Yliopiston neuvottelukunta: tulevaisuuden osaajatarve turvattava

Neuvottelukunta alleviivaa yliopistojen keskeistä roolia yhteiskunnassa, erityisesti osaamisen ja maan kilpailukyvyn ja kasvun synnyttäjinä. Sekä koulutus-, tutkimus-että innovaatiotoimintaan tulee varata riittävästi resursseja. Toisaalta tulee panostaa koulutusketjun alkupäähän, jossa valmiudet oppimiselle ja kompetenssien kehittämiselle luodaan. Yliopiston ja ammattikorkeakouluilla on molemmilla tärkeä rooli, ja niiden työnjako tulee säilyttää, vaikka yhteisiä superkampuksia nyt ollaankin luomassa.

Yhteiskunnan osaamistarpeet muuttuvat nopeasti, ja erityisesti palvelukeskeisyys kasvaa

Yliopiston tulee pystyä panostamaan myös uusien valmiuksien luomiseen – mutta sen fokus on oltava kuitenkin globaaleissa megatrendeissä, kuten ilmastonmuutoksessa, kaupungistumisessa ja digitalisaatiossa. Yliopiston toiminnan tulee vastata pitkässä juoksussa näiden synnyttämiin haasteisiin. Osaajatyövoiman kouluttajana yliopistoilla on avainrooli. Muuttuva yhteiskunta ja mm. teknologiakehitys synnyttävät kuitenkin nopeasti osaamistarpeita, joihin yliopistotkaan eivät aina pysty vastaamaan.

Neuvottelukunnan jäsenten mukaan yliopistoilta ei voida vaatia lisää dynaamisuutta tai olettaa, että ne pystyvät tuottamaan kaiken tarvittavan erityisosaamisen yksin. Erityisesti yritysten on löydettävä uusia keinoja osaamistarpeisiinsa ja otettava roolia omien asiantuntijoidensa koulutuksesta. Yliopistot ja niiden kansainväliset verkostot voivat olla tässä yhteistyökumppaneina. Yliopistot ovatkin panostamassa entistä enemmän jatkuvan oppimisen mahdollisuuksin. Tämä luo uusia kanavia yritysten ja yliopistojen yhteistyölle osaamisen päivittämisessä perinteisen tutkintomuotoisen koulutuksen ohella. Esimerkiksi koulutusohjelmista irrotettaville lyhyille oppimiskokonaisuuksille, moduuleille, on kysyntää.

Tulevaisuus on nuorissa sukupolvissa

Koulutuspolun tulee tarjota pohjat ja valmiudet uuden oppimiseen ja kompetenssien kehittämiselle. Oppimisympäristöt ja ryhmäkoot kouluissa tulee organisoida niin, että ne tarjoavat työrauhan eivätkö tukahduta oppimisprosessia. Mikäli syrjäytymiskehitykselle annetaan tilaa, on tämä kohtalokasta. Syrjäytyneiden takaisin saaminen osaamispolulle on vaikeampaa ja uudelleen kouluttaminen haasteellista rajallisten oppimisvalmiuksien vuoksi. Koulutuspolun siirtymäkohdat, varsinkin korkeakouluvalinnat, vaativat lisähuomiota. Opintojen viivästymisen ohella ongelmana onkin, että osa nuorista ei aloitakaan opintoja.

On tärkeää, että nuorten ohjaukseen ja motivointiin panostetaan myös yliopistoissa, jotta varmistetaan opintojen eteneminen ja opiskelumotivaatio. Coachaamiseen tulisi olla tarjolla monia eri kanavia: yliopisto, toiset opiskelijat ja mentorit. Jopa tekoälypohjaiset ”coachit” voisivat toimia jatkossa apuna tässä.

On osattava huomioida, että milleniaalien odotukset saattavat poiketa siitä, mitä yhteiskunta odottaa ja kuinka vanhemmat ikäluokat ajattelevat.  Nuoria motivoivat työssä mukava työympäristö, vauhti sekä nopea ura- ja palkkakehitys. On vaikutettava myös nuorten asenteisiin, kasvatettava pitkäjännitteisyyttä ja saatava nuoret sitoutumaan ja viihtymään työtehtävissään.

Suomalaisten yliopistojen tulee panostaa toimintansa laatuun ja niiden on säilytettävä houkuttelevuus kansainvälisesti. Yliopistojen profilaatiokehitys erityisesti tutkimuksessa sekä kansalliset lippulaivahankkeet ovat olleet tärkeitä tieteellisen profiilin nostajia. Haasteena ovat pienenevät nuorisoikäluokat. Jyri Häkämies havainnollisti tilannetta toteamalla, että tällä hetkellä jokaiselle syntyvälle lapselle olisi korkeakoulupaikka ja usealle tuhannelle jopa kaksi. Samaan aikaan elinkeinoelämän keskeisille aloille on syntynyt kasvava osaajapula. Onko ratkaisuna Häkämiehenkin puheenvuorossaan mainitsema koulutusperäinen, opiskelijoiden maahanmuutto? Ovathan osaaminen ja koulutus yksi Suomen vetovoimatekijä. Panostaminen kansainväliseen opiskelijarekrytointiin ja tähän liittyviin prosesseihin olisi perusteltua. Lisäksi olisi lisättävä toimia kansainvälisten opiskelijoiden integroimiseksi yhteiskuntaan parantamalla mm. heidän suomen kielen valmiuksiaan.

Yliopistoilla on keskeinen asema maamme tutkimus- ja innovaatioekosysteemissä. Kaiken kaikkiaan kansallista innovaatioyhteistyönmallia voidaan pitää toimivana. Mukana ovat oikeat osapuolet. Tavoite käyttää tutkimus- ja kehitysmenoihin 4 % bruttokansantuotteesta on kuitenkin kova – ehkä jopa epärealistinen. Malli ja toteutus tarvitsevat lisää julkista rahoitusta. EK on esittänyt 150 M€ panostusta innovaatiotoimintaan heti vaalikauden alkuun. Lisäksi Oulun yliopiston neuvottelukunta toivoo hallitukselta TEKES-tyyppisen rahoituksen osittaistakin palauttamista. Tällä olisi iso merkitys myös yritysten ja yliopistojen tutkimus- ja kehitysyhteistyölle.

Hallituksen puheenjohtaja Risto Murto luonnehti kokouksen yhteydessä pitämässään katsauksessa Oulun yliopiston asemaa ja nykyistä kehitystä hyvin positiiviseksi. Ilon aiheina ovat muun muassa menestymiset kansallisissa lippulaivahankkeissa. Nämä ovat vahvistaneet Oulun yliopiston asemaa tiedeyliopistona; lippulaivahankkeilla on positiiviset heijastusvaikutukset myös muuhun yliopiston toimintaan ja kaikille tutkimuksen aloille.

Last updated: 1.4.2020