Kauneusihanteiden katoavaisuus – miten kauneus on muuttunut 1900-luvulta 2000-luvulle?

Digitaaliset ihmistieteet 2018

Historiaa arktisella asenteella -blogin valloittavat keväällä 2018 Digitaaliset ihmistieteet -kurssin opiskelijat. Blogisarja on syntynyt Some- ja verkkotutkimuksen työpajassa.

Jenni Järvi, Saara Ylönen, Roosa Yrjölä & Nea Ristimäki

 

Kauneus ei ole vain katsojan silmässä, vaan siihen vaikuttavat monet yhteiskunnalliset ja sosiaaliset tekijät. Kulttuuriantropologi Taina Kinnunen puhuu kauneuden tyranniasta ja siitä kuinka ulkoisesta kauneudesta on tullut olennainen sosiaalisen pääoman muoto.  Kauneus ei ole pelkästään muoti tai terveyskysymys, vaan siihen liittyy niin sanottu Sädekehäilmiö. Ilmiössä kauneus yhdistetään jopa eettiseen hyvään. Ulkoiseen olemukseensa piittaamattomasti suhtautuvaa ihmistä pidetään luonnottomana tai valehtelijana. Hyvä vartalo tekee onnelliseksi tai ainakin lisää onnellisuutta. Tässä tekstissä käymme läpi länsimaisten kauneusihanteiden muutoksia 1900-luvulta nykypäivään saakka.

Vaurauden uudet merkit

Aikaisemmin vartalon runsasta muotoa ihannoitiin vaurauden ja vallan merkkinä. Ainoastaan rikkailla oli varmuus siitä, että ruokaa olisi tarpeeksi ensi vuonnakin.  Ihanne alkoi muuttua 1900-luvun lopulla, kun ylensyönti ei ollut enää vain varakkaiden etuoikeus, vaan runsaasti ruokaa ja herkkuja oli yhä useamman ulottuvilla.  Kauneusihanteet ovat usein äärimmäisiä. Hoikkuuden tultua muotiin kaunottaren tuli keikkua aliravitsemuksen rajalla. Paineet laihuuteen alkoivat kasvaa ensimmäisen maailman sodan jälkeen. Erityisen laihoja kaunottaret olivat 1920-luvulla.

Kun 1900-luvulla vyötärö oli kuristettu korsetin avulla mahdollisimman pieneksi, 1920-luvulla vyötärö ja lantio saattoivat olla saman paksuiset ja väljät vaatteet peittivät ne. 1920-luvun kaunottaret keskittyivät lantion ja takapuolen kaventamiseen mahdollisimman hoikan vaikutelman luomiseksi. 1900-luvulla ihannoitiin naisten siroja nilkkoja, mutta 1920-luvulla se ei enää riittänyt uuden muodin paljastaessa sääret. Nyt jalkojen piti olla viehättävän solakat ja sileät.

Ennen 1920-lukua ihanteena oli vaalea, pisamaton iho, joka yritettiin saavuttaa aurinkoa välttelemällä ja valkeilla peitevoiteilla tai puutereilla. Jotkut voiteista saattoivat olla hyvinkin myrkyllisiä ja aiheuttivat käyttäjilleen terveysongelmia.  Päivettynyt iho liitettiin köyhyyteen ja ulkona työskentelemiseen. Ensimmäisen maailman sodan jälkeen naiset siirtyivät suurin joukoin ulkotöistä sisätöihin, konttoreihin ja tehtaisiin. Tällöin rusketuksesta tuli vuorostaan muodikasta ja auringonotosta rikkaiden ylellisyyttä.  Ajan myötä auringon vaikutukset ovat osoittautuneet yhtä epäterveellisiksi kuin valkaisuvoiteetkin.

Kauneus velvollisuutena

1950-luvulla ajan vaatimukset ja koveneva kilpailu korostivat ulkonäöstä huolehtimisen tärkeyttä. Aiemmin kauneudenhoitoa pidettiin jopa turhamaisena ja pikkumaisena, eikä sitä nähty merkityksellisenä. 1950-luvulla muotiin suhtauduttiin vielä varsin rennosti eikä muodin seuraamiseen liittynyt vielä niinkään ulkonäköpaineita. Aikakauden muoti oli suunnattu lähinnä nuorille naisille.

Naisellisuus oli muotia 1950–1960 -luvuilla. Lihaksikkuus nähtiin naisille liian maskuliinisena ominaisuutena. Siksi naisille suositeltiin vain kevyttä liikuntaa, joka ei kasvata lihaksia, mutta muokkaa vartalosta sopusuhtaisen. Siroa, mutta naisellisen muodokasta vartaloa pidettiin ihanteellisena. Ajan kauneusihannetta kuvataankin termillä "miss", eli neiti.

