Sähkötaloudesta ratkaisu päästöjen hillintään

Kaksi viimeisintä IPCC:n raporttia nostavat esiin ilmastonmuutoksen hillitsemisen suuret haasteet. Kasvihuonekaasupäästöjä on saatava alas hyvin nopeasti. Tehtävä on vaikea, mutta ei mahdoton. Avainasemassa ovat energiasektori ja sen murros. Energiantuotannosta on pikaisesti tehtävä sekä fossiilivapaa että hiilineutraali. Päästötöntä energiaa – erityisesti aurinko- ja tuulivoimaa – on saatavilla maailmanlaajuisesti runsaasti. Haasteena on sen valjastaminen tehokkaaseen käyttöön. Käytännössä tämä vaatii yhteiskuntien siirtymistä kohti sähkötaloutta.

Nykypäivän sähkönkulutuksen lisäksi lämmitys, jäähdytys ja liikenne sekä teollisuusprosessit on saatava hyödyntämään sähköä perinteisten teknologioiden ja energialähteiden sijaan. Tuotteena sähkö eroaa kuitenkin olennaisesti useimmista muista tuotteista, sillä sen kulutuksen ja tuotannon on oltava reaaliaikaisesti tasapainossa. Sähkönkulutuksen joustavuutta vaaditaankin samanaikaisesti esimerkiksi power-to-x- ja erilaisten varastointiteknologioiden kehittämisen rinnalla. Useiden tutkimusten mukaan sähkön kulutukseen liittyvää hyödyntämätöntä joustopotentiaalia on tarjolla runsaasti. On esimerkiksi mahdollista siirtää paljon sähköä kuluttavia toimintoja ajankohtiin, jolloin päästötöntä sähköä on runsaasti saatavilla sekä hyödyntää rakennusten luontaista lämmön varastointikykyä nykyistä tehokkaammin.

Miten tämä joustopotentiaali aktivoidaan käyttöön? BCDC Energia -hankkeen tuoreen tutkimuksen mukaan kuluttajat ovat yhä valmiimpia ottamaan käyttöön sähkön- ja lämmönkulutuksen automaattista ja älykästä ohjausta. Ohjauksen tulee kuitenkin olla yksittäiselle kuluttajalle sekä vaivatonta että asumismukavuuden takaavaa. Sähköjärjestelmän näkökulmasta on kannattavaa, että aggregaattori eli pienkulutusta ja -tuotantoa yhdistävä toimija kytkee yksittäisten kotitalouksien tarjoamaa joustopotentiaalia suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Näin joustopotentiaalia saadaan hyödynnettyä optimaalisesti sekä systeemin taloudellisen tehokkuuden että päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Vaikka yksittäisen kotitalouden kulutuksen ohjauksen ja aggregoinnin teknologiaa on jo markkinoilla, on uusille teknologisille innovaatioille selkeää tilausta. Myös näiden tuotteiden kattavampi konseptointi digitaalisiksi kokonaispalveluiksi edistäisi joustopotentiaalin aktivoimista.  

Yksi sähkötalouden teknologinen haaste liittyy valtaviin informaatiovirtoihin, joiden täytyy liikkua reaaliajassa. Tuuleen ja aurinkoon perustuvassa eli sääriippuvaisessa tuotantojärjestelmässä tuotannon ajallinen vaihtelu on suurta ja siihen liittyy epävarmuutta. Kun vaihtelevaan tuotantoon yhdistetään sekä tuotannon hajauttaminen että kulutuksen ajallinen vaihtelevuus ja epävarmuus, kasvaa myös järjestelmän ylläpidon ja optimoinnin informaatiovirrat valtavasti. Informaation hallitsemiseen tarvitaan uusia teknologisia läpimurtoja, joita BCDC pyrkii tekemään muun muassa 5G-teknologian avulla.

Suomesta löytyy digitaalisen teknologian ja langattoman viestinnän eturintaman osaamista. Nopeasti etenemällä Suomella on mahdollisuus saavuttaa samanaikaisesti kotimaan ilmastopoliittiset tavoitteet, osallistua merkittävästi kansainvälisten haasteiden ratkaisuun sekä hyötyä taloudellisesti. Siirtyminen globaaliin sähkötalouteen onkin Suomelle win-win-win-tilanne. Osaammeko tarttua tähän?

Kuvituskuva: Pixabay

Suomen ilmastopaneelin varapuheenjohtaja Maria Kopsakangas-Savolainen on BCDC Energia -tutkimushankkeen uusi johtaja. Kopsakangas-Savolainen työskentelee Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tutkimusprofessorina.

