YLIOPISTOJEN TUOTTAMA HYÖTY KOROSTUU RAHOITUKSEN MURROKSESSA

Yliopistoihin sitoutuu merkittävä määrä kansallista osaamispääomaa. Osaamispääoma on omaisuutta, jota voidaan tarkastella sen kartuttamisen tai hyödyntämisen lähtökohdasta.

Yliopistolaki ei ota kovin selvästi kantaa siihen, tulisiko yliopiston toimintaa painottaa osaamispääoman luomiseen vai hyödyntämiseen. Laissa kirjoitetaan näin: “Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.” Lain kirjain korostaa arvon luomista vaikka hyödyntämisen näkökulma on loppuun tiiviisti kirjattukin.

Oli niin tai näin, tässä ajassa yliopistoilta tarvitaan ja odotetaan ratkaisuja ihmiskunnan suuriin ongelmiin. Luotua osaamispääomaa on nyt käytettävä hyödyksi niin, että myös yhteiskunnan ongelmat saadaan ratkaistua. Yliopistoilta odotetaan läpimurtoihin tähtäävää perustutkimusta, innovaatioiden synnyttämistä ja ratkaisukeskeisen toimintatavan omaksumista. Totuttua konkreettisempiin tavoitteisiin tähtäävien tutkimusasetelmien ei tarvitse olla ristiriidassa osaamisen synnyttämisen kanssa, sillä myös tekemällä oppii. 10-15 vuotta sitten konkreettista hyötyä tavoittelevaa tutkimusta pidettiin yliopistojen sisällä suorastaan paheksuttavana. Nykyisin moista asennetta ei enää ole. Yliopistojen tämänhetkinen ohjauskin korostaa voimakkaasti osaamispääoman hyödyntämistä.

Yliopistojen toimintaa ohjaavat, perimmiltään poliittisesti päätetyt rahoitusjärjestelmät ovat murroksessa. Perinteisesti Suomen Akatemia on tukenut etupäässä osaamisen synnyttämistä, kun taas suoraa hyötyä tuottava tutkimus on tehty hyödynsaajan rahoittamana, usein innovaatiorahoituskeskus Tekesin tukemana. Nyt Tekesin yliopistorahoitus on leikattu pois valtion budjetista. Sen loppuminen pienentää merkittävästi erityisesti tekniikan alaa sisältävien yliopistojen rahoitusta. Esimerkiksi Oulun yliopiston rahoituksesta noin kahdeksan prosenttia on tullut Tekesiltä.

Rahoituksen murrosvaihe vaatii valtiovallalta toimenpiteitä. Käytännössä Akatemian tutkimusrahaa on ohjautunut perinteisesti enemmän niille aloille, joissa hyöty on olennaisesti kauempana. Tekesin rahoitus taas on kantanut aloja, joissa hyöty on suoremmin hahmotettavissa. Tekesin rahoituksellakin on tehty korkeatasoista akateemista tutkimusta juuri edellä mainitussa tekemällä oppii -hengessä. Nyt Tekesistä tuleva rahoitus loppuu niin nopeasti, ettei yliopiston saama Akatemian rahoitus voi edes teoriassa kehittyä niin, että se korvaisi tuota menetystä. Tässä hetkessä tarvitaan kehittämiseen tähtäävää erillisrahoitusta, jolla yliopisto muuntautuu uuteen rahoitusmaailmaan sopivaksi. Hallitsematon siirtyminen vanhasta rahoitusmallista uuteen johtaisi osaajien menettämiseen ja sitä kautta vakaviin innovaatiojärjestelmän vaurioihin.

Yliopistojen rahoitusmallissa olevaa harkinnan mukaan jaettavaa strategista rahoitusosuutta ollaankin nostamassa 48 miljoonalla, mikä mahdollistaa yliopistojen rakenteellisen muutoksen tukemisen tässä tilanteessa. Yliopistopiireissä on laajalti epäilty, että lisätty strategiarahoitus on tarkoitus käyttää Helsingin yliopiston nk. apteekkirahan poiston kompensointiin. Toivon, että tilannetta tullaan kuitenkin tarkastelemaan laajemmin. Olisi suuri vahinko, jos eri ministeriöiden leikkausten yhteisvaikutuksia yliopistoihin ei huomioitaisi ja rahoituksen murroksen seurauksena jotkut yliopistot ikään kuin sattumavaraisesti raunioituisivat. Vieläpä niin, että leikkaukset kohdistuisivat siihen tutkimuksen osaan, jossa yhteiskunnallista hyötyä on saatu suorimmin.

Joka tapauksessa kokonaisrahoituksen vähentyminen pakottaa yliopistot muuttumaan. Pienimpiä koulutuksia joudutaan joko lopettamaan tai yhdistämään suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Tutkimuspuolella on keskityttävä teemoihin, joissa on kriittistä massaa ja vaikuttava tekeminen yltää kansalliselle huipulle ja kansainvälisesti hyvälle tasolle. Kyky houkuttaa EU:n ja Suomen Akatemian tutkimusrahoitusta nousee välttämättömyydeksi. Nykyisin strategia ohjaa yliopistoja enemmän kuin on perinteisesti totuttu.

Oulun yliopistossa strategia tähtää läpimurtoihin viidellä suurten haasteiden fokusalueella; kestävä luonnonvarojen käyttö, elinikäinen terveys, digitalisaation mahdollisuudet, ilmaston ja lähiavaruuden muutos sekä ihmisten muuttuva mm. sosio-ekonominen ympäristö. Juuri parhaillaan olemme rakentamassa fokusalueille ajankohtaisia temaattisia tutkimusohjelmia, joissa juuri Oulun yliopiston huippuosaaminen antaa parhaat mahdollisuudet menestyä.

Jouko Niinimäki

Teksti on julkaistu Kalevassa vieraskolumnina 19.4.2016