University of Oulu, 2019

Itsemittaa arkesi numeroiksi

Itsemittauksella tarkoitetaan erilaisia tapoja kerätä tietoa omasta toiminnasta ja ajatuksista. Sen voi tehdä myös ilman digitaalisia välineitä, mutta nykyään siihen on myös paljon digitaalisia kuluttajatuotteita. Tilastokeskuksen vuonna 2018 julkistaman tiedon mukaan lähes 40% suomalaisista on joskus käyttänyt sovellusta mittaamaan liikuntasuorituksiaan. Itsemittauksen ydin on varsin yksinkertainen: kun käännämme katseemme itseemme antamalla mittarin muuttaa arkemme numeroiksi, monet tiedostamattomat tavat ja rutiinit tulevat näkyviksi. Silloin niihin on myös paljon helpompi vaikuttaa, ja voidakseen tehdä muutoksia, täytyy ensin ymmärtää mikä nykyinen tilanne on.

Oman käyttäytymisensä tiedostamisesta ja nykytilanteen ymmärtämisestä seuraa usein halu tietää mihin tulisi pyrkiä, ja miten sijoitun tämän asian suhteen muihin verrattuna. Millainen tavoite minun tulisi asettaa? Tavoitteenasettamisen tutkimus kertoo, että tavoitteiden tulisi olla saavutettavan kokoisia ja tarkasti määriteltyjä, mutta tutkimus ei osaa kovin hyvin vastata siihen, miten tarkalleen ottaen valitsemme tavoitteita. Niinpä erilaisten mittareiden antamat oletusarvot, kuten 10000 askelta vuorokaudessa, kelpaavat hyvin vaikka ne olisivatkin esimerkiksi terveyskäyttäytymisen näkökulmasta katsottuna huono valinta kyseiselle henkilölle. Vasta hiukan kokeneempina mittaajina, kun olemme jo oppineet jotakin itsestämme ja tarkkailun kohteesta, huomaamme ehkä tarvetta muuttaa alkuperäistä tavoitetta. Tai sitten päädymme muuttamaan käyttäytymistä, jos tavoitteen saavuttaminen alkaakin tuntua itselle sopivalta haasteelta. Käyttäytymisen muutos ei kuitenkaan ole läheskään aina syy hankkia mittalaite. Monia motivoi myös kiinnostus uuteen teknologiaan tai siitä kertyvä data - ja joitakin vain nämä. Laitteita ja sovelluksia kuitenkin usein arvioidaan pääosin niiden käyttäytymistä muuttavan vaikutuksen perusteella, vaikka juuri ajatteluamme muovaavat tekijät ovat prosessin ydintekijöitä. Pysyvästi muuttuneet ajattelutavat ja uskomukset vaikuttavat vielä senkin jälkeen kun laite tai sovellus on jo hylätty.

Muutosprosesseihin liittyy paljon muutakin kuin tiedon hyödyntämistä. Rationaalisuuden kaipuussamme puhumme kuitenkin mieluummin mittaustuloksista ja numeroista. Kriittistä ei ole se, onko tietoa kerätty tai nähty, vaan onko se otettu vastaan. Ihmisten henkilökohtaiset ominaisuudet kuten kiinnostus ongelmanratkaisuun vaikuttavat paljon siihen, mitä kertyvällä tiedolla voidaan saada aikaan ja millaisia järjestelmiä ihmiset valitsevat. Oman tutkimukseni tuloksena selvisi esimerkiksi, että Oura hyvinvointisormuksen käyttäjät ovat jopa itsemittaajien keskuudessa motivoituneempia miettimään kognitiivisesti haastavia kysymyksiä. Työssäni olen myös oppinut, että ranteessa pidettävien aktiivisuusmittareiden keräämää päivän aikaista askelmäärää seurataan arjessa vain vilkaisemalla lukemia ja isompaa kuvaa, eli sitä mistä viikot tai kuukaudet lopulta koostuvat, ei katsota juuri koskaan. Pitkän aikavälin tiedon hyödyt jäävät siis usein realisoitumatta. Myös tämä taipumus reflektoida ja miettiä omia toiminta- ja ajattelutapojaan vaihtelee yksilöiden välillä. Usein ongelmanratkaisulähtöinen ja pohtiva kerätyn tiedon käyttäminen liittyy elämänmuutoksiin tai terveysongelmiiin, jolloin olemme vastakkain sen tosiasian kanssa, ettei nykyinen meno voi jatkua. Sanotaankin, että muutos tehdään kun entistä menoa ei voi enää jatkaa, ja usein näin on myös terveyskäyttäytymisessä. Tavat pysyvät vaikka olisimme jo tiedostaneetkin etteivät ne enää toimi eduksemme. Mittarin keräämä tieto saattaa näissä tilanteissa tehdä epämääräisestä “ole aktiivisempi” -tavoitteesta konkreettisemman ja helpommin arjessa seurattavan, ja näin ollen auttaa vanhentuneiden tapojen korvaamisessa uusilla. 

