Jouni-Matti Kuukkanen, humanistinen tiedekunta, Oulun yliopisto

Humanismi elämän­asenteena 2018

Suomen kenties tunnetuin filosofi Georg Henrik von Wright oli huolissaan humanismin rappiosta vuonna 1946 uusille yliopilaille pitämässään puheessa. Rappiolla hän viittasi oman aikansa moraaliseen alennustilaan, mikä aiheutti sen ajan ihmisessä levottomuutta ja hämmennystä ihmisen suhteesta todellisuuteen.

Kaikille lienee selvää, mihin tapahtumiin ja mihin ”häikäilemättömään piittaamattomuuteen ihmishenkiä kohtaan” von Wright tuolloin viittasi. Tähän ihmishalveksuntaan liittyi myös sivistykseen kohdistuva ylenkatse, joka oli käynyt toteen ajattelijoiden ja kirjoittajien sensuroimisena, julkaisutoiminnan estämisenä ja jopa teosten polttamisena toreilla.

Humanismi sanana on toki monimerkityksellinen. Renessanssin humanismi etsi tietoa ja viisautta antiikin kirjallisuudesta. Saksassa 1800-luvulla humanismilla viitattiin antiikin perinnön ohella laajemmin kulttuuriperintöä tutkivaan historiaan ja kielitieteeseen.

Von Wright tarkoitti ”humanismilla” tiettyä elämänasennetta. Sen kaikkein keskeisimpiä piirteitä ovat ihmisen arvostaminen ja hänen näkeminen kaikkien oikeudellisten ja moraalisten arvostelmien mittapuuna. Olennaista sille on myös inhimillisyyden kehittäminen ja sivistyksen kunnioittaminen ihmisyyden korkeimpana ilmauksena.   

Von Wrightin mukaan jokaisen aikakauden pitää kuitenkin itse päättää, mitä humanismi elämänasenteena tarkoittaa.  Mitä se voisi siis tarkoittaa vuonna 2018?

Humanismin ihmisihanne ei ole yksipuolinen erikoismies tai -nainen, vaan laajemmin sivistysperintöä tunteva sekä siitä, ja sitä, välittävä. Hän ei ole spesialisti vaan generalisti.

Kun puhutaan humanismista elämänasenteena, ”humanismin” merkitys ei rajoitu niin sanottuihin humanistisiin eli ihmistä kulttuuriolentona tutkiviin tieteisiin, vaikka ne mainion hyvänelämän perustan yksilölle voivat antaakin. Ja vaikka humanismia määrittääkin älyllinen asenne, kiinnostus tietoa kohtaan ja pyrkimys maailman ymmärrykseen, humanistin ei tarvitse olla tieteilijä tai tutkija. Humanisti voi olla kuka vaan.    

Omalla ajallamme tämä yleissivistyksellinen ihanne asettaa toisaalta kenet tahansa aikamoisen haasteen eteen. Renessanssin aikaan joku saattoi olla samanaikaisesti tiedemies, taiteilija ja filosofi, joista huippuna neroksi tituleerattu Leonardo Da Vinci. Barokin suuruudet saattoivat toimia vaikka filosofeina ja tiedemiehinä, kuten Gottfried Leibniz. Johann Wolfgang von Goethen onnistui olla 1800-luvun vaihteessa muun muassa runoilija, kirjailija ja tiedemies. Viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla oli vielä mahdollista niittää mainetta usealla tieteen alalla. Esimeriksi Joseph Needham kykeni luoman uran biokemistinä, tieteenhistorioitsijana ja kiinan kielen tutkijana.  

Nykyisin löytyy tuskin ketään, joka hallitsisi täydellisesti edes yhden tieteenalan sisällön; saati sellaista, joka olisi usean alan syvällinen asiantuntija. Kun tieteen- ja sivistysperinteen historia muistuttaa alati haarautuvaa puutarhaa tai harsoutuvaa juurakkoa, on kenenkään mahdoton tuntea perinpohjaisesti kaikki ne tiedolliset sisällöt, joihin eri haarautumat ovat johtaneet.

Humanismi elämänasenteena ei toisaalta edellytä neroutta tai poikkeuksellista lahjakkuutta, vaan ihmisen ja hänen sivistysperintönsä kunnioittamista. Haasteena on silti eri ilmiöiden ymmärtäminen ja suhteuttaminen toisiinsa sekä ihmisen paikan määritteleminen tässä kokonaisuudessa.  Koska maailmaa koskevan tiedon kokonaisuus on niin paljon suurempi, humanistinen maailmankatsomus merkitsee ehkä suurempaa riskiä ja epävarmuuden sietokykyä kuin menneinä vuosikymmeninä ja -satoina.

Omat kirjoitukseni tässä lehdessä ovat käsitelleet kirjallisuutta ja etymologiaa, digitaalisuutta ja keskustelukulttuuria, Suomen ja maailman poliittista ilmapiiriä, arvoja ja hyveellisyyttä yhteiskunnassa, historian tulkinnallisuutta, tiedepolitiikkaa, ilmaston lämpenemistä ja filosofiaa.  On selvää, että joku muu olisi voinut kirjoittaa jokaisen näistä asiantuntevammin. Humanismi elämänasenteena vuonna 2018 velvoittaa kuitenkin käsittelemään koko kulttuurista sivistys- ja tiedeperintöä eli yhteiskunnallisten, kirjallisten, filosofisten ja historiallisten aiheiden ohella myös teknologiaa, ympäristöä ja muuta luonnon, ja luonnontieteen, ilmiöitä.

Generalismin riski on otettava, ja vaillinaisuus vain hyväksyttävä, sillä muuten joudumme hautaamaan ajatuksen, että on mahdollista ”kohdata” nurkkakuntaisuuden ja fakki-idioottimaisuuden läpäisevällä tai ylittävällä yleisinhimillisellä tasolla. Humanismi tarjoaa jouluun sopivan, mutta ajallemme radikaalin elämänohjeen: Sivistykseen pyrkivä elämä on inhimillisesti arvokasta ja avaa kestävämmän tien ihmisen onneen kuin nautintoa tai viihdettä, valtaa tai rikkautta, sokeaa uskoa tai absoluuttista varmuutta jahtaava.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 24.12.2018.

Last updated: 7.1.2019

Comments

Liian usein pyritään feministinen elämänasenne tukahduttamaan logiikalla. Esimerkiksi sokal ja sokaltoiseen -tapauksissa yritetään sanoa, ettei nasiasiassa ole järkeä. Lisää aiheesta: https://femmu.munblogi.com/2019/01/17/sokaltoiseen-tapaus/

Add new comment