Jouni-Matti Kuukkanen, blog, Sekä teot että perustelut tärkeitä poikkeustilanteessa

Sekä teot että perustelut tärkeitä poikkeustilanteessa

Elämme poliittisen elämän hulluja päiviä. Vasemmistovetoinen hallitus pistää vihreiden tukemana rajat kiinni ja poliisin kaduille. Oikeisto kannattaa innokkaasti massiivista valtion talouspoliittisen roolin kasvattamista. Opetusministeri sulkee koulut ja Ruotsalaisen kansanpuolueen ministeri rajoittaa kansalaisoikeuksia. Interreililla maailmankuvaansa avartanut ulkoministeri kehottaa kaikkia suomalaisia palaamaan ja olemaan lähtemättä enää mihinkään.

Lyhyessä ajassa Suomessa on tehty veret seisauttavia päätöksiä, jotka ovat vieneet lähes koko maan sosiaaliseen eristykseen ja tehneet monen elinkeinonharjoittamisen ja työnteon vaikeaksi ja jopa mahdottomaksi. Ehkä kaikkein merkittävin yksittäinen päätös on ollut päätös rajoittaa liikkumisvapautta.

Julkisuudessa on esitelty useita erilaisia malleja epidemian kehittymisestä. Epidemian vakavuuden johdosta voisi tuntua jopa luonnolliselta reagoida pahimman skenaarion mukaisesti ja mahdollisimman voimakkaasti sekä pyrkiä minimoimaan terveyskriisin vaikutukset kaikin keinoin. Reagoinnin mielekkyys riippuu kuitenkin toimenpiteiden aiheuttamasta kokonaisvaikutuksesta väestölle.

Eräs hedelmättömimpiä tarkastelutapoja on ollut terveyden ja talouden asettaminen toisilleen vastakkaisiksi. Virus voi tappaa, mutta kaikki viime laman läpi eläneet tietävät, että myös työttömyys, konkurssit ja köyhyys voivat nekin tappaa. Usein ne vievät ainakin terveyden. Monet ovat jo varoittaneet, että sosiaalinen eristäytyminen ja yksinäisyys lisäävät todennäköisesti myös mielenterveysongelmia, alkoholismia ja perheväkivaltaa. On siis tärkeää, että toimenpiteille, joihin koronauhkan taltuttamiseksi on ryhdytty, on sekä hyvät perusteet että perustelut. Rajoitusintoilulle ei ole sijaa.

Cambridgen yliopiston valtio-opin professori David Runciman kirjoitti hiljattain The Guardian -lehdessä, että poikkeusaikoina “demokratiat paljastavat sen, mitä yhteistä niillä on toisenlaisten poliittisten järjestelmien kanssa: niissäkin kysymys on lopulta vallasta ja järjestyksestä”. Viime kädessä kyseessä on yksilönvapauden ja yleisen edun välisestä tasapainottelusta. Päättäjämme vaativat meiltä järjestystä ja järjestynyttä käytöstä tavoitteiden saavuttamiseksi. Luovutamme yhteiskuntasopimuksemme mukaisesti päättäjille hiljaisesti vallan ja oikeuden päättää elämästämme (ja ehkä kuolemastamme), koska uskomme, että se hinta on maksettava yleisen edun ja tässä tapauksessa kansanterveyden vuoksi.

Kun jätetään huomiotta kompastelut perustuslakivaliokunnassa, niin parhaiten poikkeussäännöksiä nykyisessä hallituksessa on perustellut oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Hänen mukaansa ihmisten liikkumisen vapautta voidaan rajoittaa vain siltä osin, kun se on täysin välttämätöntä. ”Jos lisätoimenpiteitä on välttämätöntä ottaa käyttöön, niin olennaista on se, etteivät nämä toimenpiteet mene pidemmälle kuin on perusteltua väestön suojaamiseksi ottaen huomioon sen, että liikkumisvapaus on hyvin keskeinen perusoikeus. Tässä täytyy olla erittäin tarkkana. Nyt ei ole huutokaupoista kyse … hallitus kyllä yrittää tehdä kaikkensa, jotta tästä koronakriisistä päästäisiin niin vähillä vahingoilla kuin mahdollista”.

Ihmis- ja perusoikeuksia tarvitaan ehkäisemään ja estämään enemmistön ja valtion tyranniaa. Jos niitä rajoitetaan, kyse on oltava juuri välttämättömyydestä, eikä esimeriksi hyödyllisyydestä tai tarkoituksenmukaisuudesta. Vaikka välttämättömyys on järkevä ja oikeudellisesti ilmeisesti ainoa mahdollinen peruste rajoittaa perusoikeuksia, niin sekin herättää silti kysymyksen: miten niin välttämätöntä? On olemassa loogista ja ehkä myös fysikaalista välttämättömyyttä, mutta ei sosiaalista. Aina on mahdollista tehdä toisin, kuten vaikka Ruotsi, Singapore tai Islanti ovat epidemian vastaanotossa eri tavoin tehneetkin. Välttämättömyydestä olisikin puhuttava suhteellisesti: nykyiset toimenpiteet nähdään välttämättömiksi, jotta vältytään vieläkin suuremmalta loukkaukselta vieläkin merkittävämpää oikeutta kohtaan: oikeutta elämään.

Kun haemme lähitulevaisuudessa ulospääsyä poikkeustilanteesta, voidaan ehkä ottaa oppia toisenlaisista poikkeuksellisista ajoista. Huoltovarmuuskeskuksen edeltäjä perustettiin sotakokemusten pohjalta. Turvatarkastuksista tuli arkipäivää terroristi-iskujen johdosta 2000-luvun alussa. Ehkä meidän on nyt pohdittava jonkinlaisen avoimen ”turvatalouden ja yhteiskunnan” mahdollisuutta, johon kuuluvat etäyhteyksien ohella erottamattomasti maskit, suojalasit ja -pleksit.

Mitä tahansa tehdäänkin tai ollaan tekemättä, tulemme kollektiivisesti ja monet yksilöllisesti maksamaan kovan hinnan nykyisestä kriisistä. Vähiten huonoin on parasta, mitä uskaltaa toivoa. Toivottavasti olemme valinneet ja jatkossa valitsemme kaikista mahdollisista huonoista maailmoista sen parhaan mahdollisen.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 14.4.2020

 

Last updated: 15.4.2020