1960-luvun lopulla havahduttiin jo kauneusihanteiden haittapuoliin. Huomattiin, että kauneusihanteiden tavoittelu ja ulkonäköpaineet ajoivat nuoria tyttöjä rajoittamaan rankasti syömistään. Käytiin paljon keskustelua siitä, millainen vartalo on naisellinen, ja oliko ajan muoti-ihanteeksi noussut Twiggy-mallinen vartalo liian laiha.

1960-luvulla kauneudenhoitoa pidettiin jokaisen velvollisuutena ja kohteliaisuutena. Muodin merkitys korostui ja sen seuraamista pidettiin tärkeänä kaikenikäisten keskuudessa, vaikka muodikkuus vaatisi muotoilevia alusvaatteita tai muita apuvälineitä. 1950–1960-luvulla miesten lihavuutta kutsuttiin johtajien taudiksi; se oli merkki korkeasta elintasosta ja kattavista liikelounaista. Naisten lihavuutta sen sijaan pidettiin pitkälti negatiivisena ominaisuutena. Menestynyttä miestä ei pidetty itse syyllisenä lihavuuteensa, vaan hän oli vain "yhteiskunnan rappeuttama yksilö". 1960- luvun lopulla myös miesten ulkonäöstä huolehtimisen merkitys alkoi korostua. Tähän saakka yleissiisti olemus oli riittänyt, eikä miesten vartalonmuotoja ruodittu tai yritetty ohjailla mediassa – toisin kuin naisten.

1950–1960-lukujen kauneusihanteet vaikuttivat voimakkaasti naisten suhtautumiseen itseensä ja muihin naisiin. Kauneusihanteiden tavoittelu oli yleinen normi, saavutettiinpa tavoitteita tai ei. Lihavuutta ja vanhuutta ei nähty kauneusihanteiden näkökulmasta suotuisina ominaisuuksina.

Huippumallien vuosikymmenet

1960-luvulla alkanut hoikkuuden ja lähes anorektisten mallien ihannointi jatkui vuosikymmenen yli. 1970-luvun ihannenainen oli ruskettunut, urheilullinen ja hoikka.  Naiset tavoittelivat vahvaa ja raamikasta vartaloa.  Vuosikymmenen urheilulaji naisten keskuudessa oli aerobic. Jane Fondan kulttimaineeseen nousseita aerobic-videoita myytiin miljoonittain. Laihdutuspillerien myynti kasvoi räjähdysmäisesti ja anoreksia yleistyi.

Kauneus myi hyvin ja mallimarkkinat kasvoivat räjähdysmäisesti. 1980-luvulla muotinäytöksistä tuli mahtavia spektaakkeleita ja parhaista malleista menestyneitä supermalleja. Kauniit kasvot ja hyvä vartalo takasivat töitä yhä useammalle nuorelle naiselle. Seuraavalla vuosikymmenellä valokuvamallit kävivät entistä hoikemmiksi. Huippumalli Kate Mossin jalanjäljissä tavoiteltiin "heroin chic" -vartaloa, jossa yhdistyivät 1990-luvun tavoitelluimmat naisvartalon piirteet: kalpea iho, kulmikas luusto, kapeat reidet ja käsivarret.

Yhteiskunnan kovettuminen ja yliseksualisoituminen 1900-luvun lopulla esineellisti naisvartaloa kuin antiikin orjamarkkinoilla aikoinaan. Kauneus tarjosi naisille uusia ansaintamalleja mainosalan räjähdysmäisen kasvun seurauksena. Nyt lähes missä tahansa kadunkulmassa oli mahdollista nähdä naisruumis julkisena kauppatavarana. Myyntikeinona alettiin myös käyttää pornografiaa. Uusi ansaintamahdollisuus ei kuitenkaan nostanut naisruumiin arvostusta, vaan pikemminkin laski sitä. 1900-luvun lopulla naisten ulkonäköpaineet ja laihduttaminen erilaisine dieetteineen olivat arkipäivää.

#Strong not skinny

2000-luvulla ulkonäkö on yhteiskunnassamme yhä keskeisemmässä roolissa. Tarve näyttää oikeanlaiselta ja yhteiskunnan silmissä hyväksyttävältä on suurempi kuin koskaan ennen ja kauneuden eteen työskennellään entistä ahkerammin. Tämä näkyy erityisesti nykyajan kehoihanteessa.

