Menneisyyden todellisuus lisääntyy tulevaisuudessa -blogiteksti Jouni-Matti Kuukkanen

Menneisyyden todellisuus lisääntyy tulevaisuudessa

Joulu meni jo aikapäiviä sitten, mutta en saa mielestäni piparkakkumuotteja. Mielenkiintoista niissä on se, että vaikka muotoja on monenlaisia, makuun ne eivät vaikuta. Possun-, ukon-, akan- ja sydämenmuotoinen piparkakku maistuu ihan samalta.

Uudistuksissa muodon ja sisällön suhde on usein sama kuin piparkakkutaikinan ja -muottien. Muoto ei vaikuta sisältöön, vaan sama sisältö voidaan leikata tai tarjoilla eri tavoin. Paperisen sanomalehden digitaalinen versio ei muuta kirjoitettua sanaa, vaikka erilaiset jutusta toiseen hyppäämisen mahdollistavat hyperlinkit muuttavatkin lukukokemusta. Tämä lainalaisuus ei kuitenkaan säily aina muuttumattomana. Uusien teknologioiden mahdollistamat historian kuvaamistavat eivät jää vain muodon tasolle, vaan esittäminen vaikuttaa esitettävään sisältöön.

Ajattele lukevasi tekstiä kauan sitten tuhoutuneesta kirkosta. Hyvä kirjoitus tuo ilmi monenlaista informaatiota vaikkapa kirkon sisäisestä interiööristä ja ulkomuodosta. Ehkä se kuvailee värejä, kokoa ja rakennusmateriaaleja. Loistava kirjallinen esitys tarjoaa niin elävän kuvauksen, että lukija saattaa ryhtyä jopa kuvittelemaan itsensä monta sataa vuotta sitten tauonneeseen messuun.  

Kuvittele nyt astuvasi kyseiseen kirkkoon ikään kuin olisit aikamatkalla useamman sadan vuoden päässä. Kokemus on tilallinen eli olet tilassa, jossa on mahdollista kääntyä 360 astetta ja katsella kirkon seinäpanelointia, lasimaalauksia tai saarnastuolia, ja kuulla vaikkapa veisuuta. On jopa todennäköistä, että sijoitat itsesi vieläkin vahvemmin tuohon miljööseen.  

Turun yliopistossa tarkastetusta Lauri Viinikkalan väitöskirjasta Digitaalisia valheita vai historiallista tietoa? selviää, että esimerkiksi 1600-luvun puolivälissä puretun Pyhän Maarian kirkon päälle on luotu digitaalinen rekonstruktio, mikä mahdollistaa satoja vuosia sitten tuhoutuneen kirkon ihastelun sen alkuperäisellä paikalla. Toinen vastaavanlainen esimerkki on kolmiulotteisina näkyvien 1800-luvun historiallisten ja fiktiivisten hahmojen lisääminen Mannerheimin suvulle kuuluneeseen Louhisaaren kartanoon siten, että heidän tapaamisensa onnistuu tabletin välityksellä alkuperäisessä ympäristössä.

Historiaa kuvaava teksti kulkee tyypillisesti vain yhteen suuntaan ja useimmiten ajassa kronologisesti edeten. Usein tätä kirjallista ja kielellistä muotoa nimitetään narratiiviksi. Digitaalisin keinoin parannelluissa lisätyn todellisuuden muodoissa menneisyys muuttuu sen sijaan, ainakin tulevaisuuden suunnitelmissa, kolmiulotteiseksi, jossa voi kävellä ja jota voi haistaa, koskettaa sekä kuulla. Siirtyminen menneisyyden kielellisestä ei-kielelliseen esittämistapaan muuttaa sisällön. Historian kuvaamisen sijaan tulisikin puhua sen kokemisesta.

Lisätyn todellisuuden tutkijat ja tuottajat puhuvat innostuneesti teknologisten innovaatioiden mahdollistamasta moniaistillisuudesta ja jopa kehollisuudesta. Sijoita itsesi torille menneisyydessä sen sijaan, että lukisit siitä. Ympärilläsi on kokonainen historiallinen maailma. On mahdollista mennä eteen- tai taaksepäin, kohdistaa katse horisonttiin tai katukivien yksityiskohtiin, puhua tai vain katsella. Kielen avulla voidaan sanoa paljon, mutta se jättää aistillisuuden eli hajut, maut, äänet ja käsin tuntemisen esityksen ulkopuolelle.

Kokemuksellisuutta voidaan myös liioitella, kuten uutisoinnissa, että Kansallismuseossa yleisö voi kokea vuoden 1863 valtiopäivät. Aikakonetta sentään ei ole vielä keksitty. Missään historiallisessa esimerkissä ei ole tietenkään kyse siirtymisestä satojen vuosien päähän, vaan niin sanotun lisätyn tai yhdistetyn todellisuuden lupauksesta, jossa erilaisin digitaalisin keinoin haetaan aidompaa yhteyttä menneisyyteen. Historiallinen, ”genealoginen”, autenttisuus voi olla rajoittunut raunioihin, ja teknologian avulla näkyväksi tuotetun vastaavuudellisen autenttisuuden saavuttaminen riippuu muulla tavoin tuotetusta tutkimustiedosta.

Pohjoissuomalaisittain onnellista on se, että ei tarvitse turvautua virtuaalisiin konsteihin ymmärtääkseen paremmin ihmisen ja digitaalisten teknologioiden vuorovaikutusta. Digitalisaation ihmislähtöisyyttä, tai sen puutetta, tutkitaan ihan lokaalisti Oulun yliopiston tutkimushankkeessa GenZ:ssä. Uusien medioiden historian esittämiselle asettamasta haasteesta on myös syntymässä väitöskirja tieteiden ja aatteiden historian oppiaineessa.

Historianfilosofisesti kutkuttavaa on se, että lisätty todellisuus tuottaa ikään kuin kokonaisen historiallisen maailman. Kun kielen kautta esitetyllä narratiivilla on kulku ja suunta, historiallinen maailma vain on. Kulku siinä voi ainakin periaatteessa olla monisuuntaista ja kehollista kokijan valinnoista riippuen.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 19.2.2019

Last updated: 19.3.2019

Add new comment