Yhdessä enemmän ilmastonmuutoksen eteen

Siirryin professori Rauli Sventon eläköityessä BCDC Energian kipparin paikalle. Tehtävä on samaan aikaan sekä haasteellinen että miellyttävä. Minulla on ollut ilo toimia läheisessä yhteistyössä Raulin kanssa 27 vuotta; ensin perustutkinto-oppilaana, sitten tohtoriopiskelijana ja väitöksen jälkeen kollegana. Voin vilpittömästi todeta, että akateemisesta työskentelystä ja siinä maailmassa toimimisesta en ole oppinut keneltäkään muulta niin paljon kuin Raulilta.

Tämän tarinan otsikolla viittaankin siihen, että BCDC Energian johtoon siirryttyäni on kullanarvoista, että voin pyytää tarvittaessa tukea Raulilta – eli jos minulla ei ole jossakussa tehtävässä riittävästi kokemusta, saan lainata sitä häneltä.

Maailma on tullut ihmiskunnan historiassa uudenlaiseen aikaan. Kolme viimeisintä IPCC:n raporttia korostavat sitä, miten paljon pienemmiksi ilmastonmuutoksen haitat jäävät, jos onnistumme saamaan pidettyä muutoksen puolessatoista asteessa kahden asteen sijaan. Meidän tutkijoiden yhteinen viesti on, että seuraavat 10–12 vuotta ovat tässä taistelussa ratkaisevat.

Puolentoista asteen tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeää, että päästöjä vähennetään voimakkaasti, mutta samalla pidetään huolta hiilen sitomisesta luonnon nieluilla sekä hiilidioksidin talteenotolla.

Energiasektorilla on ratkaiseva asema päästöjen vähentämisessä. Vuonna 2018 Suomen kokonaispäästöt olivat 56,5 miljoonaa tonnia (Mt). Energiasektori aiheuttaa näistä noin 40 Mt.

Päästöjen pikaiseksi minimoimiseksi tarvitaan ymmärrystä taloudesta, ihmisistä, ilmastosta ja digitalisaatiosta. Energiasektorin päästöttömyys toteutuu tehokkaasti yhdistämällä eri tieteenalojen ja toimijoiden erityisosaamista ja siirtymällä osa-optimoinnista kokonaisoptimointiin. Näin on myös BCDC Energiassa.

BCDC-hanke on siirtymässä STN-projektina kohti viimeistä toimintavuottaan. Tämä vaihe on haastava, mutta ennen kaikkea mielenkiintoinen ja innostava. Viimeisen vuoden aikana haluamme uuden luomisen lisäksi tarttua haasteeseen viedä monitieteisyyttä ja tieteidenvälisyyttä yhä pidemmälle. Tartumme haasteeseen hyödyntämällä hankkeessa mukanaolevien tieteenalojen asiantuntemusta yhdessä – yhä konkreettisemmin.

Järjestimme lokakuussa BCDC-tutkijoiden työpajan, jonka teemana oli tutkimustulosten konkretisoiminen. Työpajassa sovimme hankkeen viimeisen vuoden tavoitteista ja tutkijoiden yhä läheisemmästä yhteistyöstä. Rakennamme yhdessä tietovirtojen tehokkaaseen hallintaan keskittyvän demonstraation, jonka alustana toimii Oulun yliopiston kampus sekä kampukselle parhaillaan asennettavat aurinkopaneelit. Paneelien tuotanto- ja kulutustietoja yhdistetään kampusalueen 5G-verkkoa hyödyntämällä.

Toinen konkreettinen tekemisemme keskittyy sähkönkulutuksen vertailutyökalun laatimiseen kuluttajia varten. Työkalun avulla kuluttajien on mahdollista seurata sekä omaa että muiden kaltaistensa kulutuskäyttäytymistä.

Kolmannessa yhteisessä tehtävässämme paneudumme kotitaloussektorin tuottamien kulutus- ja pientuotantotietojen ympärille. Yksittäisten tavoitteiden sijaan kattavampana tavoitteemme on aikasarjojen avulla osoittaa taloudelliset ja ympäristölliset hyödyt kulutuksen ja aurinkosähkön tuotannon koordinoidusta hallinnasta osaoptimoinnin sijaan.

Olen todella kiitollinen, kun saan viettää seuraavan vuoden näiden tutkimuskysymysten ja BCDC Energian loistavan tiimin parissa.

Maria Kopsakangas-Savolainen
Maria.Kopsakangas-Savolainen(a)ymparisto.fi
 

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Kopsakangas-Savolainen johtaa BCDC Energia -tutkimushanketta.

 

 

Yhdessä, tieteidenvälisesti, voidaan tehdä enemmän myös ilmastonmuutoksen eteen. Professori emeritus Rauli Sventon (oik.) johtajakauden jälkeen BCDC Energian luotsaajana jatkaa tutkimusprofessori Maria Kopsakangas-Savolainen. Kuva: Kaisa Ikonen.

Artikkeli on julkaistu BCDC Energian tarina -sarjan 14. osana BCDC-hankkeen verkkosivuilla 25.11.2019.

 

 

Last updated: 26.11.2019

Comments

Climate change is an international conspiracy by the left to transfer trillions of dollars to establish a new socialist world order. It's additionally a worldwide scam by those on the right to make the rich even richer.

How to get your ex husband/Boyfriend back "I suggest you read my testimony"and his result is 100% guarantee. I'm Tracy Mattingly from united state. I'm so excited my husband is back after he left me for another woman. My husband was having an affair with a co-worker and i love my husband so much but he was cheating on me with his co-worker and this girl i think use witchcraft or black magic on my husband to make him hate me and this was so critical and uncalled-for, I cry all day and night for God to send me a helper to bring back my boyfriend! I was really upset and i needed help, so i searched for help online and I came across a website that suggested that Dr Unity can help get ex-boyfriend back fast. So, I felt I should give him a try. I contacted him and he told me what to do and i did it, then he did a love spell for me. 11hours later, my husband really called me and told me that he miss me so much, Oh My God! i was so happy, and today i am happy with my man again and we are joyfully living together and i thank the powerful spell caster Dr.Unity, he is so powerful and i decided to share my story on the here. if you are here and your Lover is turning you down, or your husband moved to another woman, do not cry anymore, contact Dr.Unity for help now..Here’s his contact,Email him at: Unityspelltemple@gmail.com or Call/WhatsApp him: +2348055361568 ,website:https://drunity.simplesite.com

Add new comment