2010-luvulle tultaessa 1990-luvun ihanne hoikasta mallin vartalosta on jäänyt taakse. Usein sosiaalisessa mediassakin näkyvä uuden ihanteen motto kuuluu: "strong not skinny". Uusi ideaali on vahva, terve ja treenattu vartalo. Lihaksikkuus, joka on aiemmin nähty esteettisenä vain miehen kehossa, on nyt tavoiteltava arvo myös naisille – tosin tietyin rajoittein: nainen ei saa olla "liian" lihaksikas, vaan vartaloa tulisi muokata naisellisen muodokkaaksi. Muotina onkin timmi ylä- ja keskivartalo, sekä lihaksikas ja "runsas" alavartalo.

Ihanteen muodostumiseen on vaikuttanut 2000-luvulla Suomessakin suosituksi tullut fitness-urheilu. Monet nuoret naiset treenaavat kisoihin, tai katsovat muuten mallia fitness-urheilijoiden treeniohjelmista saavuttaakseen optimaalisen kehon. Äärimäisen vaativan kehoihanteesta tekee se, että syömisen rajoittamisen ja tarkkailun lisäksi ihmisen tulee myös ruumiillisesti rehkiä saavuttaakseen haluamansa. Pelkästään dieettipillereillä ja laihduttamisella ei enää pysty saavuttamaan haluttua lopputulosta.

Vartalon lihaksien korostamiseksi naiset suosivat ruskettunutta ihoa. Solarium ja suihkurusketukset ovat hyvin yleisiä. Naisvartalolle luonnolliset venymisarvet ja selluliitti nähdään kamalampina vitsauksina ja niitä pyritään piilottamaan ja häivyttämään kaikin keinoin.  Myös rintojen suurennuttaminen on lisääntynyt, etenkin fitness-urheilijoiden piireissä. Silikonien ottamisen syynä on usein omien rintojen pieneneminen kehon radikaalin alhaisen rasvamäärän vuoksi.

 

Fitness-intoilun, uuden kehoideaalin ja kaikkien kauneusihanteiden vastapainoksi on viime aikoina syntynyt sosiaalisessa mediassa vallan ottanut Body positivity -liike. Liike pyrkii tuomaan esille kaikenlaisia erilaisia vartaloita: lihavia, laihoja, tummia, vaaleita, vammautuneita... Liikkeen ajatuksena on tasavertaisesti edustaa kaikkia sukupuolia ja kaikenlaisia kehoja ja näin taistella äärimäisiä ja rajoittuneita kauneusihanteita vastaan.

 

Kirjallisuutta:

Utrio, K. & Savikko, S. (2001). Bella donna: Kaunis nainen kautta aikojen. Helsinki : [Somero]: Tammi ; Amanita.
Heiskanen, K. (2014). Naisen velvollisuus on olla solakka. 1950-1960-lukujen kauneusihanne aikakausilehdissä. Pro gradu -tutkielma.
Kinnunen T. (2001) Pyhät bodarit. Gaudeamus, Helsinki
Crabbe, Megan Jayne. (2017) Body positive power: How to stop dieting, make peace with your body and live. Penguin Random House, UK

Kuvalähteet:

Pxhere.com
Dimland.blogspot.fi
Maxpixe.net

 

 

Last updated: 11.4.2018

Comments

bookmarked!!, I like your blog!

Wonderful goods from you, man. I've remember your stuff prior to and you are just too great. I really like what you've received here, really like what you're stating and the way wherein you assert it. You are making it entertaining and you still take care of to keep it smart. I can't wait to read much more from you. This is actually a terrific web site.

canadiantousapharmacy.com most reliable canadian online pharmacies drugstore online shopping reviews http://canadiantousapharmacy.com/ canadian prescriptions online http://canadiantousapharmacy.com/#discount-viagra pharmacy canada plus canadian mail order pharmacies

I like reading through a post that will make men and women think. Also, thank you for allowing me to comment!