Entä jos mittaaminen ei todellakaan kiinnosta vaan ahdistaa? Oman käyttäytymisen näkeminen negatiivisessa valossa antaa toiselle kipinän muutokseen mutta toisen se voi lannistaa. Tässä kohtaa teknologian rooli näkyy selvästi: se voi auttaa keräämään ymmärrystä, tekemään näkyväksi, myös tarjota keinoja oman muutoksen käynnistämiseen, mutta muutoksen tarve ja halu aktivoitua lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään. Teknologian tarjoama apu sopii parhaiten ihmisille joilla on riittävästi kykyä ryhtyä tekemään muutoksia arjessaan, ja he kaipaavat siihen sekä kannustusta että kenties mielenkiintoista ajateltavaa. Itsemittaus on siis itsesäätelyn apuväline, työkalu, ja edellyttää toimivia säätelykeinoja käyttäjältään. Sen käyttö kertoo, että ihminen kokee olevansa aktiivisessa roolissa oman toimintansa säätelijänä ja että hän omaa myös kykyä siihen. Teknologian käytön vaikutus ajatteluumme onkin ydinkysymys, kun järjestelmiä kehitetään ihmisten avuksi haastavien elämäntapamuutosten tekemiseen. Tavoite ei oikeastaan siis olekaan muuttaa vain käyttäytymistä, vaan asenteita ja erityisesti itseen kohdistuvia uskomuksia ja kyvykkyyden tunteita. Pelkkä käyttäytymisen muuttaminen itsesäätelyn avulla ei tuota samaa, pysyvää lopputulosta, vaikkakin liikkumisen aloittaminen itsessään onkin edellytys positiivisten liikkumiskokemusten saamiseksi. 

Itsemittaukseen liitettyjen yleisten väitteiden mukaan mittaajat olivat aktiivisia jo ennen kuin hankkivat laitteita. Tutkittua tietoa tästä on varsin vähän, mutta oman aineistoni pohjalta näyttää siltä, että monet käyttäjät todellakin omaavat eräänlaisen liikkuvan ihmisen minäkäsityksen. Tämä viestii siitä, että jossain vaiheessa elämäänsä he ovat liikkuneet paljon. Heidän aivonsa ovat käsitelleet liikuntaan liittyvää tietoa niin runsaasti, että tiedonkäsittely liikkumisen ympärillä on pysyvästi tehostunut. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan välttämättä enää ole aktiivisia samalla tavalla. Liikkujan minäkuva kuitenkin suojaa ihmistä itsetuntoa heikentäviltä takaiskuilta, ja heillä on taipumusta kokea pitkätkin tauot liikunnassa tilapäisiksi, ulkoisista syistä johtuviksi. Tällainen suopea suhtautuminen omiin “epäonnistumisiin” auttaa tutkitusti pitkäaikaisten muutosten tekemisessä. Lisäksi liikkujat kokevat liikunnan eräänlaisena jatkuvana prosessina ja saavat iloa tekemisestä itsestään, eivät vain tavoitteiden saavuttamisesta. Terveyskäyttäytymisessä tavoitteiden saavuttaminen onkin tyypillisesti vain välietappi: tavoitepaino ei pysy, jos palaa entisiin tapoihin. Myöskään kunto ei säily vaikka puolimaratooni on juostu. Terveellinen elämä onkin pieniä arkisia asioita päivästä toiseen. Selkeiden ja tarkkojen tavoitteiden asettaminen ei siis olekaan sen ydin, vaan arjen hyvinvointia tukevien prosessien pyörittäminen päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Jos et pidä asioista joita joudut terveytesi eteen tekemään, niiden pysyminen arjessa on epätodennäköistä. Tavoitteen saavuttamisen tuoma tyydytyskin on tutkimusten mukaan lyhytaikaista, joten kannattaa asettaa usein pieniä tavoitteita, ja pyrkiä etsimään asioita, joita tekisi vaikkei niillä terveysvaikutusta olisikaan. 

Yksinkertaiset asiat kuten riittävä määrä askelia päivässä, tarpeeksi taukoja katkaisemaan pitkiä istumapätkiä ja portaiden valitseminen hissin sijaan ovatkin juuri niitä oikeanlaisia terveystekoja. Kovien tavoitteiden asettaminen ja saavuttaminen, oman elämänsä optimointi, ei siis ole mittaamisen oleellisin tarkoitus, vaan jokapäiväisten arjen tekojen tukeminen. Joka päivä, viikko ja vuodesta toiseen. Ja sehän on vain kiva pieni lisä, jos oman terveytensä vaalimisesta saa silloin tällöin pokaalin tai fanfaarin. 
 

Last updated: 19.5.2020