Pitkäjänteinen tutkimus tehdään yliopistoissa

Hyvätasoiset professorirekrytoinnit avainasemassa

Neuvottelukunta on tyytyväinen Suomen Akatemian linjauksiin ja Oulun yliopiston panostukseen tutkimuksen laatuun. Yritysten ja yliopiston välille toivotaan kuitenkin lisää vuoropuhelua, jotta pitkäjänteisen tutkimuksen merkittävyys ja mahdollisuudet tulisivat selkeämmin esille. Oulun tutkimus- ja innovaatioekosysteemi houkuttelee. Samalla kun enenevässä määrin rekrytoidaan huippuosaajia maailmalta, tulee kuitenkin kiinnittää huomiota myös alueen palveluihin ja perheiden kotiuttamiseen.

Kaksi asiaa ratkaisevat: osaavat ihmiset ja hyvä toimintaympäristö.

Pääjohtaja Heikki Mannila puhuu mielellään tutkimus-, koulutus- ja innovaatiotoiminnasta eikä perinteisesti t&k -toiminnasta. Koulutuksella on kokonaisuudessa keskeinen merkitys. Kaksi asiaa ratkaisevat: osaavat ihmiset ja hyvä toimintaympäristö. Näillä luodaan pohja menestyvälle ja vaikuttavalle tutkimukselle.

Tieteen vaikuttavuus on monipuolista ja kulkee yhteiskuntaan useita eri kanavia pitkin. Samalla tutkimuksella voi olla useampia vaikuttavuuksia. Yksittäiset tutkimustulokset ja niiden tuoma lisäarvo on tässä vain yksi tekijä. Tutkimushankkeeseen liittyvä yhteistyö, yhdessä tekeminen synnyttävät ideoita ja toimintatapoja, jolloin myös nämä liikkuvat. Vaikuttavuuden siirrossa keskeisessä roolissa ovat osaavat ihmiset. Tieteen merkittävä vaikuttavuus tuleekin esiin ja välittyy osaavien ihmisten kautta.

Suomessa tehdään vain noin 1% maailman tutkimuksesta, mutta juuri tämä liittää meidät kansainväliseen tiedeyhteisöön. Tiede on kansainvälistä ja tutkimukseen liittyvä kilpailu käydään kansainvälisellä kentällä. Tämän vuoksi kansainvälinen vertaisarviointi on noussut tärkeään rooliin tutkimuksen laadun arvioinnissa. Laatu on keskeistä vaikuttavuuden kannalta; laadukas tutkimus on vaikuttavaa. Yhä useammin tutkimuksen laatuun liitetään myös vastuullisuus.

Professorin rekrytointi luo pohjan pitkäjänteiselle tutkimukselle ja ohjaa niin rahoituksen käyttöä kuin uuden tutkimusrahoituksen hankkimista 

Hyvä tutkimuksen laatu pohjautuu onnistuneeseen rekrytointiin. Yksinkertaistetusti voidaan todeta, että yliopiston menestymisen kannalta avainkysymyksiä ovat, keitä otetaan töihin ja keitä valitaan opiskelemaan. Hyvät tutkijat, opettajat ja opiskelijat ovat yliopiston keskeinen voimavara. Rekrytointien merkitys yliopistojen ja tutkimusorganisaatioiden kehittämisessä on keskeinen.

Professorin rekrytointi luo pohjan pitkäjänteiselle tutkimukselle ja ohjaa niin rahoituksen käyttöä kuin uuden tutkimusrahoituksen hankkimista. Yliopisto sitoo professorirekrytointien kautta merkittävän määrän resurssejaan. Yhden professorin 20 vuoden toiminta maksaa yliopistolle noin 5 – 10 miljoonaa euroa. Suomessa on tällä hetkellä noin 2500 professoria, ja 125 tehtävää täytetään joka vuosi. Tämä merkitsee sitoutumista noin miljardin yhteisinvestointiin tulevina vuosina. Yhtä lailla yliopisto, joka rekrytoi vuoden aikana 30 uutta professoria, varautuu kohdentamaan 250 miljoonaa euroa tästä aiheutuviin kustannuksiin. Professorirekrytointi onkin hyvin keskeisessä roolissa tutkimusverkoston ja tutkimuksen vaikuttavuuden rakentamisessa.

Oulun yliopisto panostaa tutkimuksen vaikuttavuuteen

Suomessa tuotetaan merkittävä määrä tieteellisiä julkaisuja, ei kuitenkaan riittävästi ykköstason julkaisuja. Oulun yliopisto on tarttunut tähän ja haastanut rehtorin johdolla tutkijansa panostamaan julkaisujen tasoon.

Oulun yliopiston pärjääminen Akatemian Flagship-ohjelmahaussa on kohottanut koko yliopiston henkeä, lisännyt kansainvälistä näkyvyyttä ja tunnettuutta. Tämä vaikuttaa suoraan ja välillisesti koko tutkimustoiminnan laatuun ja tasoon. 

Myös Oulun yliopistossa nähdään henkilörekrytointien merkitys yhtenä avaintekijänä tutkimustoiminnan laatuun. Rekrytointitaso on asetettu korkealle, ja jos riittävää tasoa ei heti löydy, voidaan tehtävä jopa jättää täyttämättä. Yliopistolla on myös oma huippurekrytointiohjelma, johon on allokoitu rahoitusta. Tämä antaa mahdollisuuden kilpailla kansainvälisistä huippuosaajista. Yliopisto tukee myös systemaattisesti nuorten lahjakkaiden tutkijoiden etenemistä professoriksi tenure-ohjelmien kautta.

