Tutkimus

21.05.2019 blog

Kasvatustiede on tärkeämpää kuin moni tulee ajatelleeksi - kasvatuksessa on kyse koko elämänmuotomme edellytyksistä

”Helpottavaa jäädä eläkkeelle, olen väsynyt tappelemaan psykologien kanssa resursseista!” Näin totesi eräs eurooppalainen kollegani, kasvatusfilosofi, joka on uransa aikana hankkinut runsaasti tutkimusrahoitusta. Hän on myös yksi aikamme viitatuimmista kasvatusfilosofeista. Hän on kirjoittanut ”psykologisoinnin” vaaroista kasvatusajattelussa ja korostanut, että kasvatusta tulisi tarkastella yhteiskunnallisten, historiallisten ja kulttuuristen rakenteiden näkökulmasta.
28.03.2019 blog

Tutkimusrahoituksen hakemisessa korostuvat viestintä- ja vuorovaikutustaidot

Tutkijat käyttävät liian suuren osan työajastaan rahoitushakemusten kirjoittamiseen, siitä koko tiedemaailma on varmasti yhtä mieltä. Mutta koska rahoitushakemusten kirjoittaminen on keskeinen osa tutkijan työtä, siihen ei kannattaa suhtautua välttämättömänä pahana, vaan tärkeänä osana omaa tekemistä, josta kannattaa ottaa kaikki irti.
22.01.2019 blog

Yliopistojen kansainvälisyyden merkitystä on vaikea yliarvioida

Kansainvälisyys on yliopistolle niin tärkeä laadun varmistuksen työkalu, että sitä on alettu pitää lähes itseisarvona. Yliopistojen kansainvälisyydellä on laadun lisäksi monia merkittäviä yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.
09.01.2018 blog

Vahvalla koulutuksella, tutkimuksella ja yhteistyöllä pärjäämme myös seuraavat 100 vuotta

Runsaassa sadassa vuodessa olemme yhdessä rakentaneet Suomesta yhden maailman kilpailukykyisimmistä maista. Meidät tunnetaan maailmalla edistyksellisenä demokraattisena valtiona, jossa instituutioihin ja viranomaisiin voi luottaa. Suomi on maailman vakain valtio, maailman turvallisin maa, meillä on maailman paras hallinto ja riippumattomin oikeuslaitos. Suomi on maailman viidenneksi onnellisin ja toiseksi tasa-arvoisin maa. Tästä kaikesta saamme pohjimmiltaan kiittää sivistystä, joka on luotu maantieteellisesti kattavan jatkuvasti parannetun tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän kautta.
29.12.2016 blog

Kohti yhteistä tutkimuksen ja koulutuksen visiota

Korkeakoulujärjestelmä on tällä hallituskaudella voimakkaan rakenteellisen kehittämisen kohteena. Kehittämiselle on kaivattu yli hallituskausien ulottuvaa visiota, joka ohjaisi työtä  pidemmällä aikajänteellä ja lisäisi laajempaa ymmärrystä yhteisistä tavoitteista. Yhteinen näkemys tulevaisuudesta myös nopeuttaisi rakenteellista kehitystä.
01.12.2016 blog

Vaikea matka tilivirastosta julkisoikeudelliseksi yliopistoksi

Yliopistoja koskeva lainsäädäntö muuttui vuoden 2010 alusta alkaen. Uudistuksella pyrittiin antamaan yliopistoille aiempaa paremmat toimintaedellytykset. Uuden lain myötä yliopistot pystyvät paremmin reagoimaan toimintaympäristön muutoksiin, monipuolistamaan rahoituspohjaansa, kilpailemaan kansainvälisestä tutkimusrahoituksesta, tekemään yhteistyötä ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, kohdentamaan resursseja huippututkimukseen ja strategisiin painoaloihinsa sekä vahvistamaan tutkimus- ja opetustoimintansa laatua.
06.09.2016 blog

Rehtorin blogi: Tutkimuksen ja koulutuksen kampusrakenteella on merkitystä

Kansallinen kilpailu koulutuksessa ja tutkimuksessa on kääntymässä kansainväliseksi kilpailuksi paikasta auringossa. Koulutuksen digitalisaation ja etäopetuksen kehittyessä kilpailukenttä muuttuu. Kenties tulevaisuudessa koulutusta kootaan yhä useammin monista korkeakouluista ympäri maailmaa. Tutkimuksessa työ tapahtuu yhä useammin eri organisaatioiden kansainvälisissä yhteishankkeissa ja hajautetuissa virtuaalitiimeissä. Parhaisiin verkostoihin mukaan pääsy edellyttää kansainvälisesti osoitettua suorituskykyä ja huipputason tutkimusympäristöjä.
20.04.2016 blog

YLIOPISTOJEN TUOTTAMA HYÖTY KOROSTUU RAHOITUKSEN MURROKSESSA

Yliopistoihin sitoutuu merkittävä määrä kansallista osaamispääomaa. Osaamispääoma on omaisuutta, jota voidaan tarkastella sen kartuttamisen tai hyödyntämisen lähtökohdasta.