portrait of Carl von Linné

Marko Mutasen kirje Carl von Linnélle: ”Melkein kaksi miljoonaa lajia”

Arvoisa Carl von Linné, Hiukan yli 280 vuotta sitten sait ajatuksen. Vaikka varmasti ymmärsit ajatuksesi suuruuden ja merkittävyyden, epäilen, olisitko itsekään uskonut, että luomasi eliöiden luokittelun järjestelmä olisi käytössä kaikkialla maailmassa vielä 2000-luvulla. Ja jos olisit vielä tiennyt, miten suuria mullistuksia biologia (anteeksi kummallinen kielenkäyttöni, tarkoitan tällä termillä elollisen luonnon tutkimusta) seuraavina kahtena vuosisatana tulisi kokemaan, luokittelusi kestävyys olisi saattanut näyttää vieläkin epätodennäköisemmältä.

Charles Robert Darwin syntyi melko tarkalleen kolmekymmentäyksi vuotta sinun poismenosi jälkeen. Hänestä oli tuleva merkittävin biologi, jonka minun aikalaiseni tietävät. Pyydän anteeksi hänen nostamistaan tähän asemaan, mutta uskon useimpien kanssa-aikalaisteni pitävän sinun saavutuksiasi lähes yhtä merkittävinä. Charles kehitti teorian, johon kaikki minun aikani biologinen tutkimus pohjautuu. Charlesin teoriaa kutsutaan biologiseksi evoluutioksi. Charlesin pääajatuksena oli teoria polveutumisesta, siitä, että kaikilla lajeilla, niilläkin, joille sinä annoit kaksiosaiset nimet, on kaukana historiassa yhteinen esi-isä ja esiäiti. Ajatus oli mullistava ja Charles sai sen myös tuntea, myös negatiivisessa mielessä. Ajatus polveutumisesta ei tarkoittanut pelkästään sitä, että meillä ihmisillä olisi yhteiset esivanhemmat simpanssien kanssa, vaan myös sitä, että meillä olisi yhteiset kantavanhemmat hiirien, perhosten, matojen, ja jopa kasvien ja levien kanssa! Saat nauraa vapaasti, mutta näin me tämän ajan luonnontutkijat olemme asian havaintojen valossa päätelleet. Charles esitti, että siinä missä perimme paljon ominaisuuksia vanhemmiltamme, melko paljon isovanhemmiltamme ja jonkin verran vielä isoisovanhemmiltamme, perimme niitä siitäkin taaksepäin aina niin pitkälle, että sukupuumme lopulta kohtaa toisen lajin sukupuun. Ja vielä siitäkin taaksepäin, aina siihen asti, kun ensimmäinen elävä eliö sai alkunsa. Edes Charles ei koskaan tiennyt, että tämä vanhemmuuden ketju ulottuu miljardien vuosien päähän menneisyyteen. Hänen aikanaan käsitys maailman iästä oli lähempänä sinun aikalaistesi käsitystä kuin sitä, mitä me näin 2000-luvulla asiasta tiedämme. Tämäkin tuntuu sinusta varmaan naurettavalta. Mutta havaintojen valossa me uskomme vankasti siihenkin. En halua edes kertoa sinulle mitä olemme oppineet ymmärtämään avaruudesta ja tähdistä, sillä silloin menettäisin lopunkin uskottavuuteni edessäsi.

Joitakin vuosikymmeniä Darwinin jälkeen, itse asiassa niin vähän aikaa sitten, että aikalaisia on yhä elossa, opimme ymmärtämään tarkemmin, miten ne silmin nähden ilmeiset ominaisuudet, jotka perimme vanhemmiltamme meihin tarkalleen ottaen siirtyvät. Ja samoin lajityypilliset ominaisuutemme. Ja sen, miksi me nisäkkäät (tai Mammalia käyttäen sinun tieteellistä nimistöäsi) muistutamme enemmän toisiamme kuin matoja tai kasveja. Tämä perinnöllinen informaatio on talletettuna jokaisessa solussamme, joita meissä ihmisissäkin on biljoonia (uskon sinun olevan tietoinen termin ”solu” merkityksestä sillä historiankirjojen mukaan solu löydettiin jo 1600-luvulla). Rakennusohjeemme on koodattuna ikään kuin uskomattoman hiuksenhienoon helminauhaan, joka koostuu neljänlaisista helmistä. Näiden helmien järjestys määrittelee sen, mitä lajia ja ketä yksilöä me edustamme kuten myös kaikki ne ominaisuudet, jotka saamme syntymälahjana. Jokaisessa solussamme oleva helminauha on noin kaksi metriä pitkä (metri on vasta sinun jälkeesi käyttöön otettu etäisyyden mitta, yksi metri vastaa suunnilleen etäisyyttä maanpinnasta vyötäröllemme). Yhteensä meissä on tätä helminauhaa niin pitkästi, että se ulottuisi monta kertaa täältä maasta aurinkoon ja takaisin. Aurinko on muuten melko paljon etäämpänä kuin aikanasi ajattelitte. Sinne on matkaa noin kaksi miljoonaa kertaa enemmän kuin mitä Upsalasta on Tukholmaan.

