Tunteiden tasolla tulevaisuus on lupauksiaan laimeampi

Tulevaisuussuuntautuneessa elämässä tunne ohjaa ja asettaa tulevaisuudelle odotusarvon. Se, mitä ei ole tässä ja nyt, tuntuu puutteena. Kyse ei ole perimiltään jostain asiasta, jonka odottaa toteutuvan, vaan oletuksesta, että tuleva poistaa puutteen; tuo tilalle tyydytyksen. Koululaiselle loma ei merkitse päivämäärää kesäkuun alussa, vaan mahdollisuutta olla tekemättä epämieluisia asioita, ja paneutua vain itselle mieluisiin askareisiin.

Mitä lähemmäksi tulevaisuus ja odotettu saapuu, niin sen laimeammaksi tunne käy. Kyllä kauan odotettu usein tyydyttää, mutta ei yleensä verrannollisesti suurellisiin odotusarvoihin. Kun urheilijoilta kysytään suuren voiton äärellä, että miltä nyt tuntuu, monet vastaavat, että ”en ole vielä oikein ymmärtänyt, mitä tulikaan saavutetuksi”. Oletan tämän johtuvan unelman ja toteutuneen välisestä epäsuhdasta. Suuresti odotettu arkistuu toteutuessaan.

Sama mekanismi näyttää vaikuttavan sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla. Utopia-ajattelu on yhteiskunnan tulevaisuuteen suuntautunutta tunnevoittoista odotusta paremmasta maailmasta. Parhaat puhujat ja vaikutusvaltaisimmat poliitikot maalailevat kuvia aurinkoisesta huomisesta. Barack Obama puhui toivosta uskottavasti, mutta vain ani harvalle toivo tuntui yhtä voimakkaana hänen presidenttikaudellaan. Yleisenä vaikutelmana oli sen sijaan pettymys, mikä ei kuitenkaan tarkoita välttämättä vesitettyjä lupauksia, vaan vesittynyttä tunnetta.

Koska myös yhteiskunnallisissa visioissa on kyse tunteesta, lupausten lunastaminen on käytännössä mahdotonta. Näissä lupauksissa ei puhuta indeksikorotusta tai opintorahan parin euron nostosta, vaan sellaisesta pitkäkestoisesta hurmoksesta, jonka jotkut saavat television äärellä Suomen voitettua jääkiekon maailmanmestaruuden. Kaksisataa vuotta sitten lupaus kahdeksan tunnin työpäivästä ja palkallisesta lomasta, työttömyyskorvauksesta, maksuttomasta kouluopetuksesta ja (lähes) ilmaisesta terveydenhuollosta olisi varmaan tuntunut unelmalta. Ja ajatus, että kaikilla olisi sähkö, pesukone, astianpesukone kotona sekä tietokone taskussa, olisi todennäköisesti tuntunut sata vuotta sitten täydellisen helpon elämän kuvaukselta. Tänä päivänä harva tuntee jatkuvaa onnen tunnetta näistä asioista.

Tulevaisuutta tarkastellaan nykyisin paljon kahden ison käsitteen, ympäristön ja kansakunnan, kautta. Erona varhaisempaa tulevaisuussuuntautuneeseen ajatteluun on se, että nyt pyritään joko juoksemaan paikallaan tai jopa kulkemaan taaksepäin. Tavoitteena on luisumisen välttäminen huonompaan, ympäristökriisien todellisuuteen. Oman ja muiden onnen tiellä on ahdistus huonosta, ja jopa katastrofaalisesta, tulevaisuudesta. Toisaalta utooppinen tulevaisuus löytyy joillekin menneestä nostalgian kautta. Perinteinen utopia-ajattelu olettaa, että kaikki tulee olemaan hyvin joskus tulevaisuudessa. Menneisyyteen kohdistuva haaveilu lupaa saman asian käänteisesti: ennen kaikki oli hyvin, ja ainakin paremmin kuin nyt. Monet populistijohtajat vihjailevatkin, että vain menetetyn kontrollin tarmokas takaisin ottaminen ja paluu eilisen yhtenäiskulttuuriin poistaa tummat pilvet taivaalta.

Kolme vuosikymmentä sitten puhuttiin historian ja utopia-ajattelun loppumisesta, kun oletettiin, että kaikki yhteiskunnat saavuttavat saman tilan eli liberaali-demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen vähitellen. Oletus, että olemme saapuneet yhteiskunnallisen kehityksen päätepisteeseen, vaikutti esittämishetkellä historiallisesti naivilta, ja onkin osoittautunut vääräksi. Silti ajatuksessa, että onni ei ole joissain kaukaisessa tulevaisuudessa, tai menneisyydessä, on puolensa: se pakottaa kiinnittämään huomion nykypäivään täydellisen tulevaisuuden sijaan.

On tietysti olemassa todellisia itselle ulkopuolisia hyvän elämän esteitä, jotka poistuvat ehkä vasta joskus tulevaisuudessa. Emme voi myöskään luopua tulevaisuussuuntautuneesta edistyksen ideasta menettämättä toivoa. Parasta on silti totuttautua ajatukseen, että tulevaisuus on lupaustaan laimeampi. Siirtyminen ikuisesta kesälomaa odottavasta koululaisesta elämään nykyisyydessä voi olla kova paikka, sillä silloin paremman elämän tavoittelua ei voi ulkoistaa tulevaisuudelle tai muille etäisille tekijöille. Onnea estävät seikat saattavat olla pieniä korjattavia asioita tässä ja nyt.

Jouni-Matti Kuukkanen on dosentti ja filosofian professori Oulun yliopistossa.