I am very much pleased with the contents you have mentioned. I wanted to thank you for this great article.

canadianpharmacyonl.com buy viagra 25mg drugstore online shopping http://canadianpharmacyonl.com/ canadian pharmacy viagra brand http://canadianpharmacyonl.com/#tadalafil-20-mg buy viagrow pro canadianpharmacy

Hi there! I know this is kinda off topic but I'd figured I'd ask. Would you be interested in trading links or maybe guest authoring a blog post or vice-versa? My blog covers a lot of the same subjects as yours and I feel we could greatly benefit from each other. If you happen to be interested feel free to shoot me an e-mail. I look forward to hearing from you! Wonderful blog by the way!

canadiantousapharmacy.com online pharmacies tech school canadian online pharmacies rated http://canadiantousapharmacy.com/ drugstore online canada http://canadiantousapharmacy.com/#viagra-5mg drugs for sale on internet canadian online pharmacies legal

Spot on with this write-up, I honestly feel this web site needs far more attention. I'll probably be returning to see more, thanks for the information!

canadiantousapharmacy.com drugs for sale on internet online drug store http://canadiantousapharmacy.com/ canadian pharmacy online 24 http://canadiantousapharmacy.com/#viagra-20-mg canadianpharmacyusa24h drugs for sale usa

You actually make it appear really easy with your presentation but I in finding this topic to be really something which I believe I might never understand. It kind of feels too complicated and extremely huge for me. I am having a look ahead on your subsequent put up, I will attempt to get the cling of it!

canadianpharmacyonl.com canada medications cheap drugs for sale in uk http://canadianpharmacyonl.com/ online pharmacies legitimate http://canadianpharmacyonl.com/#low-cost-viagra-20mg northwest pharmacy canada northwest pharmacies

Hi there, I check your blog regularly. Your humoristic style is awesome, keep doing what you're doing!

canadianorderpharmacy.com canadian pharmacies online prescriptions drugstore online india http://canadianorderpharmacy.com/ online pharmacy canada http://canadianorderpharmacy.com/#viagra-5mg canada medications information canadian pharmacies shipping to usa

You have done a great job on this article. It’s very readable and highly intelligent. You have even managed to make it understandable and easy to read. You have some real writing talent. Thank you.

canadianorderpharmacy.com canadian medications by mail online drug store http://canadianorderpharmacy.com/ how safe are canadian online pharmacies http://canadianorderpharmacy.com/#viagra-20-mg canadian drug store canadianpharmacyusa24h

Heya fantastic website! Does running a blog such as this take a large amount of work? I have absolutely no understanding of computer programming however I was hoping to start my own blog soon. Anyways, should you have any recommendations or tips for new blog owners please share. I understand this is off subject but I just had to ask. Appreciate it!

canadiantousapharmacy.com best canadian pharmacies online canada drugs online http://canadiantousapharmacy.com/ pharmacy times http://canadiantousapharmacy.com/#tadalafil-20-mg drugstore online reviews canadian medications online

Yes! Finally something about erupt.

canadianpharmacyonl.com canadian pharmacies-24h online pharmacies mexico http://canadianpharmacyonl.com/ drugs for sale deep web http://canadianpharmacyonl.com/#viagra-20mg online pharmacy canada drugs

I was suggested this blog by way of my cousin. I am no longer positive whether or not this submit is written by way of him as nobody else know such detailed about my trouble. You are wonderful! Thanks!

I’m not that much of a online reader to be honest but your sites really nice, keep it up! I'll go ahead and bookmark your website to come back later. Many thanks

Hey there would you mind letting me know which web host you're using? I've loaded your blog in 3 completely different browsers and I must say this blog loads a lot quicker then most. Can you recommend a good web hosting provider at a reasonable price? Thanks a lot, I appreciate it!

Wonderful blog! I found it while searching on Yahoo News. Do you have any tips on how to get listed in Yahoo News? I've been trying for a while but I never seem to get there! Appreciate it

Amazing blog! Is your theme custom made or did you download it from somewhere? A design like yours with a few simple adjustements would really make my blog jump out. Please let me know where you got your theme. Kudos

canadianorderpharmacy.com drugs for sale on internet are canadian online pharmacies safe http://canadianorderpharmacy.com/ canadian pharmacy viagra http://canadianorderpharmacy.com/#discount-viagra drugs for sale in uk canadian medications, liraglutide

What a stuff of un-ambiguity and preserveness of precious experience concerning unexpected feelings.

ukcanadianpharmacy.com buy vistagra online safe northwestpharmacy http://ukcanadianpharmacy.com/ canadian pharmacies-24h http://ukcanadianpharmacy.com/#buy-viagra-online canadian medications by mail north west pharmacy canada

WOW just what I was looking for. Came here by searching for overture introduction

canadianpharmacyes.com buy viagrow pro canadian pharmacies without an rx http://canadianpharmacyes.com/ canadian medications, liraglutide http://canadianpharmacyes.com/#low-cost-viagra-20mg trusted pharmacy canada canadian government approved pharmacies

Add new comment