Mitä haluat tehdä tulevaisuudessa?
Choose what do you want to do in future:
According to your choice, the following career paths might suit you
Matemaattisten aineiden opettajat ovat oman tieteenalansa ja opettamisen asiantuntijoita. Opintojen aikana perehdytään laajasti oman valintansa mukaan joko matematiikkaan tai fysiikkaan. Toisen opetettavan aineen voi valita itse.
Monilta humanistisilta ja luonnontieteellisiltä aloilta voi pätevöityä kyseisen alan aineenopettajaksi suorittamalla 60 opintopisteen pedagogiset opinnot. Tämä mahdollistaa kyseisten alojen opettamisen yläkoulussa ja lukiossa.
Musiikkikasvatuksen opinnoissa tutustutaan musiikkiin laulaen, soittaen, sovittaen ja johtaen. Musiikin aineenopettajan pätevyyden lisäksi tutkintoon voi sisällyttää laajan sivuaineen, joka antaa kelpoisuuden toiseenkin opetettavaan aineeseen.
Erityispedagogiikan opinnoissa perehdytään lapsen kehitykseen ja oppimisvaikeuksiin sekä opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Erityispedagogiikasta valmistuttuaan saa laaja-alaisen erityisopettajan kelpoisuuden.