Miksi jouluna pitäisi olla kiltti – tai mitään muutakaan?

Kiltteyden vaatimusta perustellaan lapsille usein sillä, että vain kiltit lapset saavat lahjoja. Tämä perustelu pitää sisällään ihan järkevän toimintaperiaatteen. Kukapa meistä olisi halunnut jouluaattona rattikelkan sijaan risuja? Tällaisessa kiltteyden vaatimuksessa on kuitenkin ikävä sivumaku. Kiltteys on selvästi väline johonkin toiseen päämäärään eikä päämäärä itsessään. Lapsia patistetaan olemaan kilttejä hyötymistarkoituksessa. Onko siis hyväksyttävää olla joulupäivänä tuhma tai töykeä, kun lahjat on jo saatu ja jaettu?

Kiltteys on arvo ja arvoille on tyypillistä se, että niihin ei sitouduta vain hetkellisesti tai hyötymistarkoituksessa, vaan ne ovat toimintaa ohjaavia pysyväisluonteisia periaatteita. Arvo-sana jo viittaa johonkin arvokkaaseen. Tietysti hyöty ja hyötyminen voidaan korottaa perustavanlaatuisiksi arvoiksi, jolloin kilttinä oleminen lahjasaaliin toivossa on täysin perusteltua.

Toisinaan oletetaan, että arvokeskustelun kautta saadaan selkoa, mitä pitäisi tehdä ja miten toimia erilaisten epäkohtien ja ristiriitojen keskellä. Tämä on tavallaan totta. Miljoonan dollarin kysymys on kuitenkin se, mitkä käyttäytymistämme ohjaavat periaatteet ovat varsinaisesti arvokkaita. Se avaa myös uuden keskustelutason: ovatko arvot todellisia vai mielipideasioita?

Skotlantilaisen filosofi David Humen ”giljotiinin” mukaan arvoarvostelmia eli sitä, miten asioiden pitäisi olla, ei voida johtaa tosiasioista eli siitä, miten asiat ovat. Jos havaitsemme, että maailmassa on vaikkapa köyhyyttä niin tästä ei vielä seuraa, että se tulisi poistaa. Ennen tällaista toimintaohjetta meidän on jo tullut sitoutua ajatukseen, että kaikkien ihmisten materiaalinen hyvinvointi on arvokasta tai että joidenkin aineellinen pahoinvointi on väärin.

Jotkut näkevät arvojen olevan olemassa kuitenkin samalla tavalla objektiivisesi kuin faktat. Esimerkiksi uskonnot tyypillisesti olettavat tiettyjen arvojen olevan ainoita oikeita ja sitovan kaikkia yhtäläisesti. Samanlainen moraalirealistinen olettamus piileytyy ajatukseen ihmisoikeuksien yleismaailmallisuudesta.

Moraalirealismin uskottavuutta heikentää arvojen kulttuurinen kirjo. Toimintaperiaatteet vaihtelevat eri ihmisryhmien välillä, ja myös yhden maan sisällä, kun ajatellaan vaikkapa alakulttuureita ja uskonlahkoja. Moraalirelativistit ajattelevatkin, että arvot ovat aina suhteellisia kulttuuriin tai ryhmään nähden.

Vaarana on kuitenkin ajautua välinpitämättömyyteen. Jos arvot eivät ole universaaleja eivätkä jaettuja, niin millä oikeudella voidaan puuttua toimintaan, joka vaikuttaa ryhmän ulkopuoliselle epäeettiseltä? Radikaaleimmillaan ajaudutaan tilanteeseen, jossa jokainen luo oman moraalinsa Nietzschen yli-ihmisen tai Dostojevskin Rikos ja Rangaistus -kirjan Raskolnikovin tapaan.

Arvojen kulttuurinen kirjo ei tarkoita sitä, että jotkut arvoarvostelmat eivät olisi toisia tärkeämpiä. Autoritääriset hallitukset voivat pyrkiä käyttämään arvorelativismia astinlautana ja väittää, että valistusajalla syntynyt ajatus ihmisoikeuksien yleismaailmallisuudesta on vain länsimaisen kulttuurin tuote. Mutta arvojen moninaisuus ei tarkoita sitäkään, että omat hyväksi koetut arvot pitäisi välttämättä ulottaa kaikkialle ja kaikille. Ihmisillä ja ryhmillä on oikeus elää omien arvojensa mukaisesti, kunhan ne eivät riko perustavanlaatuisempia arvoja tai aiheuta haittaa toisille.

Ehkä paras tapa löytää paras arvopohja on pohtia, miten todelliset tai kuvitteelliset arvoyhteisöt eroavat toisistaan ja kysyä kunkin kohdalla, voisinko elää yhteisössä yhteiskunnallisesta asemastani riippumatta. Viime kädessä jokaisen on itse ratkaistava, mille periaatteille arvokkaan yhteisön tulisi rakentua.

Itse ajattelen, että kestävin tapa on yhdistää moraalirealismi perusarvojen ja moraalirelativismi muiden arvojen kohdalla. Moraalirealismi on perusteltua juuri yleismaailmallisesti sitovien ihmisoikeuksien tapauksessa. Moraalirelativismi ja monikulttuurisuus ovat mielekkäitä esimerkiksi kauneusihanteista tai tapakulttuurista puhuttaessa, jotka eroavat merkittävästi eri kulttuurien ja ryhmien välillä.

Miksi joulupukki sitten penää kiltteyden perään? Ehkäpä vaatimus voidaan nähdä kehotukseksi olla ystävällinen ja avulias muita kohtaan. Minulle ainakin tämä kuulostaa kannatettavalta arvolta, johon on syytä sitoutua lahjavuoren keskellä myös joulupäivänä. Hyvää ja kilttiä joulua kaikille!

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 24.12.2019

Jouni-Matti Kuukkanen on dosentti ja filosofian professori Oulun yliopistossa.