Me tänä päivänä tiedämme, että uusia lajeja syntyy kaiken aikaa. Kutsumme tätä tapahtumaa lajiutumiseksi. Tiedämme että lajiutuminen on yleensä hyvin hidas, asteittainen tapahtuma. Sen vuoksi lajien erottelu toisistaankin on joskus keinotekoista. Eikö olekin siis uskomatonta, että yhä käytämme sinun luomaasi luokittelua eläimille, kasveille ja sienille!

Opetan luomasi luokittelun perusteita yliopisto-opiskelijoille Uleåborgissa, sinulle tutussa kylässä Perämeren rannalla. Kutsumme kylää nykyään Ouluksi. Ehkä harmiksesi Uleåborg ei ole enää osa kotimaatasi, sillä Suomenmaa itsenäistyi vuonna 1917. Oulussa asuu nykyään kaksisataatuhatta asukasta. Täällä on lisäännytty tehokkaasti. Olen oppilaideni kanssa pohtinut, miten kehittelemäsi luokittelu (jota muuten kutsutaan linneeläiseksi taksonomiaksi) on ollut niin elinkykyinen. Uskon että keskeisiä syitä on kaksi. Ensinnäkin luokittelusi on nerokkaan käytännöllinen ja perustuu kieleen, jota ei enää puhuta, mikä on ollut omiaan ehkäisemään turhaa patriotismia. Toiseksi, teit luokittelustasi hierarkkisen. Luokkasi sisälsivät lahkoja, lahkot taas sukuja, ja suvut lajeja. Ilman jälkimmäistä Darwinin teoria olisi ollut surmanisku luokittelullesi, sillä evoluutio tuottaa hierarkkisia rakenteita. Siksipä uskonkin, että sinulla lienee ollut ainakin jonkinlainen ajatus, ehkä ainakin utuinen intuitio, yhteisestä kantamuodosta. Tiedän, että sinua häiritsi, ehkä kiusasikin, luonnossa esiintyvä epäharmonia. Se että jotkut pajuyksilöt näyttivät kahden eri lajin välimuodoilta. Tai että toisilla lajeilla esiintyi lajin ideaalista poikkeavia yksilöitä, joita kutsuit muunnoksiksi. Tänä päivänä ajattelemme hiukan eri tavalla, sillä emme enää pohjaa perustamaasi luokittelua ajatukselle, että lajit eivät juuri muuntelisi ajassa tai paikassa (kutsumme tällaista lajimääritelmää typologiseksi), tai että lajeista olisi olemassa jonkinlainen ideaaliversio (kutsumme tällaista ajattelutapaa nykyään essentialismiksi), tai edes että lajien väliset rajat ovat aina selvästi määriteltävissä. Määrittelemme myös suvun lahkot ja luokat hiukan toisin periaattein. Mutta siitä huolimatta me käytämme luomaasi hierarkkista luokittelua kaikkialla luonnontutkimuksessa. Keksintosi on siis ollut oivallinen!

Teen lopuksi tunnustuksen. Kuulun tänä omana aikanani tutkijoiden vähemmistöön, joka uskoo, että jonain päivänä luokittelemme luontoa niin eri periaattein, että emme voi kutsua sitä enää linneeläiseksi luokitteluksi. Itse asiassa tähän on joissakin ryhmissä käytännössä jo menty. Olen tästä pahoillani, mutta haluan kuitenkin korostaa, että vaikka näin kävisikin, luomallasi luokittelulla on ollut valtava merkitys ihmiskunnalle. Esimerkkisi mukaisesti olemme pian antaneet kaksiosaisen lajinimen kahdelle miljoonalle lajille. Arvelemme, että vasta murto-osa työstä on tehty. Kunnioitan syvästi saavutuksiasi. Muutaman viikon päästä tutkijakollegani ja minä annamme luomasi järjestelmän mukaisen nimen jälleen yhdelle uudelle lajille, tällä kertaa pistiäiselle. Löysin tämän lajin esiintymän vuonna 2016 Tohmajärveltä, Karjalasta, läheltä Venäjän rajaa.

 

Suuresti kunnioittaen,

Marko Mutanen
hyönteisten tutkija ja kokoelmien järjestäjä Oulun yliopistosta

PS. Voimallisesti ajamasi toive siitä, että aatelisten pitäisi luopua imettäjien käytöstä jo lapsien hyvinvoinninkin vuoksi on kantanut hedelmää. Edes kuninkaalliset eivät enää käytä kotimaassasi imettäjiä.

 

Tiedekirjeet-blogisarjassa julkaistaan Oulun yliopiston tutkijoiden kirjoittamia kirjeitä menneisyyden suurille tieteentekijöille ja merkkihenkilöille. Kirjeet juhlistavat Oulun yliopiston 60-vuotista taivalta ja ottavat kantaa mielenkiintoisiin ilmiöihin, historian suuriin hetkiin sekä yhteiseen tulevaisuuteemme.

Last updated: 31.10.2019