tieteidenvälisyys

16.12.2019 blog

Leikkiä Exceleillä – terminologiatyöllä kohti energiayhteisöjä

Keskustelu ei riitä. Tieteidenvälisen tiedon luominen vaatii myös keinoja työskennellä yhdessä tarkkojen käsitteiden kanssa. Vaikka BCDC-tutkimusyhteisömme viiden tieteenalan tutkijoiden tutkimusaiheet pyörivät uusiutuvien energialähteiden, -markkinoiden ja -teknologioiden ympärillä, yhteistä kieltä on välillä töisevää löytää.
12.06.2018 blog

Mitä mieltä on tieteidenvälisyydessä

Tieteidenvälisyys on muodikasta sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Aikamme himoituinta ERC-tutkimusrahoitusta (European Research Council) on turha odottaa, jos ei kykene osoittamaan projektin tieteidenvälistä potentiaalia. Oulun yliopistossa tieteidenvälisyyttä haetaan mm. monitieteisten fokusinstituuttien avulla, joissa ovat edustettuina useimmat yliopiston tutkimusalat. Toivottavaa on lisäksi, että yhteistyö ei jäisi vaikkapa eri teknisten alojen tai ihmistieteiden sisäiseksi, vaan se olisi nämäkin raja-aidat ylittävää.
11.05.2017 blog

Monitieteisestä tutkimuksesta tieteidenväliseksi terminologiaksi

Blogiartikkeli on julkaistu ensimmäistä kertaa Helsingin yliopiston Tieteen termipankin blogissa 3.4.2017.