Oulun yliopisto haluaa panostaa tutkimuksen laatuun ja korkeatasoiseen tutkimusinfraan. Tämä vaatii resursseja menestymistä kilpailussa ulkopuolisesta tutkimusrahoituksesta. Yliopisto onkin panostanut mm. EU-tutkimusrahoituksen hakuun ja tulokset alkavat nyt näkyä. Yliopisto on onnistunut kotiuttamaan ennätysmäärän EU-ohjelmarahoitusta tutkimushankkeisiinsa.

Kuten pääjohtaja Mannila nosti esille, yhteistyö tutkimuksen tekemisessä ja yhteistyöverkostot tuovat merkittävää lisäarvoa tutkimukselle ja lisäävät tutkimuksen vaikuttavuuden kanavia. Oulussa tutkimusyhteistyö on vahvasti alleviivattu. Yliopistolla on useita yhteisprofessuureja tutkimuslaitosten kanssa. Alueen eri toimijoiden kanssa on solmittu Innovaatio Allianssi -yhteistyöverkosto. Oulun ammattikorkeakoulun kanssa siirrytään yhteiskampukseen, mikä mahdollistaa mm. panostamisen yhteiseen infraan. Yliopisto on mukana myös Tulevaisuuden sairaala -hankkeessa. Tähän liittyy vahva tutkimusrajapinta erityisesti lääketieteelliseen tiedekuntaan ja siten myös yhteiseen tutkimusinfraan panostaminen. Yliopiston yritysyhteistyö on perinteisesti vahvaa. Nyt yliopisto on käynnistämässä Industrial Doctorate -ohjelmaa, joka mahdollistaa yrityksen osaamistarpeista lähtevän tohtorikoulutuksen.

Lisää vuoropuhelua yritysten ja yliopiston tutkijoiden välille

Neuvottelukunta alleviivasi yliopistojen ja yritysten erilaisia rooleja tutkimuksessa ja tuotekehityksessä. Neuvottelukunnan yritystaustaiset edustajat antoivat vahvat tuen yliopistossa tehtävälle pitkäjänteiselle tutkimukselle. Tätä ei tule vaarantaa. Tiedetään, että tutkimuspöydällä on monia sellaisia asioita, jotka tulevat tulevaisuudessa muuttamaan maailmaa. Nämä eivät kuitenkaan ole yritysten tiedossa, ymmärrettävissä tai ne eivät ole ajankohtaisia tämän hetken kvartaalitaloudessa. 

Yritysten liiketoiminnalliset tavoitteet ja tutkimusyhteisön tavoitteet eivät useinkaan kohtaa. Neuvottelukunta nostikin esille toimintamallin, jossa yritysten ja tutkimusyhteisöjen välin organisoitaisiin kevyitä intermediaattoreita. Oulun yliopiston Centre for Wireless Communicatios (CWC) syntyi aikanaan näistä lähtökohdista. Tätä mallia voisi laajemminkin hyödyntää eri aloilla.

Oulun ekosysteemi houkuttelee – lisää tukea ja palveluja perheille

Oulussa on muodostunut merkittävä yliopiston, eri tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyössä vahvistama tutkimusekosysteemi. Se houkuttelee kansainvälisesti niin yrityksiä kuin asiantuntijoita. Oululaiseen toimintatapaan kuuluu joustavuus, hierarkiattomuus, nopeus ja helppous. Tänne on helppo tulla. Ilmapiiri on kansainvälinen, kaupunki on moderni,  ilman laatu on hyvä ja täällä on turvallista.

Oulun yliopisto on houkutteleva vahvuusalueillaan. Kun otetaan huomioon muut, edelläkin listatut tekijät, on Oululla ja yliopistolla hyvät lähtökohdat huippututkijoiden rekrytointiin. Oulu voi kasvaa tutkimuksen vaikuttavuudellaan vielä merkittävämmäksi tekijäksi maailmalla. 

Tutkijoiden rekrytointi edellyttää kuitenkin panostamista myös palveluiden laatuun ja perheiden eri tarpeiden huomioon ottamista. Alueen eri toimijoiden tulisikin yhdessä kehittää ns. soft landing-palveluja, jolla helpotetaan ja mahdollistetaan perheiden joustavaa sopeutumista ja kotiutumista. Kaupunkien välinen yhteistyö ja benchmarkkaus palveluiden kehittämisessä voi olla myös tarkoituksenmukaista.

Lienee vielä tarpeen nostaa kysymys tieteen uusiutumisesta: Tehdäänkö tieteen uudistamiseksi oikeita asioita? Tuetaanko riittävästi nuorten nousua huipulle vai menevätkö rahat ja tuki helposti vanhoille toimijoille. Ainakin Oulussakin käyttöön otettu tenure track -ohjelma on tukenut hyvin nuorten lahjakkaiden tutkijoiden kasvua tutkimusyhteisön avainpaikoille.

 

Last updated: 1.4.2020

Comments

Long-term research is done at universities. It is a very good thing to improve the world and human life.

Yes why not, the researchers done their hard work and gave their lives to others for better world.

The success of the University of Oulu in the Academy's Flagship Program Search has raised the spirit of the entire university, increasing its international visibility and awareness. This has a direct and indirect impact on the quality and standard of the whole research activity.

The researcher is performing their duties and giving benefits to the world. Keep working hard and thanks for providing the information.

The effort of the researcher is really impressive and their hard work tells everything. Thanks for sharing the content.

The exertion of the specialist is extremely noteworthy and their difficult work tells everything. A debt of gratitude is in order for sharing the substance.