3500 kertaa terveempi elämä

”Oulussa on panostettu keskostutkimukseen”, kertoi Kaleva sunnuntaina 10.4.2016

Vielä reilut 50 vuotta sitten puolet Suomessa syntyneistä keskosista kuoli tai sai pysyviä vammoja. Hoitoa oli saatavilla vain harvoille ja ainoastaan Helsingissä. Asiat ovat muuttuneet parempaan, kiitos keskussairaalajärjestelmän ja pääkaupunkiseudun ulkopuolelle perustettujen lääketieteellisten tiedekuntien. Oulun yliopistoon lääketieteellinen tiedekunta perustettiin vuonna 1960.

Tänä päivänä oululainen keskostutkimus on kansainvälisesti arvostettua ja yliopistollisessa sairaalassa keskosvauvojen hoito on osaavissa käsissä. Pienin Oulun yliopistollisessa sairaalassa elämään pelastettu keskonen painoi vain 400 grammaa.  Jokainen terveemmän elämän saava lapsi on muistutus siitä, miksi tieteeseen ja tutkimukseen kannattaa panostaa.

Parhaillaan Oulun yliopiston professorit Mikko Hallman ja Mika Rämet tutkimusryhmineen selvittävät ennenaikaisen synnytyksen mekanismeja. Tutkimuksissa koetetaan tunnistaa geenit, jotka säätelevät raskauden kestoa. Hallman on kehittänyt pienten keskosten hoitoja jo lähes 20 vuotta ja Keskosvanhempien yhdistys Kevyt ry valitsi hänet vuonna 2015 Vuoden keskosvaikuttajaksi. Tutkimuksen vaikutukset näkyvät suoraan keskosten hoidossa: yhä useampi 3500 Suomessa vuosittain keskosina syntyvästä lapsesta elää terveempänä myös ensimmäiset kriittiset elinviikkonsa.  

Keskostutkimus on yksi esimerkki siitä, kuinka oululaiset tutkijat osaamisellaan rakentavat turvallista tulevaisuutta ja parempaa maailmaa. Lahjoittamalla yliopiston varainhankintakampanjaan tuet oululaista tutkimusta ja koulutusta. Lahjoitukset mahdollistavat huipputieteen niin lääketieteessä kuin muillakin tieteen aloilla.

 

 

 

Last updated: 13.4.2016

Comments

Hello everyone I'm greatfull the the great spiritual doctor the DR IYASE who help me bring back my wife and I have been try to get back but she did not want anything about me so i have to go through different options for my wife to get back to me and I could not find any thing and I was sick and I was going through my phone and I find the spiritual DR IYASE HOW HELP YOU OUT TO BRING BACK MY WIFE BACK HOME 24 SPELL CASTERS NOW AND IM SO HAPPY FOR THE GREAT HELP OF THE GREAT DR IYASE CONTACT HIM FOR A HELPING AND YOU WE GET WHAT EVER YOU WANT VIA EMAIL: (drjohnsonlovespellcaster997@gmail.com) contact him for solution +2347057052206 him and get your solution everyone I'm I'm testifying to the great Dr IYASE WELCOME EVERYONE......... ;;;;;;;;

trustfuluknews trustfuluknews

trustfuluknews trustfuluknews

trustfuluknews trustfuluknews

trustfuluknews trustfuluknews

Add new comment