Mikset käyttäisi naapurisi sähköä?

Blogiartikkeli on julkaistu ensimäistä kertaa 5.12.2016 Lähienergialiiton verkkosivuilla. Lähienergialiitto ry kuuluu yhdessä HINKU-foorumin kanssa BCDC Energia -tutkimushankkeen strategisiin kumppaneihin.

Sähkömarkkina on voimakkaan murroksen vaiheessa. Murroksen keskeisiä edistäjiä ovat tuotantoon liittyvän kilpailutuksen vapauttaminen, tekninen kehitys ja poliittinen ohjaus. Tekninen kehitys muuttaa sähköverkot kaksisuuntaisen liikenteen mahdollistaviksi uuden tyyppisiksi kokonaisuuksiksi. Sähkön käyttäjät eivät enää ole passiivisia töpselin-seinään-pistäjiä vaan voivat myös itse syöttää verkkoon omaa tuotantoaan. Poliittinen ohjaus yhdessä kansalaisten aktiivisen toiminnan kanssa tuo uusiutuvia energialähteitä, kuten tuulta ja aurinkoa, uudessa mittakaavassa markkinoille.

Tämä murros tuo mukanaan hyviä asioita, päästöt vähenevät ja järjestelmän tehokkuutta voidaan parantaa. Samalla näihin kehityspiirteisiin liittyy myös haasteita. Uusiutuviin energialähteisiin yhdistyy ajoittaisuuden ongelma. Tuulen puhallusta ja auringonpaistetta ei voi käynnistää samankaltaisella napin painalluksella kuin perinteisiä voimaloita. Tämä luo epävarmuutta markkinalle, ja tuohon epävarmuuteen on kyettävä vastaamaan. Yksi vastaus on kehittää luonnonolosuhteisiin ja säähän liittyviä energiaennusteita niin kuin BCDC-hankkeemme energiasää tekee.


Kysyntäjoustoa tarvitaan

Toinen mahdollisuus on tehdä itse järjestelmästä nykyistä joustavampi. Tähän on kaksi periaatteellista vaihtoehtoa. Voidaan lisätä nopeasti syntyviin tarpeisiin reagoivien voimaloiden käyttöä markkinalla ja varata tarvittavaa kapasiteettia ikään kuin sivuun sitä varten, että niitä saatetaan tarvita. Tällaista mahdollisuutta kutsutaan kapasiteettimarkkinaksi. Toinen mahdollisuus on hakea joustavuutta käyttäjien puolelta. Tämä onnistuisi lisäämällä pientuotantoa ja kehittämällä uudentyyppisiä joustavuutta lisääviä sopimuksia kuluttajien ja energiayhtiöiden välille. Tässä tapauksessa on mahdollista tehdä vaikkapa sopimus verkosta ulos pudottamiseksi järjestelmän tilan niin vaatiessa ja saada sovittu korvaus.

Pientuotannon kasvu puolestaan mahdollistaa sen, että kuluttajat keskittävät omaa kulutustaan sellaisiin hetkiin, jolloin omaa tuotantoa on tulossa reilusti. Akkuteknologia kehittyy myös nopealla vauhdilla niin, että varastointi myöhempää käyttöä varten moninkertaistuu nykytilanteeseen verrattuna.


Miten niin käytä naapurisi sähköä?

Murros mahdollistaa uudenlaisen toiminnan ja toimijoiden synnyn. Pientuottajat voivat perustaa yhteisöjä, joiden yhteistä kulutusta ja tuotantoa ohjataan digitaalisten pilvipalveluiden avulla. Tämän tyyppisiä yhteenliittymiä kutsutaan virtuaalisiksi voimaloiksi, ja myös BCDC-hankkeemme pyrkii kehittämään tätä toimintatapaa. Virtuaalivoimala mahdollistaa sen, että yli oman tarpeen tuottava pientuottaja voi tarjota tuottamaansa sähköä sitä tarvitsevalle naapurille verkon välityksellä sovittuun hintaan.

Vielä tämä ei ole teknisesti mahdollista, mutta Suomen eteenpäin katsova kantaverkkoyhtiö Fingrid käynnistää piakkoin pilotin asian tutkimiseksi. Ollaanpa siis mielenkiinnolla mukana seuraamassa ja osallistumassa tähän meneillä olevaan upeaan kehitykseen.

Kirjoittaja:

Rauli Svento

rauli.svento[a]oulu.fi

Rauli Svento on BCDC Energia -tutkimushankkeen tutkimusjohtaja ja taloustieteen professori Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta.
 

Last updated: 7.12.2016

Comments

For many people this is important, so check out my profile: situs judi slot online terpercaya

Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking BACKALLEY WEBZINE SMART TRICKS TAMILROCKERS MOVIES MY FRIENDS ON FACEBOOK WHAT DOES SEO STAND FOR USA DEMOCRATIC WHAT IS DELTA SHAREPOINT QUICKBOOKS FREE ONLINE JOBS TRANSFER MONEY PAYTM TO BANK ACCOUNT WITHOUT ANY CHARGE MOBILE TRICKS IMPORTANT INSTAGRAM SETTING DREAM 11 AND PHONE PE OFFERS HOW TO READ DELETED WHATSAPP MESSAGE INTERNET TRICKS PAYPAL WORKING VIRTUAL VISA DEBIT CARD YOUTUBE SECRET TRICKS HOW TO EARN MONEY FROM TIKTOK INCRESS INSTAGRAM FOLLOWERS GB WHATSAPP SECURE OR NOT BRAND BUILD TAMILROCKERS MOVIE DOWNLOAD BLOGGING KYA HE AUR ISSE PAISE KAISE KAMAYE FREE INSTAGRAM FOLLOWERS DATA RECOVER ANDROID BACKALLEY WEBZINE SMART TRICKS TAMILROCKERS MOVIES MY FRIENDS ON FACEBOOK WHAT DOES SEO STAND FOR USA DEMOCRATIC WHAT IS DELTA SHAREPOINT QUICKBOOKS FREE ONLINE JOBS TRANSFER MONEY PAYTM TO BANK ACCOUNT WITHOUT ANY CHARGE MOBILE TRICKS IMPORTANT INSTAGRAM SETTING DREAM 11 AND PHONE PE OFFERS HOW TO READ DELETED WHATSAPP MESSAGE INTERNET TRICKS PAYPAL WORKING VIRTUAL VISA DEBIT CARD YOUTUBE SECRET TRICKS HOW TO EARN MONEY FROM TIKTOK INCRESS INSTAGRAM FOLLOWERS GB WHATSAPP SECURE OR NOT BRAND BUILD TAMILROCKERS MOVIE DOWNLOAD BLOGGING KYA HE AUR ISSE PAISE KAISE KAMAYE FREE INSTAGRAM FOLLOWERS DATA RECOVER ANDROID bracelet viking  bijoux viking bague viking collier viking Bracelet viking Bijoux viking Bague viking Collier viking Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking bracelet viking bijoux viking bague viking collier viking Bracelet viking Bijoux viking Bague viking Collier viking Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking bracelet viking bijoux viking bague viking collier viking Bracelet viking Bijoux viking Bague viking Collier viking Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking bracelet viking bijoux viking bague viking collier viking Bracelet viking Bijoux viking Bague viking Collier viking Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking bracelet viking bijoux viking bague viking collier viking Bracelet viking Bijoux viking Bague viking Collier viking Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking bracelet viking bijoux viking bague viking collier viking Bracelet viking Bijoux viking Bague viking Collier viking Bracelet Viking Bijoux Viking Bague Viking Collier Viking

I really appreciate the kind of topics you post here. Thanks for sharing us a great information that is actually helpful. Good day!

Them believes altogether best suited. Every one of lesser areas ended up being built by lots of track record instruction. I like the necessary paperwork a good deal.

Great info! I recently came across your blog and have been reading along. I thought I would leave my first comment. I don’t know what to say except that I have. check plagiarism

Necessary marketing communications that you really convenient search previous to putting up. It's going to convenient to write down better write-up in which.

These websites are really needed, you can learn a lot. plagiarism checker

A round of applause for your post.Thanks Again. Really Cool.

Hmm… I interpret blogs on a analogous issue, however i never visited your blog. I added it to populars also i’ll be your faithful primer. check plagiarism

It is quite beneficial, although think about the facts when it reaches this target. Cupons De Desconto Americanas

I prefer merely excellent resources - you will see these people in: Best men's leather wallet online India/best leather wallet for men in India

I would recommend my profile is important to me, I invite you to discuss this topic. 토토사이트

Your texts on this subject are correct, see how I wrote this site is really very good. voyance par telephone france

Actually I read it yesterday but I had some thoughts about it and today I wanted to read it again because it is very well written. voyance gratuite par telephone

These you will then see the most important thing, the application provides you a website a powerful important internet page: Death / Obituaries

This content is simply exciting and creative. I have been deciding on a institutional move and this has helped me with one aspect. https://prizebondlucky.net/thailandlotterytips.php

On this subject internet page, you'll see my best information, be sure to look over this level of detail. Bcaqq.vip

This is helpful, nonetheless it can be crucial so that you can check out the following website: instant payday loans online direct lender from UnitedFinances.com

In this case you will begin it is important, it again produces a web site a strong significant internet site: https://rajacapsapro.co/

I recommend only good and reliable information, so see it: house of fun freebies

Make the most of mainly premium substances - you will find him or her for: voyance telephone gratuite

I haven’t any word to appreciate this post.....Really i am impressed from this post....the person who create this post it was a great human..thanks for shared this with us.

Within this webpage, you'll see the page, you need to understand this data. http://www.torcino.it/index.php?option=com_k2&view=itemlist&task=user&id=715189

On this page you can read my interests, write something special. coinpop

There is so much in this article that I would never have thought of on my own. Your content gives readers things to think about in an interesting way.

Interesting and interesting information can be found on this topic here profile worth to see it. Holidays 2060

On my website you'll see similar texts, write what you think.

This is such a great resource that you are providing and you give it away for free. I love seeing blog that understand the value of providing a quality resource for free. ewapoker

Have you ever considered a new business idea or consulting career into uncharted territory? Perhaps starting a staffing company? The mere thought of taking the plunge can often feel very intimidating particularly start a temp agency from home and you're unsure of where the whole idea might land. The objective of this comprehensive guide is to bring to the fore in a transparent manner what and how to start a staffing agency or consulting business entails when you are completely new to the consulting industry and fully in charge of the staffing venture. This is your ultimate guide to creating and starting a recruiting and staffing consulting firm.

Interestingly you write, I will address you'll find exciting and interesting things on similar topics. Flyttstädning Leksand

Add new comment