Viestinnän proffa

Näkökantoja imagoon, brändiin, maineeseen, poliittiseen viestintään, tietoyhteiskuntaan, tieteen popularisointiin, tieteen tutkimukseen.

21.10.2015 blog

Yritysten maine osataan mitata

Yhteisöviestinnän seminaareissa yritysmaine (corporate reputation) on vakiintunut tutkimusaihe. Kyseessä ei ole vain imagon ja brandin kanssa suosiosta kilpaileva muotitermi, vaan maineen käsite pitää myös sisällään mahdollisuuden määritellä liiketoimintaa uudella, vastuuntuntoisella ja kestävän kehityksen mukaisella tavalla.

21.10.2015 blog

Saippuatehtaan materiaali kapinoi

- Julkkiksista keitetään jokapäiväistä saippuasarjaa kansan huviksieikä julkkiksilla aina ole oikeutta sanoa ei. - Helsingin käräjäoikeuden päätös kieltää määräajaksi erästä entistä missiä koskeva kirjoittelu nosti äläkän lehdistössä. Päätös katsottiin ennakkosensuuriksi, joka on ristiriidassa perustuslain sananvapausperiaatteen kanssa. Tapauksessa nähtiin yleisempiäkin pyrkimyksiä panna media kuriin, se kun on paljastanut ikäviä asioista myös oikeuslaitoksesta.

21.10.2015 blog

Syntipukin ja sankarin rooleja tarjolla julkisessa draamassa

Ihmisyhteisö ajattelee, kokee ja ilmaisee itseään symboleilla. Jotkut ihmisetkin saavat luvan palvella symboleina, jolloin he ruumiillistavat ja antavat silminnähtävän muodon joillekin kollektiivisille tunnoille. Symboliksi joutuva tai pääsevä henkilö pannaan esittämään jotakin osaa yhteisöllisessä rituaalissa. Näytellään jonkinmoinen julkinen psykodraama, jossa ihmissymbolien avulla pyritään työstämään yhteisöä askarruttavia ongelmia.

21.10.2015 blog

Kun tarinat eivät käy todesta

Maailmalla kärsitään teknologiahumalan jälkeistä krapulaa. Huumassa mentiin tekemään monenlaisia tollontöitä, joista maksetaan nyt katkerasti. Hypen hurmiossa saatettiin ostaa Saksan ilmatilaa miljardeilla. Myyntipuolella taas pelkät loistavat visiot ja vetävät tarinat riittivät takaamaan pääomasijoitusten virran. Rahaa tuli sisään ovista ja ikkunoista messuilla esitetyillä demoilla ja hätäisesti kyhätyillä teknisillä virityksillä.

21.10.2015 blog

Tiede tarvitsee myös "kahvihuoneita"

Perinteinen tutkijoiden näkemys on ollut, että tieteentekijän ei kannata tuhlata kallista aikaansa kirjoittamalla suomeksi sanomalehdessä, vaan hänen tulisi keskittää voimansa kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa esiintymiseen, jolloin kielenä on yleensä englanti.

21.10.2015 blog

Tavaroiden tuotannosta elämystalouteen

Sademetsä -kahvilassa taivas repeää salamoihin ja jyrinään parinkymmenen minuutin välein. Ankara trooppinen sade tuntuu kaatuvan kohisten ja litisten niskaan. Viidakon linnut ja eläimet kirkuvat, sumua leijuu ympärillä. Asiakas saa täysimittaisen elämyksen, vaikka selviääkin kaatosateesta kuivin varpain.

21.10.2015 blog

Konservatiivit ovat kiivaimpia radikaaleja

Helsingin Töölönlahden rantamilla sijaitsevia VR:n tavaramakasiineja puolustettiin sinnikkäästi uudisrakentamista vastaan. Kaupunginvaltuustolle luovutettiin makasiinien säilyttämistä vaativa adressi, jonka oli allekirjoittanut 41 000 kansalaista. Mistä moinen into vanhojen "röttelöiden" puolustamiseen? Eikö uusi ja hieno sentään olisi paikallaan kaupungin ydinkeskustassa?

21.10.2015 blog

Koti ei ole älyn vaan tunteen asia

Nainen on useimmiten perheessä se, joka päättää kodin sisustamisesta ja naisilla on myös roolinsa kun taloon hankitaan uutta tekniikkaa. Nainen yleensä jarruttelee teknologiahankinnoissa, siinä missä monet miehet kantaisivat asunnon täyteen kaikenlaisia härveleitä. Sukupuolten välillä on eroja kodin teknologiaan suhtautumisessa; samoin teknologiainnokkuus tai -innottomuus voi vaihdella suuresti kuluttajaryhmittäin.

21.10.2015 blog

Onko brandi laadun tae vai riiston apuväline?

Maine ei nouse mainostuksesta, vaan todellisuudesta ja niistä arvoista, joita yritys muuttaa todellisuudeksi teoissaan.

21.10.2015 blog

Keskusteleva asenne valtionhallintoon

Douglas Adamsin kirja Linnunradan käsikirja liftareille alkaa siitä kun puskutraktorit valmistautuvat jyräämään matalaksi Arthur Dentin talon. Protestoinnit eivät auta, sillä asianomaisessa virastossa kaava on ollut kyllä nähtävänä, eikä Arthur ole tehnyt ajoissa valitusta. Mutta tämä on pientä, sillä samaan aikaan koko maapallolle on käymässä samoin kuin Arthurin talolle. Hyperavaruuden suunnittelutoimiston edustaja ilmoittaa Maan asukkaille, että planeetta sijaitsee uuden pikaväylän reitillä ja hävitetään kahden minuutin kuluttua.