 

 

 

Blogiartikkeli on julkaistu 26.9.2019 Strategisen tutkimuksen verkkosivuilla. STN-blogeissa strategisen tutkimuksen ohjelmissa työskentelevät tutkijat ja ohjelmajohtajat kirjoittavat ajankohtaisista tutkimusaiheistaan, tutkimustiedon hyödyntämisestä ja vuorovaikutuksesta sekä tutkimuksen tarjoamista ratkaisuista yhteiskunnan polttaviin kysymyksiin. Kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan.

 

 

 

 

Last updated: 27.9.2019

Comments

I am very thankfull to you for sharing this fantastic article , I appereciate your work .

I am very happy after reading this amazing article , every thing is clear .

I am very happy after reading this amazing article , every thing is clear .

It is very fantastic article , Thanks for sharing .

I am very happy after reading this amazing article , every thing is clear .

I am very happy after reading this amazing article , every thing is clear .

I read your article every thing is clear , Thanks for sharing.

I read your article every thing is clear , Thanks for sharing.

wow i want give you some advise add some infographics and enhance UI

I love Your Content

how to do write you make blog about this topic Pest Control Services in Karachi

Hello Give SOme Tip for seo

, we tend to square measure capable of delivering quality assignment help USA facilitate you.

Assignment Help by knowledgeable and experienced writers work like magic. When you have doubts about your assignment writing or anything, talk to experts of myassignmenthelpnow. Get an instant and quick help at reasonable price.

Have you checked out the best triple constraint model yet? Go to total assignment help to use our new online triple constraint model for free!

I really liked your blog. Our writers offer the best homework help to students with their projects. You can find solutions for all your homework problems with Best Tutors.

These tips are very useful for us and through these tips we can improve our electricity power. These tips are very beneficial for us.

Thanks for sharing this post! We are the best in law assignment help and students stuck in their assignment so don’t worry we are available 24/7. Take best help with our high qualified experts.

Nice post! Fullhomeworkhelp is the best online assignment service provider organization.

I love the efforts you have put in this, thanks for all the great blog posts. Assignment experts provide you essay writing services in Australia at very affordable prices. Get the best writing help from our assignment’s specialists’ team.

Thank you so much for sharing this wonderful post. Australia Best Tutors provide online assignments according to students' needs.

If you don’t have sufficient time to write your assignment, place order for assignment help services in Kuwait. Connect with professional academic writers using the services of assignment writing help even in your budget.

Thanks for sharing your informative post for college students. Are you need essay help services in Australia? contact with our experts. we comprise of a special team of experts to resolve all your essay writing issues. our team of writers is ready to guide you students with impeccable assignments in line with the university requirements and professors guidelines.

I am very happy after reading this amazing article and more effective for college students.

We help you to stay at the top of the class with assignment help. The reason we have been the go to place for psychology writing service is our pool of finest assignment writing experts from Australia for all academic assignments. Our assignment helper have great writing skills and run a comprehensive assignment check to provide you with a custom online assignment. Our sasignment writers are best academic experts.

Thank you, Maria, for sharing this informative blog. With this blog, the student can easily improve your knowledge and skill in an electricity economy. If anyone wants to get help related to your essay writing help then contact My assignment tutors.

Inconvenience in tabs causing Cash App transfer failed? Call uphold group for help. The tabs are liable for permitting you to do activities in the application. In the event that you can't utilize the tabs because of some glitch and that is bringing about Cash App transfer failed, at that point you can get help from the tech help recordings on Youtube or you can get in contact with the tech consultancy locales. Notwithstanding that, you can likewise call the assistance group to get the issue settled. https://www.apple-supportphonenumber.com/blog/why-is-my-cash-app-payment-failing

Can't contact Cash App help group for fixing mistake in interface? Contact client care. Here and there you may wind up in a circumstance wherein you can't contact the Cash App help group for settling the issue in the interface. All things considered, you can generally utilize the assistance from the client care by dialing the helpline number and addressing the delegate. You can likewise utilize the assistance of the help destinations to make you investigate arrangements. https://www.onlinesupportphonenumber.com/cash-app-support/

* Beautiful traditional Jute and Cotton Rug/Carpet. * Braided on traditional hand looms from India. * It is reversible and can be used from both sides. * Each piece is unique and made by hand on a loom, using threads of knitted or woven cotton. * This rug is very Eco-friendly with a very low carbon foot print. * Colorful braided round rag rug. * This mat is made from recycled fabric and jute, hand braided and then stitched together in circle as symbol of infinity. * Ideal as accent rug or meditation mat, allowing all colors to match surrounding area.

I am really very happy to visit your blog. Now I am found which I actually want. Thanks a lot for sharing a piece of wonderful information which I am looking for a longer period of time.

Add new comment