille.

Ulkokrunni

Ulkokrunnin kenttäaseman ympäristöä hallitsee itä-länsisuuntainen harju, eteläpuolella on laaja lehtoalue.

Saari on vain noin 600 vuoden ikäinen.

Saaren pinta-ala on n. 200 ha, mitat pohjois-etelä suunnassa n. 2 km ja länsi-itä suunnassa n. 1,5 km.

Picture by Suvi Saarnio
Picture by Suvi Saarnio